Kiertelin maanantaina Kätilöopisto-käynnin jälkeen kirppiksillä ja käteeni osui kuin taikaiskusta Synnytys-niminen kirja Malmin Pöytäparkissa. 50 sentin hinta sinetöi tietysti ostopäätöksen ja ahmin koko kirjan saman illan aikana. Tunnetun ruotsalaisen seksi- ja parisuhdeneuvoja Katerina Janouchin kirjoittama kirja (alkup. Barnliv: Föda barn – timmarna du aldrig glömmer) ilmestyi Ruotsissa jo 2005, mutta sisältö vaikuttaa edelleen suhteellisen kurantilta. Synnytys on toinen osa kirjasarjasta, jonka sisältö perustuu suurempaan Lasten kanssa -teokseen. Kirja ei nimestään huolimatta kerro ainoastaan synnytyksestä vaan myös vauva-ajasta imetyksineen, vaipanvaihtoineen ja kylvetyksineen.
Janouch on itse synnyttänyt viisi lasta, joten hän jos kuka tietää kyllä mistä puhuu. Hänellä tuntuisi olevan myös juuri sellainen virkistävän suvaitsevainen asenne äitiyteen, jollaista itse arvostan suuresti. Hän on varmasti hyvin erilainen kuin minä, onhan hän tosiaan viiden (!) lapsen äiti, mutta silti monet hänen ajatuksistaan ovat identtisiä omieni kanssa. Hän esimerkiksi kertoo imettäneensä elämässään yhteensä kuusi vuotta (!), mutta korostaa silti, ettei imetys ole hyvän äidin mittari ja jokaisella on oikeus olla halutessaan imettämättä. Hänen suhtautumisensa on ihanan maltillinen, (vaikka hän on selvästi hyvin perhekeskeinen ihminen) sillä itse en pysty sietämään äitiyteen korviaan myöten hörhähtäneitä naisia täysin suvaitsemattomine mielipiteineen.
Opukseni on ihan hiirenkorvilla, kun merkkailin kohtia, joista toivon itse saavani voimaa synnytykseen ja vauva-arkeen. Janouch pukee myös hyvin sanoiksi monia juttuja, joita olen itsekin pannut merkille raskaana ollessani:
Elimistösi on luotu synnyttämään lapsia, joten selviät siitä kirkkaasti. Ja arvasit oikein: olen melkein kateellinen, että sinulla on se edessäsi. Pian pitelet vauvaa sylissäsi. Sen paremmaksi elämä ei voi tulla.
Mitä avoimempi ja joustavampi olet mieleltäsi, sitä suuremmat mahdollisuudet sinulla on olla tyytyväinen synnytykseesi.
Synnytys ei ole mikään olympiasuoritus eikä synnytystapa mikään tosi naisen mitta! Et ole sen parempi tai huonompi, valitsitpa kivunlievityksen tai olit valitsematta.
Ympäristö voi hoitaa melko taitavasti sen kauhujuttupuolen ja kertoo mitä kammottavimmista komplikaatioista ja yksityiskohdista, miten kaikki meni päin mäntyä. Suhtaudu niihin juttuihin varauksellisesti. En tiedä, miksi ihmiset heittäytyvät niin hysteerisiksi viimeisillään raskaana olevan naisen seurassa, mutta on kuin heidän olisi aivan pakko kertoa perimätieto kymmenen verilitran menetyksestä, otsaan asti repeämisistä ja kahdeksankiloisten lasten pusertamisesta. – – yksi tapa saada meidät naiset tuntemaan itsemme taitaviksi marttyyreiksi? Sulje niiltä korvasi! Suurin osa kertomuksista on värittyneitä, ei se todellisuudessa niin pahaa ollut.
Vaikka vauva on syntynyt, osa raskauden vaivoista saattaa kiusata pitkänkin aikaa. – – On tärkeää olla kärsivällinen. Elimistö on suorittanut juuri jotain ennenkuulumatonta. – – Aikanaan kaikki palautuu ennalleen ja saat takaisin vanhan tutun kehosi, sen jonka tunsit raskautta edeltävältä ajalta. Siihen menee kuitenkin aikaa.
Imetyksestä on tullut sota imettävien ja imettämättömien äitien välillä. Kaikilla on oikeus järjestää elämänsä sellaiseksi kuin se heille sopii. On hyvä informoida imetyksen eduista, mutta jos jollakulla ei jostain syystä ole mahdollisuutta imettää tai jos hän ei halua, sekin on hyvä. Meidän maassamme kukaan ei kuole siksi, että saa maitoa pullosta rinnan sijasta – – itse olen viihtynyt uskomattoman hyvin imettäjän roolissa. En koskaan nähnyt mitään haittapuolia (paitsi mahdollisesti sen, että lasteni isät eivät kyenneet imettämään, mutta niin epädemokraattista se vain on).
Kun katselen taaksepäin, luulen suurimman väärinkäsitykseni olleen se, että vastasyntyneen aikakausi jatkuisi ikuisesti. Uskoin vilpittömästi, että näin tulisi olemaan aina: ettei vauva nukkuisi, että se itkisi, että se olisi aina nälissään, pieni, hauras ja avuton. En ymmärtänyt, kuinka nopeasti alkuajat kiiruhtaisivat ja ettei mikään, ei kerrassaan mikään pysyisi samanlaisena päivästä toiseen.
