Arvoperintö

Vaikka pähkäilenkin täällä blogissa välillä tuiki tosissani hoitolaukkujen ja vauvanhuoneiden estetiikkaa, on minulla sentään tärkeämpiäkin arvoja elämässä. Ihan oikeasti oikeasti pelkään toki elämässä enemmän esimerkiksi sitä, millaiseksi ihmiseksi tyttäreni kasvaa, kuin että löydänkö täydellisen maton hänen huoneeseensa.

Haluan, että tyttärestäni varttuu kohtelias, toiset huomioon ottava, empaattinen ja hyvä ihminen. En tiedä tarkalleen, miten sellaisia ihmisiä tehdään, mutta toivon vain, että voin näyttää esimerkkiä ja lempeästi opettamalla saada hänet ymmärtämään, kuinka tärkeitä nämä arvot ovat elämässä.

Be the type of person you want to meet. Niinpä.

Aihe tuli mieleeni aiemmin tällä viikolla, kun todistin todella ikävää tilannetta HSL:n bussissa. Nousin lentokentän suuntaan matkalla olleeseen bussiin Itäkeskuksesta ja ihmettelin, miksei bussinkuljettaja avannut keskiovea rollaattorin kanssa liikkeellä olleelle vanhalle rouvalle. Bussimatkustajat huusivat vuoron perään kuljettajaa avaamaan oven, joka avautuikin vähän myöhemmin. Noin 80-vuotias rouva nousi kyytiin ja pian noin nelissäkymmenissä oleva mieskuljettaja asteli vihaisena naisen luo toistellen ”Näätsä täällä tilaa, näätsä täällä tilaa? Ei täällä ole tilaa!”. Bussin keskiosassa oli jo kahdet lastenvaunut eli bussiin ei voinut enää tulla vaunujen, rattaiden tai esimerkiksi sen rollaattorin kanssa. Tämän turvallisuussäännön ymmärtää, mutta se olisi pitänyt käydä selittämässä rouvalle ystävällisesti jo pysäkillä eikä vihaisesti koko bussilastin kuullen. Nainen oli selvästi hämillään ja jopa peloissaan eikä tiennyt mitä sanoa. Hän astui rollaattoreineen ulos bussista kenenkään auttamatta.

Katsoin tilannetta raivon vallassa kykenemättä tekemään mitään. Ollapa sanavalmis ihminen, joka ei koskaan jäädy yllättävässä tilanteessa! Istuin aika lähellä bussin keskiosaa, joten olisin hyvin voinut avata suuni, sanoa jotain. Olisin voinut edes auttaa naisen pois bussista. Sen sijaan kihisin loppumatkan kiukusta ja heti kotiin päästyäni kirjoitin HSL:lle tulikivenkatkuisen palautekirjeen. Toivottavasti terveiseni kantautuvat tuon ihmishirviökuljettajan korviin! Tuskinpa moitteet silti saavat häntä parantamaan tapansa. Täytyyhän hänen olla parantumattoman katkera, huonosti kasvatettu tyhjäpää puhutellessaan yhtään ketään saati vanhaa, vaivalloisesti liikkuvaa naista tuolla tavalla. Jo pelkkä sinuttelu oli tarpeeksi kammottavaa, puhumattakaan siitä, että mies nolasi naisen tivaamalla ja ajamalla hänet vihaisena ulos bussista.

Mitä tästä opin? Teen kaikkeni, että ainakin minun lapsestani kasvaa tähän maailmaan ihminen, joka käyttäytyy ystävällisesti ja kohteliaasti. Arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä, myös ja etenkin vanhempia ihmisiä. Toisaalta toivon, että hän olisi äitiään sanavalmiimpi ja rohkeampi voidaakseen aina puolustaa heikompiaan tilanteen tullen. Tiedän, että hyvät käytöstavat karisevat tästä maailmasta jokaisen uuden sukupolven myötä – siksi toivon tyttärelleni myös paksua nahkaa. Jotta hän voi puolustaa itse itseään 80-vuotiaana, kun joku imbesilli vatipää ajaa hänet ulos bussista.

Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä