Ihania vauvamuotiuutisia! Minna Parikka lanseeraa toukokuussa Baby Bunny -kengät. Nämä ovat niin söpöt, että voi olla, että meidän talouden ensimmäiset Parikat tulevatkin olemaan vauvakokoa! Minun kenkäkokoelmastani ei Parikoita, harmillista kyllä, vielä löydy. Täytyy myöntää, että jos sellaiset hankkisin, haluaisin juurikin jonkin parin noista hauskoista (pupun)korvakengistä. Perinteiset Jodiet eivät oikein tyyliini istuisi.
Lapselle, jonka jalka kasvaa valtavaa vauhtia, voi tuntua hölmöltä ostaa kauhean prameita kenkiä, mutta toisaalta näistä jäisi kyllä valtavan ihana muisto. Lapsuudenkodistani löytyy esimerkiksi kehystettynä isäni juhlakengät hänen vauva-ajaltaan. Josta nyt on jo reilut 70 vuotta.
Baby Bunnyja tulee myyntiin Parikan liikkeeseen ja nettikauppaan hopeisina, puuterinvärisinä ja mustina koissa 17-19. Hintaa näillä on 120 euroa. Tämä uutinen julkaistiin jo eilen, joten kyseessä ei ole aprillipila, hehee 😉
Oletteko te törsänneet vauvanvaatteisiin?
Mun on PAKKO ostaa noi. <3
Ihanat :). Jos nyt ois vauva tulossa niin olisi ehkä pakko saada! Pojan ekat Conssit (jarrusukkapohjaiset) löytyy laatikosta hyllystä. Ne ostin jo ennen pojan syntymää. Viime kesänä hommasin Tähtien sota -aiheiset Vans-tennarit, ne tulee keväämmällä ja kesällä ihan käyttöön!
Cool! Harmi kun koko on sen verran pieni ettei käveleville mene, muuten olisin ostanut heti omalle yksivuotiaalleni 🙂
En ikinä laittasi vauvan söpöstelykenkiin tuollaista summaa! Aivan järjetöntä. Sitä rahaa saa kyllä lapseen uppoamaan ihan muutenkin.