Sain ihanaiselta Reetalta Parasta just nyt -haasteen, jossa tarkoituksena on kertoa kymmenen kivointa juttua omassa elämässä juuri nyt. Täytyy myöntää, että vaikka elämäni on mallillaan ja olen onnellisesti raskaana, oli vähän vaikea keksiä kymmentä hyvää asiaa. Olisin keksinyt sekunnissa kymmenen ihan tyhmää ja ärsyttävä asiaa.
Olo on nimittäin edelleen tosi huono, pahoinvointi jatkuu ja muutenkin kärsin kaikista mahdollisista raskauden tuomista fyysisistä vaivoista. Se, ettei voi fyysisesti hyvin, leimaa luonnollisesti tosi vahvasti elämää.
Mutta kyllä niitä ihania juttuja tietysti silti on! Tänään oli taas pitkästä aikaa aika mahtava päivä. Oli kuuden työvuoron putken jälkeen vapaapäivä ja söimme siskon kanssa mahtavan aamiaisen Beauty Blenderin pressitilaisuudessa ja kävimme sen jälkeen shoppailemassa meikkejä ja mammavaatteita. Lopuksi kävimme vielä täyttämässä vatsamme sushibuffassa – tosin meikäläinen sai syödä lähinnä vain avokadosusheja.
Yritän parhaani mukaan iloita nyt näistä pienistä, ihanista asioista niin paljon kuin pystyn ja elää tässä hetkessä, vaikkakin sitten pahoinvointisena. Koska eihän sitä tiedä, onko tämä ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun olen raskaana. Ainutlaatuisia hetkiä elän joka tapauksessa.
1. Kevät
Kevät on ehdottomasti paras vuodenaika. Se voima ja ilo, mitä ensimmäisistä aurinkoisista päivistä saa, on jotain ihan mieletöntä. Kesällä piiloudun visusti auringolta ja liialta lämmöltä, mutta keväällä nautin täysin siemauksin ensimmäisistä auringonsäteistä. Kevät on myös pukeutumisen kannalta ihaninta aikaa. Innostun uusista trendeistä ja pukeutumisinspiraatio kukoistaa. Ja saa kuitenkin vielä kerrostaa vaatteita. Kohta koittava huhtikuu on ihanimpien kuukausien joukossa. Paras on kuitenkin toukokuu, kun luontao alkaa kunnolla vihertää ja syreenit puhkeavat kukkaan. Olisipa aina kevät.
2. Vauvan liikkeet
Vauvan liikkeitä on juuri nyt hauska tunnustella ja odotella, kun ne tuntuvat jo voimakkaina mutta eivät liian. Hän innostuu monottamaan vatsaani aina töissä koneella istuessani ja tietysti iltaisin, kun pääsen sänkyyn. Kylässä ollut siskokin näki juuri keskiviikkoiltana ensimmäistä kertaa kunnon potkun masussa! On myös hauskaa, että vauva reagoi kosketukseen. Jos tökkään vatsaa, vauva potkaisee takaisin.
3. Vauvakamat
Ensimmäisiä suloisia vauvan vaatteita ja muita tarvikkeita on ihana hipelöidä ja fiilistellä. Vielä mitään isompaa ei ole hankittu, mutta kaapissa odottaa jo muutamia pikkuisia vaatteita ja leluja. Odotan jo, että saan käsiini äitiyspakkauksen! Tällä viikolla sain KappAhlilta pienen paketin, missä oli ihania Newbie-sarjan vauvantarvikkeita ja maailman söpöimmät pikkuiset pöksyt.
4. Uusi blogi
Tämä blogi on lähtenyt käyntiin ihan valtavan hyvin: inspiraatiota ja innostusta riittää! On ollut mahtavaa huomata, että Mutsie on kivunnut Blogilistalla kuumimpien blogien ykköseksi! Kun blogini meni Minttu Virtasen blogin ohi kyseisellä listalla, vitsailin että tuiki tavallinen mieheni on siis ihan yksi yhteen laskettuna kuumempi isä kuin Kimi Räikkönen, hehee!
5. Sitruunat
En ole tähän mennessä ”kärsinyt” mistään oudoista mieliteoista raskauden aikana, mutta viime aikoina sitruunat ovat alkaneet maistua. Syön siis mielelläni mahdollisimman kirpeitä sitruunoita sellaisenaan. Ja tuhoan samalla hampaani. Tämän täytyy johtua ainakin osaksi raskaudesta, sillä muutkin ovat sanoneet himoinneensa happamia hedelmiä ja marjoja raskaana ollessaan.
6. Uusivanha mokkatakki
Tein ihan älyttömän 2nd hand -löydön alkuviikolla. Käväisin kirpparilla haaveissani löytää jokin ihana, vanha mokkavaate kevään mokkatrendiä silmällä pitäen ja kirpparin viimeiseltä rekkiriviltä löytyi ihan upea, pitkä mokkatakki. Ja hintaa oli huikeat kymmenen euroa. Tämä tekee unelmoimastani boheemista hippityylistä täydellisen! Ja takithan sopivat aina, vaikka vatsa kasvaa. Varsinkin kun niitä ei tarvitse laittaa kiinni. Kirpparilöytö tuntuu sata kertaa kivemmalta kuin uutena ostettu vaate.
7. Mehukone
Olen haaveillut mehukoneesta iäisyyden (blogimainonta on tehonnut) ja viimein sain sellaisen hankittua, kun kävimme miehen kanssa Gigantissa muilla asioilla. Koneeksi valikoitui sopivasti alessa ollut Sandströmin mehukone, jossa oli paras hinta-tehosuhde. Tällä ollaan jo suhautettu itsellemme suuuuperhyvät appelsiini-ananas- ja porkkanainkiväärimehut.
8. Tuleva matka
Vietämme talvilomaa viimein toukokuussa ja matka Kroatian Splitiin on jo varattu. Lähdemme reissuun miehen sekä siskon ja hänen poikaystävänsä kanssa. Hotelli vaikuttaa ihanalta, samoin Kroatian rannikko yleisesti. Olemme suunnittelleet jo, että otamme vuokra-auton alle ja käymme tutustumassa rannikkoalueeseen, johonkin ihanaan viinitilaan ja teemme päiväreissun Bosnian puolelle. Täytyy toivoa, että olo olisi hiukan parempi tuolloin ja että säät suosisivat. Ainoastaan jännittää hiukan, mitä pystyn reissussa syömään, sillä raskausajan ruokavalioni ja kala-kasvissyöntini on hankala yhdistelmä välillä muutenkin ja varmasti etenkin Etelä-Euroopassa, missä kuulemma raskaana oleva joutuu välttelemään raakoja kasviksia entistä enemmän. Siellä listeria lymyää nimittäin maaperässä.
9. Parks And Recreation
Iltojeni ilo. En ole jaksanut raskaana ollessa tehdä iltaisin oikeastaan yhtään mitään ja aika on kulunutkin sohvalla makoillen. Onneksi kodin viihdetarjonta on kondiksessa, kun telkusta voi katsoa niin Netflixiä, Viaplayta kuin HBO Nordiciakin. HBO:lta olemme katsoneet nyt Parks And Recreation -sarjaa, joka jaksaa naurattaa etenkin nyt, kun sarjassa on kunnolla sisällä. Toissapäivänä sain hervottoman naurukohtauksen, kun Jerry joutui fart-attackin vuoksi sairaalaan. Kertonee jotain huumorintajustani. Parks taitaa olla ihan top kolmosessa parhaissa komediasarjoissa kautta aikojen!
10. Dino
Rakas, seitsenvuotias rescue-koirani, jonka reaktiota vauvaan odotan tosi uteliaana. Dino on aina ollut lapsia kohtaan asiallinen enkä pelkää ollenkaan, ettei heidän yhteiselonsa luonnistuisi. Ainoa ongelma saattaa olla se, että Dino haluaa tuhota kaikki vauvan lelut 🙂 Newbie-malliston rapeakorvainen unipupu kiinnosti ainakin koiraa kovasti. Myös muiden lapsien vaipat ovat tuntuneet olevan kovaa valuuttaa.
Kertokaahan tekin parhaista jutuista just nyt, Hiekkaleikkejä-Jenni, rakas ystäväni Johanna, iiihanat Vivian ja Hanna sekä suloinen Iina.
Voi vitsit nuo henkarit on söpöjä? Mistä ne on? 🙂
http://xmasbabyjohsuo.blogspot.fi/
Tuo koko paketti on siis KappAhlin Newbieta 🙂
Olipa ihana postaus! <3
Paljon kivoja asioita, mutta uskon, että mukana kulkeva fyysinen huono olo on todella puuduttavaa!
Tsemppiä odotukseen ja toivottavasti jo pian olosi olisi parempi! <3
Kiitos, kyllä tämä tästä 🙂
Moikka haluaisin kertoa kun itse olin viime huhti – ja toukokuussa kotimaassani säät oli pari viikkoa todella lämmintä +25-+30 ja loput kaksi viikkoa oli sateista. Suosittelen pakkaamaan myös lämpimiä vaatteita,esim joku hyvä takki,koska kun sielläpäin sataa yöt on todellakin kylmiä. Raakoja kasviksia en suosittele varsinkaan viime vuotisten tulvien takia vältelkää kotimasta.
Kiitos paljon vinkeistä!!
Hei,
Ihana blogi sinulla 🙂 Bongasin blogisi blogilistalta ja iloitsen kanssasi menestymisestä! Hienoa kun tulee uusia upeita blogeja. Itse olen kanssa yhtä häkeltynyt ja iloinen! Tsemppiä kaikkeen!!
Little Mrs Finland