Varma kevään merkki on, kun Irene innostuu terassin laittamisesta. Meidän rivitalonpätkässä on ihana pikkuterassi, johon paistaa ilta-aurinko. Minusta on ihanaa sisustaa terassista viihtyisä ja kutsuva. Grillaaminen on parasta puuhaa kesässä, vaikka en lihaa syökään. Maissit ja soijanakit maistuvat kuitenkin kaikista parhaimmilta, kun ne tehdään grillissä.
Loppukesästä terdellämme köllöttelee minun lisäkseni vauva, joten olen alkanut terassisuunnitella tällä kertaa uutta perheenjäsentä silmällä pitäen. Haaveissa olisi ainakin uusi aurinkovarjo/-katos, esimerkiksi tämä kaunis Ikean katos, jonka alla vauvaa voisi nukutella.
Kuvat viime kesältä terassiltamme…
Matto ja lyhty Ellos // siemenet ja kukat Ikea // ruukku ja tyynyliina Indiska // peitto H&M Home // lamput, pöytä, metalliruukku ja yrttikyltit Granit
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.