RV 35-36

Viikkokuulumisia jo näin torstaina, sillä juhannukseksi porukka kaikonnee mökeilleen ja voisin pitää hiukan hiljaiseloa täällä blogissakin. Sunnuntaiksi on tosin jälleen tulossa postausta!

Tälläkään viikolla ei ole ollut mitään kummempia uusia tuntemuksia. Vatsanahka vain on alkanut kutista ja tuntua todella kireältä. Toivon jatkuvasti, että sen kasvu tyssäisi tähän, sillä tuntuu, ettei nahka voi enää enempää venyä!  Öljyän nyt vatsaa aamuin illoin ihan senkin vuoksi, ettei se kutisisi ja tukituubi on käytössä koko ajan.

Tämä viikko oli ensimmäinen äitiyslomaviikkoni ja se sujui aika lepposissa fiiliksissä. Vietin tosiaan kaksia babyshowereita ja lomailin Harjavallan kotona. Helsingin kotona aika on tuntunut kuluvan aika hitaasti ja olen ehtinyt jopa valittaa tylsyyttä. Mieskin kun katoaa remppakylpyhuoneen syövereihin heti töistä päästyään.

Yritän kuitenkin muistaa, että tylsyys loppuu ihan pian, joten nyt siitä pitäisi yrittää nauttia. Kotona en kuitenkaan yksin oikein viihdy ja keskiviikkona lähdinkin kaupungille lounastamaan, kiertämään kirppiksiä ja alennusmyyntejä – ihan vain keskenäni. Ja oli ihanaa!

Ensi viikolla onkin enemmän kerrottavaa, kun suuntaan maanantaina Kättärille äitiyspolille tsekkailemaan Sipen painoa ja asentoa. Jännää!

Ihanaa juhannusta kaikille! Palataan linjoille sunnuntaina!

raskausvatsa36 raskausvatsa35 raskausvatsa35j copyy raskausvatsa35b raskausvatsa35craskausvatsa35a raskausvatsa35draskausvatsa36g Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä

5 Comment

  1. en tiedä onko tästä ollut jo puhetta, mutta onko tuo napakoru joku äitiysmahakoru? miten uskallat pitää sitä? en ole raskaana, mutta olen miettinyt tätä napakoruasiaa jostain syystä, kun olen kuullut kauhutarinoita siitä kuinka se venyy eikä palaudu, ja ajatellut että otan sitten sen heti pois tyyliin jos tajuan että pulla on uunissa 😀

    1. Ihan tavallinen koru on, otan sen pois kun lähden synnyttämään tai aiemmin jos vatsa kasvaa niin paljon ettei mahdu tuossa olemaan. Kyllähän se lävistysreikä venyy joka tapauksessa, oli siinä koru tai ei.

  2. Blogisi on mun uusi lemppariblogilöytö (mikä sana.. huh. :D) ja pakko vaan sanoa että aivan ihania kuvia nämä! Tosi herkkiä ja sensuelleja, ihania!

    Ja muutkin juttusi ovat siis olleet hyviä ja yhtenä vapaa-aamuna lukaisinkin monta monta sivua postauksiasi blogin alusta asti. Kiitos!

  3. Oi miten kauniita kuvia :). Kuvista huokuu jotenkin ihanasti sellainen rauhallinen tunnelma :).

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.