Olen ollut raskauden aikana hirveän laiska pukeutumaan mitenkään kivasti. Olo on jatkuvasti sen verran tukala, että tekee mieli pukeutua mukavimpiin vaatteisiin, jotka kaapista löytyy. Varsinaisia mammavaatteita en edelleenkään ole ostanut, paitsi ne yhdet housut, jotka ovatkin olleet ahkerassa käytössä. Kollaasissa asu, johon juuri nyt mieluiten pukeutuisin. Klassisen tyylikäs ja mukava yllä.
Odotan siinä mielessä mukavaan vuodenaikaan, ettei minun todennäköisesti tarvitse tuhlata esimerkiksi äitiystakkiin. Talvitakit saa kohta siirtää kokonaan varaston perukoille ja kevättakkeja minulla ei ole tapana laittaa ollenkaan kiinni. Kasvoi masu sitten kuinka isoksi tässä kevään aikana tahansa, takinliepeet saavat liehua vapaana sen ympärillä. Topshopissa näyttäisi kuitenkin olevan kaunis trenssi, jos joku kaipailee nimenomaan odottajalle kaavoitettua sellaista.
Äitiystakki ja -housut Topshop // äitiysneule H&M // korvikset Gina Tricot // aurinkolasit Mango // laukku Chloé/Net-a-Porter // lenkkarit Zara // huulipuna YSL/Sokos
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.