Kulunut raskausviikko oli ylivoimaisesti henkisesti rankin koko odotuksen aikana. Olon tyyneksi tehneet hormonit ovat kai virallisesti tipotiessään ja kaikenlaiset kauhukuvat nostelevat inhottavasti päitään. Onneksi sain nauttia niistä harmoniahormoneista kuitenkin melkein koko raskauden. Nyt toivon, että imetyshormonit pitäisivät minua seuraavaksi hyvänä. Juhannuksen aikaan aloin panikoida jälleen synnytystä ja heti maanantaina sainkin sitten taas uutta mietittävää.
Tämä haamu-look kuvaa hyvin tämänhetkistä olotilaa…
Maanantaina Kätilöopistolla vauvalle tehtiin siis onnistunut ulkokäännös, mutta jo samana iltana tuntui, että perätilassa oltaisiin taas. Seuraavana päivänä tuntui jo vahvasti siltä, että vauva on ihan täsmälleen samassa asennossa kuin ennen käännöstä – eli siinä perätilassa. Vatsa on koko ajan selvästi toispuolinen: oikealla ylhäällä on iso kova kohta eikä se oikein voi olla muu kuin pää. Tuntuu, että oma pääni hajoaa kun yritän tulkita vauvan liikkeitä: oliko tuo nyt nyrkki vai jalka.
Tällä hetkellä en toivo, että vauva kääntyisi oikein tai väärin, toivon vain, että pääsisin tästä epätietoisuudesta. Haluaisin päästä mahdollisimman pian ultraan, ja jos vauva on perätilassa, varaamaan välittömästi sektioaikaa. Olisi helpottavaa tietää. Ja valmistautua tulevaan varmempana siitä, mitä tulee tapahtumaan. Välitin neuvolaan toivomuksen, että tsekkaisimme vauvan asennon ultralla ensi viikolla, kun olen menossa muutenkin neuvolaan. Vastaus oli, että näin tehdään, jos ultralaite on vapaana juuri silloin. Jos ei ole, asento varmistetaan sitä seuraavalla viikolla Kätilöopistolla, jolloin sektio pitäisikin todennäköisesti tehdä jo samalla viikolla.
Huomasin, että palasin näin loppumetreillä siihen alkuraskauden piinaavaan epätietoisuuteen ja matelevaan aikaan. Silloin viikkokin tuntui järkyttävän pitkältä ajalta ja meni ikuisuus siihen, että viimein pääsi ensimmäiseen ultraan tsekkaamaan, että vatsassani ylipäätään on mitään. Sen jälkeen viikot ovat soljuneet eteenpäin supernopeasti, kunnes aika pysähtyi jälleen. Nyt odotan taas vain sitä hiton ultraa.
Jotain kivaakin kuitenkin mahtui viikkoon. Jostakin syystä en nyt viihdy kotona vaan haluaisin olla jatkuvasti liikkeellä, joten olen pyörinyt kaupungilla: käynyt omassa rauhassani syömässä, kirppiksillä ja aleshoppailemassa. Jalat ovat olleet aivan poikki kävelystä, mutta olen nauttinut menosta. Lisäksi olen täydentänyt tarvikevarastoa aika kiitettävästi: meiltä löytyy nyt näiden juttujen lisäksi Stokkelta testiin saatu kantoreppu, sitteri, sähköinen sekä manuaalinen rintapumppu ja vaunutkin saimme viimein roudattua isosiskolta tänne meille. Olin varautunut köyhtymään parisataa euroa, mikäli tarvitsen sähköistä rintapumppua, mutta sellainen sattui löytymään siskolta – jes! Sitterinkin saimme siskolta vaunukaupan päälle. Enää puuttuu ihan muutamia juttuja, jotka käväisen lähipäivinä hakemassa Ikeasta. Lisäksi viikonlopulle on tiedossa ihan megakivaa tekemistä: ystävän häät ja itä-länsi-ottelun seuraamista Hyvinkäällä! Kun vain saisi ikävät ajatukset pyörimästä päästä…
Juu ne hyväntuulinen hormonit katoaa kyllä johonkin noiden viimeisten viikkojen aikana. Minä mm. itkin Ikean pihassa ilman mitään syytä ym. ja mies oli ihan ihmeissään välillä. Se auttaa kun tekee kaikkea kivaa. Puolison kanssa kannattaa tehdä jotakin kivaa kahdestaan vaikka käydä jossakin,jos se on viime aikoina unohtunut. Se on meinaan asia, joka muuttuu aikasta pitkäksi aikaa.
Se on kyllä totta, että nyt pitäisi vielä tehdä jotain kaksin 🙂 otan neuvosta vaarin 🙂
Hei,
En olekaan jaksanut kirjoittaa kommenttia aikaisemmin, kiitos kivasta blogista!Ihan pakko sanoa että hermostuneisuus ja yleinen (hormonihuuruinen)huolestuneisuus kyllä kuuluu valitettavasti asiaan ainakin omasta kokemuksesta, meillä on myös eka vauva tulossa, viikkoja 40+4 ja aika kuluu tosiaan niiiiiiin hitaasti, ja taisin alkaa hajoilemaan juurikin noilla samaisilla viikoilla millä olet, joten voit kuvitella mikä tilanne nyt on;). Mullahan oli vahva tunne että vauva syntyy viimeistään laskettuna päivänä, ja pah.
