Hyvää äitienpäivää!

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! Etenkin parhaalle, eli omalle äidilleni.

Olemme siskon kanssa monesti miettineet, mitä äiti voisi opettaa meille lastenkasvatuksesta, kun hän on itse onnistunut kasvattamaan kaksi näin täydellistä yksilötä, hehee. Vakavasti puhuen, en tietenkään pidä itseäni täydellisenä ihmisenä, mutta minulla on mielestäni tärkeitä ominaisuuksia, joita toivoisin olevan tulevaisuudessa omalla tyttärelläni.

Olen aina ollut kiltti lapsi (paitsi ihan taaperona, jolloin olin kuulemma ihan kauhea). En ole koskaan pelännyt vanhempiani, mutta olen kuitenkin kunnioittanut heitä auktoriteetteinä. Meillä ei ole ollut mitenkään tiukka kasvatus – emme ole koskaan siskon kanssa saaneet edes kotiarestia. Olemme silti aina totelleet mukisematta, käyttäytyneet aikuisia kohtaan kunnioittavasti ja tulleet kiltisti kotiin kotiintuloaikojen rajoissa pahimmassa murkkuiässäkin. Olemme varmasti joskus korottaneet heille ääntämme, mutta emme ole koskaan esimerkiksi kiroilleet heille tai mitenkään solvanneet heitä. Meitä ei koskaan mitenkään painostettu koulumenestykseen, mutta halusimme silti molemmat pärjätä kiitettävästi ja hankkia kunnon koulutuksen – kuitenkaan turhaan stressaamatta.

Olemme ihan tosissamme siskon kanssa yrittäneet onkia äidiltä hänen kasvatussalaisuuksiaan, jotta voisimme käyttää tapoja itse, mutta äiti ei itsekään tunnu osaavan eritellä, miksi hän on niin hyvä äiti. Äiti tosin on kasvatustieteilijä, ehkä meihin on siis käytetty jotain akateemisiakin oppeja. Äiti itse lukaisi hiljattain Kuinka kasvattaa bébé -kirjan, jota olen paljon täällä blogissakin kehunut. Hän on aika samoilla linjoilla kasvatuksesta tuon kirjan kanssa ja sanoi käyttäneensä itsekin ranskalaista mallia siitä, että lapsella on rajat, mutta niiden tiettyjen rajojen sisäpuolella on kuitenkin aika vapaata.

En ole ihan varma, ymmärränkö (ainakaan vielä) tätä ajatusmallia, mutta yksinkertaistettuna idea on varmaankin se, että vanhemmat asettavat rajat, mutta lapset eivät kuitenkaan ole täysin kahlittuna rankkaan kuriin vaan saavat toteuttaa itseään (annetuissa rajoissa), tehdä omat virheensä ja oppia niistä. Äiti sanoi esimerkkinä, että hän saattoi antaa meille kaksi vaihtoehtoa, joista saimme itse valita toisen. Hän ei siis tyrannin lailla käskyttänyt meitä tekemään täysin oman tahtonsa mukaisesti, vaan pyysi meitä valitsemaan, kummin haluamme toimia. Yksi tärkeä juttu lienee myös se, että äiti antoi itsensä olla aikuinen ja meidän lapsia. Hän ei hössöttänyt turhaan ja esimerkiksi juurikaan leikkinyt kanssamme. Hän antoi meidän lapsien olla keskenämme ja toteuttaa itseämme omissa leikeissämme. Tuntuu, että varsinkin nykyisin lapset ovat perheiden keskipisteitä, joita pitää jatkuvasti olla huomioimassa, jututtamassa ja leikittämässä. Meikäläisen lyhyellä matematiikalla laskettuna näin syntyy aika hemmoteltuja ja huomionkipeitä ihmisiä. Meidän kotonamme aikuiset tekivät aikuisten asiat ja lapset lasten.

Olen oppinut äidiltä hyvät tavat ja kohteliaisuutta, että muita ihmisiä ja luontoa pitää kunnioittaa. Olen oppinut sopivasti kunnianhimoa ja unelmointia – että omalla ahkeruudella ja tiukalla työmoraalilla voi päästä tekemään haaveidensa asioita. En oppinut äidiltä mitään täydellistä pullareseptiä tai juurikaan muutenkaan mitään ruoanlaitosta, mutta sellaisilla asioilla on mielestäni todella vähän väliä. Samat opit kunnioituksesta, empatiasta ja kunnianhimosta haluan välittää omalle lapsellenikin.

Kun vain tietäisi miten!

Seuraa blogia Bloglovinissa // Facebookissa // Blogilistalla // Instagramissa