Uskon, että monet kärsivät onnimyytin takia. Jos emme ole huippuonnellisia joka hetki, luulemme, että jokin on vialla. Hitaasti olen kuitenkin oppinut, ettei tärkeintä olekaan se hysteerinen riemu. Tärkeintä on jonkinlainen rauha, dramatiikan puute, tunne että kaikki on kunnossa, ettei mikään vaara uhkaa. Tasapaino ja tasaisuus. Ei, ei todellakaan tarvitse olla mielettömän onnellinen koko ajan. Luulen, että on parempi vähentää hieman odotuksia ja ottaa päivä kerrallaan sellaisena kuin se tulee. Vastasyntyneen lapsen kanssa on parempia päiviä ja vähemmän hyviä päiviä. Niin sen pitää saada olla. Ja niin se onkin. Se on ihan hyväksyttävää, ja se on osa koko homman viehätystä.
Kirjoitan vielä myöhemmin enemmän omia ja Janouchin ajatuksia itse synnytyksestä ja hänen esittelemästään sukellustekniikasta. Pysy kuulolla!
Kiva postaus! Olisipa kiinnostavaa lukea tuo kirja; kuulostaa olevan lähellä myös mun ajatuksia. Itsellä tosiaan LA viikko sun jälkeen ja jo malttamattomana odotan, että jotain alkaisi kohta tapahtua! Ihanaa seurailla sun blogia! 🙂 Oon ihan samaa mieltä sun kanssa: ”itse en pysty sietämään äitiyteen korviaan myöteen hörhähtäneitä naisia täysin suvaitsemattomine mielipiteineen.” Googlailin pari päivää sitten jotain muistaakseni vauvan nukkumiseen ja imettämiseen liittyviä juttuja ja alkoi niin paljon ahdistaa kaikki vauvapalstojen ”Minä kyllä imetän 3-vuotiasta vielä öisinkin ja nukutaan perhepedissä, kyllä se on ainoa tapa, jolla kasvaa täysipainoisia lapsia”-mammat – siis anteeksi vaan, mutta apua! Jotenkin yksi haaste tässä äidiksi tulemisessa on se, että jotenkin ahdistun aivan valtavasti tuollaisista äideistä, mutta samalla ”pelkään”, että tuollainen sitten mustakin tulee.
Älä pelkää! Mä uskon siihen, että äitiys tietysti muuttaa ihmistä, mutta ei se tee kenestäkään ennen halveksumaansa ihmistä. Mä ainakin uskon, että tunnen itseni niin hyvin, että tiedän etten yhtäkkiä oman lapsen myötä alakin törkeästi arvostella toisten tapaa olla vanhempia.
Voi kun olisin itsekin löytänyt tämän opuksen ennen esikoisen syntymää! Tuohon viimeiseen kohtaan yhdyn kyllä sataprosenttisesti. Parasta äitiydessä on ollut se, että olen oppinut elämään viimeinkin hetkessä. Arki ja rytmit muuttuvat niin nopealla tahdilla, että on ollut ikäänkuin pakko keskittyä kulloinkin vallitsevaan hetkeen. Ja se on ihan parasta! Ja samalla myös tosi helpottavaa, jos tulee vaikeita hetkiä. Ne ei kestä ikuisesti, vaan uusi vaihe on kohta jo ovella. 🙂
Näinhän sen täytyy olla, täytyy vain itsekin pitää tämä ajatus mielessä, kun niitä vaikeita hetkiä tulee 🙂 Tsemppiä!
Kiitos ihanista blogeista – olen lukenut molempia 🙂 itselläni on kolme lasta ja kaiholla muistelen omia fiiliksiäni ensimmäistä lasta odottaessa. Mutta omat tunnelmat ovat samoin kun tuossa lainasitkin, olen suorastaan kateellinen että pääset synnyttämään – se on ikimuistoisinta mitä ikinä naiselle tapahtuu. Ensimmäisessä raskaudessa sitä keskittyi nimenomaan synnytykseen, mutta nyt sen ymmärtää, että siitä se vasta alkaa 🙂 ns alkurypistys, heh. Olen myös blogistasi huomannut, että olemme suht samanpituisia ja muistan kun ensimmäisessä synnytyksessä kokenuy kätilö tokaisi: olet pitkä nainen, tämä menee sulla tosi helposti. Ja niin ovat kaikki synnytykset menneetkin tosi helposti. Eli tsemppiä matkaan!
Kiitos tosi paljon tsemppaavista sanoista. Mullekin on monet sanoneet, että pitkät naiset synnyttää helpoiten 🙂 Ihanaa, että jaoit hyvät kokemukset <3
Ihanan oloinen kirja, tuollaiset on tosi tärkeitä ja voimaannuttavia epätoivon hetkillä. Ja upeasti sanottu tuo ”tärkeintä ei olekaan hysteerinen riemu”. Mulle oli jotenkin hankalaa käsitellä vauvan ekoja elinviikkoja, kun en täyttynytkään rakkaudesta ja onnesta niin kuin moni tykkää hehkuttaa. Vaikka tiesin, että se voi mennä niin, olin jotenkin tosi ahdistunut. Siihen ei osannut varautua. Onneksi olo helpottui kuukauden jälkeen ja rakkaus on kasvanut täyteen kukkaansa. 🙂
Mä oon myös koko ajan yrittänyt psyykata itseäni siihen, etten saa ahdistua jos sitä valtaisaa onnen tunnetta ei heti tulekaan. Siitä kyllä todella puhutaan hirveästi ja antaahan se toisaalta voimaakin, että niin VOI käydä, että kaikki kivut unohtuvat kun oman lapsen saa syliin ja siihen rakastuu niin voimallisesti välittömästi. Yritän kuitenkin just jotenkin edes varautua siihen, ettei näin välttämättä käy. Mutta mahtavaa kuulla, että sun kohdalla olo helpottui kuitenkin pian. Kyllähän monelle se baby blues iskee, mutta siitäkin pääsee yli 🙂
Tämä (ja saman sarjan ”raskaus”) oli munkin voimakirjoja raskausaikana. ?
Voi hitsi, kun olisin saanut senkin kirjan käsiini!