Mamma kaunistautuu kevääksi

Sain blogiyhteistyön tiimoilta itselleni tuoreen, huhtikuun LivBoxin. LivBoxin idea oli minulle entuudestaan tuttu, mutta en ollut aiemmin tutustunut tarkemmin kyseisen pakkauksen sisältöihin. LivBox on siis kerran kuukaudessa tilaajilleen saapuva yllätyspaketti, joka sisältää joka kuukausi erilaisen satsin kauneustuotteita. Tuotteita on paketissa neljästä kuuteen ja ne voivat olla uutuusjuttuja tai kauneusklassikkoja.

huhtikuunlivbox8

huhtikuunlivbox

Idea on hauska ja ajattelisin, että se on oivallinen etenkin niille naisille (ja miehille, joille on myös olemassa silloin tällöin ilmestyvä oma boksinsa), joilla ei ole aikaa ihan kauheasti selvitellä jatkuvasti, mitkä tuotteet ovat milloinkin pinnalla ja mitä kaikkia uutuuksia markkinoille on tullut. Joku on valinnut kuun mielenkiintoisimmat jutut kätevästi LivBoxin tilaajan puolesta. Loistava siis esimerkiksi kotiäideille, joilla ei ole aikaa jäädä tutkailemaan puteleita markettireissulla ja jotka kuitenkin haluavat pysyä ajan hermoilla ja pitää huolta itsestään. Toki paketti toimii erinomaisesti myös niillä, jotka rakastavat lahjoja, joiden sisältö tulee täysin yllätyksenä. Boksi on kuin synttäri- tai joululahja kerran kuussa.

huhtikuunlivbox2

huhtikuunlivbox3

Huhtikuun LivBoxin sisällön tarkoituksena on valmistaa tilaajaa kesään ja alkukesän juhliin. Minulle paketista löytyvät RFSU:n sheivaustuotteet tulivat kuin tilauksesta. Kesän ensimmäiset juhlat odottavat jo kulman takana, tarkemmin sanottuna vappuna, jolloin juhlitaan ystäväpariskunnan häitä. Ajattelin vetää ylle polvimittaisen helman, mutten voisi kuvitellakaan paljastavani kinttujani yhtään kenellekään juuri nyt. Ne rapisevat kuivuuttaan, enkä totta puhuen ehkä ole ihan vähään aikaan jaksanut talvisääriäni sheivaillakaan. Kynnetkin kaipaavat kipeästi kevätpäivityksen! RFSU:n Easy Shavin’ ihoa pehmittävä sheivausgeeli, Smooth Shavin’ -höylä ja Nice n’Cool Intim After Shave -geeli tulevat siis käyttöön asap. Tuotteet käyvät niin intiimialueen kuin koko vartalon ihokarvojenkin ajoon. Varpaat saavat vappuhäihin kevyen vaaleanpunaisen sävyn Essien Sugar Daddy -kynsilakasta.

huhtikuunlivbox4

Dödöille on tietysti aina käyttöä ja boksista löytyykin Doven Talc Soft Roll-on -antiperspirantti. Tätä on mielenkiintoista päästä kokeilemaan talven kuivattamille kainaloille, joille olen tähän asti sivellyt välillä kookosöljyä: dödö sisältää nimittäin yhden neljäsosan kosteusvoidetta, jonka pitäisi pitää kainalot kosteutettuina.

huhtikuunlivbox6

Kaikista eniten innoissani boksin tuotteista olen Lumene LAB:n Hydrasmooth 24h -voiteesta, koska sisko on sitä hehkuttanut. Luotan kauneusgurusiskoon ja muutenkin apteekissa myytäviin tuotteisiin. Herkullisentuoksuisen voiteen luvataan kosteuttavan kaikenikäisiä kasvoja pitkäaikaisesti. Tuubi on näppärän kokoinen ja suunnittelin sujauttavani sen käsilaukkuun ja pitäväni mukana töissä ja muualla menossa.

Huhtikuun LivBoxista löytyy myös yllätyslahja Iberolta, eli meikkisienet läpinäkyvässä muovipakkauksessa. Käytän aika harvoin perinteisiä meikkisieniä arkiehostusta tehdessä, mutta etenkin tarkempaa juhlameikkiä loihtiessa sienet ovat ehdottomia varjostusten tekemiseen tummemmilla meikkivoiteilla. Nämä tulevat siis myös käyttöön! Suunnittelin myös jemmaavani tulevaisuudessa hiuspinnit tuohon kauniiseen läpinäkyvään rasiaan.

ALEKOODI

Sain jakaa teille alekoodin LivBoxin tilaukseen. Ale kannattaa hyödyntää esimerkiksi oivaan äitienpäivälahjaan! Mutsie-koodilla saa ensimmäisen LivBoxin hintaan 13,90 € (norm. 16,90 €). Alennus koskee yhtä pakettia jatkuvassa tilauksessa tai kolmen kuukauden määräaikaistilauksessa. LivBoxeja on myynnissä tarjoushintaan rajoitettu erä ja koodi on voimassa niin kauan kuin erää riittää, joten jos mielit paketin alehintaan, toimi nopeasti!

huhtikuunlivbox5

2 Comment

  1. Mä tykästyin aivan valtavasti tuohon Lumene LAB:n voiteeseen! Aivan täydellinen. <3

  2. Heips. Tuo boksihan on muuten yllättävän edullinen normaalihinnallakin 🙂 Jos kaikki tuotteet tulee sillä 16,90.

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.