Uudella blogillani on ihan megahieno banneri, eikö? Saan kehua sitä maasta taivaisiin, sillä kuva ei missään nimessä ole omaa käsialaani vaan superlahjakkaan pikkusiskoni Erikan. Erika on piinkova luonnontieteilijä, mutta osaa kuitenkin pyynnöstä maalata esimerkiksi juuri blogibannerin.
Kuvituksessa haettiin vähän sitä maailmaa, mitä tämäkin blogi tulee ehkä edustamaan. Muotiin hömpähtäneen modernin (?) äidin elämää vaipparallin keskellä. Tahtoisin kovasti luvata, etten kadota itseäni ja naiseuttani tai esimerkiksi kiinnostustani muotiin ja kauneuteen pikkuvauva-arjessa, mutten toki voi tietää, kuinka radikaalisti elämäni muuttuu. Eräs blogiani jo kommentoimaan ehtinyt lukijakin muistutti, ettei kannata vannoa mitään siitä, millainen äiti tulee olemaan ja olen tiedostanutkin tämän tosi hyvin. Yritän tietoisesti olla päättämättä mitään elämästä lapsen saamisen jälkeen, mutta se on hankalaa. Olen aina ollut melkoinen pähkäilijä ja olen muodostanut jo etukäteen monia mielipiteitä siitä, millainen on ihanneäiti. Haluaisin olla tulevaisuudessa paitsi hyvä äiti, myös hyvä vaimo, sisko, tytär ja ystävä sekä ihan vain oma itseni. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Sananen muuten blogini nimestä. Kyseessä on siis äiti-selfie momfien suomennos. Tuolla hashtagilla voi löytää Instagramista suomalaisia äitejä. Olen itse Instagramissa nimellä irenenaakka ja tililtäni löytää kuvia omasta arjestani sekä muotiblogistani. Jatkossa kuvailen sinne tietysti myös asioita, jotka kiinnostanevat tämän blogin lukijoita. Merkitsen sellaisen kuvat hashtagilla #mutsieblogi. Järjestelen viikonlopun aikana kuntoon tämän blogin seuranta-asiat eli lisään Mutsien Facebookiin ja Blogloviniin sekä muihin palveluihin. Lisää infoa seuraa, kun käytännöt hommat ovat kunnossa!
Heippa ja tervetuloa naapuriin 🙂 Ehdin vasta nyt keskittymään kommentointiin, vaikka luin juttusi kyllä heti niiden ilmestyttyä.
Hyvää pohdintaa tyylistä! Mulla laittautuminen on valitettavasti jäänyt taka-alalle, kun aamuisin puettavana on 3.5-vuotias niskuroiva pikkupoika 😀 Vauvavuonna vielä jaksoin laittautua, mutta tuon niskuroivan pikkujäbän äitinä jännitän ehdinkö vaihtaa edes pyjamahousuja pois jalasta ennen töihin lähtöä… mutta ehkä tää vielä tästä!
Banneri on ihana!
Voi, uskon että pukeutuminen jää taka-alalle. Luulenpa, että itsellekin jää helposti, sillä olen aika laiska. Toivottavasti jaksaisin laittautua edes vauvavuonna kuten sinä 🙂
Erika on kyllä niin super! <3
Ja banneri on todellakin upeasti toteutettu. 🙂
Niinhän se on! 🙂
Hei, ihana saada sut Bella-blogeihin! <3 Ja tuo banneri on kertakaikkisen upea, piti kommentoida sitä jo aimmin, mutta nyt vasta ehdin kunnolla syventyä blogimaailmaan 🙂 Ihanaa viikonloppua!!
Kiitos, ihanaa olla täällä 🙂 Ihanaa viikonloppua sulle myös!
Mä just tänään mietin, että onkohan tuo banneri Erikan käsialaa, mutta nytpä selvis tämäkin. Se on tosi kiva! 🙂
Kaikki taideteokset hääkutsuista blogibannereihin on aina Erikan tekemiä mun elämässä, hehee 🙂