Tosi harmillinen juttu että vauvan asento tuottaa huolta, mutta sinulla on mielestäni tosi hyvä asennoituminen, tiedät omat rajasi ja olet tutustunut hyvin eri hoitovaihtoehtoihin , se varmasti auttaa sinua pärjäämään hienosti kävi miten kävi. Onneksi eletään yhdessä maailman turvallisimmista maista synnyttää, ja meistä odottajista pidetään kyllä hyvää huolta.Kaikkien todennäköisyyksien mukaan murehtiminen on siis turhaa- ja tietysti erityisesti tällaisten asioitten murehtiminen joihin ei itse voi millään tavoin vaikuttaa. Tsemppiä!
p.s kiitos sairaalakassipostauksesta, olin unohtanut pakata sisäkengät ja ne sairaalan lipokkaat on kyllä ihan kamalia…
Kiitos paljon rohkaisevista sanoista!! Paljon tsemppiä myös sulle, toivottavasti teidän pieni syntyy ihan näillä hetkillä. Tuo yliaikaisuus syö varmasti naista 🙁
Kyllä minulla oli vatsa silti toispuoleinen vaikka vauva oli ihan raivotarjonnassa. Peppu oli pääosin vatsan oikealla puolella ja jalat potkiskeli vasemmalle. Välillä vauva heivautti pepun toiselle puolelle ja silloin olikin kova myllerrys <3 Itsekin epäilin vauvan asentoa kun yllättävän kovalle se peppukin tuntuu. Yritä olla stressaamatta kauheasti ja nauti viimeisistä viikoista! 🙂
Vatsa on siis _samalla tavalla_ toispuoleinen kuin ennen käännöstä, tästä syystä siis olen aika varma että vauva on perätilassa. Muuten en ehkä tajuaisi koko asiaa.
tämä alkuraskaus on totisesti tuntunut kestoltaan ikuisuudelta. Tein testin ollessani suunnilleen viikolla 4, ja vaikka kävin myös varhaisultrassa n. viikolla 8, on aika vain madellut. Vko 12 ultran jälkeen olen alkanut odottaa että milloin maha alkaisi näkyä, ja tietenkin sitä että tuntisi liikkeet. Ehkä sitten helpottaa hetkeksi 😀 tai onhan tää masu ihan kunnon pömppä mutta syynä taitaa toistaiseksi olla jäätävä turvotus 😀 toivottavasti saat vastauksia pian!
Yritä olla rauhallisin mielin ja nauttia joka hetkestä, jos raskaus on muuten mennyt mukavasti eikä esim pahoinvointia ole. Voin nimittäin luvata, että aika alkaa pian kulua paljon nopeammin! 🙂 tsemppiä!!
Pahoinvointi on riesana, onneksi kuitenkin suht lievänä. Ja etenkin viimeisimmän ultran jälkeen viimeistään rentouduin melkoisesti. Uskon myös että kohta ajan kuluminen ottaa kunnon kiihdytyksen, viimeistään kesäloma ainakin sujahtaa (liian) nopeasti 😀
Toi epätietoisuus on niin raivostuttavaa! Toisaalta, se ei kyllä ole loppunut vauvan synnyttyä, sen aiheet vain muuttuvat. Mutta toi synnytystapa on aika olennainen juttu, joten varmasti olisi mukava tietää! Mun kälyllä vauva kääntyili ylös alas ihan loppuun asti, siksi hänelle varattiin la:n tienoille käynnistysaika, jotta sektioonkin pystyi varautumaan, jos vauva olisikin taas kääntynyt ja alkaisi syntyä perätilassa. Onneksi kuitenkin käynnistyksen aikana oli raivotarjonnassa eikä sektioon päädytty.
Tsemppiä sinne! Vikat viikot ennen synnytystä ja ekat synnytyksen jälkeen on pahimmat. Sit alkaa helpottaa. 🙂
Ihana kuulla, että jossain vaiheessa helpottaa. Voin nimittäin kuvitella, että näillä heikoilla hermoillani olen myös vauvan ekat viikot ihan paniikissa 😀
Mulla nosti kanssa pelkopaniikki päätään vikoilla viikoilla- vaikkakin moni oli lupaillut, että just ennen synnytyksen käynnistymistä kehoon laskeutuu ihana rauha. No mulle semmoista yhtäkkistä rauhaa tullut, joskaan ei synnytyskään itsekseen käynnistynyt- mutta kun lähdettiin sitä kättärille käynnistelemään, niin olin sittenkin aivan tyyni. Toivotaan, että tämmönen tyyneys kerkeää vielä sullekkin laskeutumaan!
Hauska kuulla, että tosipaikan tullen olitkin tyyni!! Ehkä mullakin käy yhtä hyvin 🙂