Pari hyvää

Olen ollut todella laiska meikkaamaan vauvan syntymän jälkeen, mutta onneksi raskauden toisen puolikkaan sekä imetyksen ajan hormonit ovat kohdelleet kasvojeni ihoa hyvin. Minulla on hormoniakneen taipuvainen iho ja voin lyödä vetoa, että imettämisen päätyttyä naamani kukkii taas kuin äiskän kukkapenkki elokuussa. Toistaiseksi iho on kuitenkin nyt hyvänä ja siksi olenkin tykästynyt testiin saamaani Lumenen uutuusmeikkivoiteeseen Nude Perfection Glow Foundation. Tämä tuo ihanaa kuultoa kasvoille ja tasoittaa sopivasti hyväkuntoista ihoa. Näppyläiselle iholle ei tästä tosin olisi meikkivoiteeksi. Meikin voi sutaista kasvoille yhtä lennokkaasti kuin kasvovoiteen, joten sopii (muka-) kiireiselle äiti-ihmiselle.

mutsiemeikit5

mutsiemeikit2 mutsiemeikit4

Toinen esittelyn arvoinen uutuustuote ja meikäläisen kauneudenhoidon pelastus on Vaselinen Intensive Care Spray Moisturiser -voide, joka on nimensä mukaisesti suihkutettava vartalovoide. Sain tämän siskolta, joka kuulemma katuu nyt lahjoitustaan. Aivan todella mahtava tuote, miksei tällaisia ole ennen ollut? Olen ollut aiemminkin laiska rasvaamaan kuivaa ihoani ja nyt siihen ei ainakaan löydy paukkuja. Onneksi tämän putelin ansiosta rasvailuun menee suihkun jälkeen aikaa noin kolme sekuntia.

mutsiemeikit6

5 Comment

  1. Ooh, pakko kokeilla tota vaselinea. Olen jo pitkään miettinyt kokeilua, mutta vielä en ole ostanut. Olen maailman laiskin rasvailija, vaikka atooppinen ihoni on aina rasvaa vailla. Ja vielä kookosen tuoksuisena? Hitsit kun kaupat meni jo kiinni tältä päivältä 😀

    1. Kyseessä siis tosiaan kaakao ei kookos, mutta mun nenään tuoksuu edelleen kookoselta :DDD

  2. Siis hetkinen, eikös kookos oo coconut ja cocoa kaakao? 😀 Itsekkin nimittäin kookos-addikti ja rupesin miettimään miten tämä voisi puuttua valikoimastani.

    1. Haha siis mulla taitaa olla joku aivovamma, koska musta toi tuoksuu edelleen kookoselta vaikka kyseessä tosiaan on kaakao 😀 enivei oikeassa olet!

  3. Haha, Erika kertoi mullekin, kuinka katuu tuota lahjoitusta. Toi spray on NIIN kätevä! <3

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.