Lauantaina muistelin omaa isääni, sillä hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi kolme vuotta. Isä on jättänyt jälkeensä paljon hyviä muistoja ja opetuksia, mutta nyt oman tyttären saatuani olen miettinyt erityisesti yhtä.
Isäni oli juro satakuntalainen mies, joka ei juuri puhunut saati pussannut. Häneltä en rakkaudentunnustuksia saanut eikä hän halaillut – hän osoitti välittämistään muulla tavoin. Onneksi osasin lukea rivien välistä hänen välittämisestään, enkä vaatinut häneltä liikoja. Ei minua haitannut, ettei isä ollut jatkuvasti muistuttamassa rakkaudestaan. Hän osoitti tunteitaan teoin.
Isän yksi tärkeimpiä opetuksia minulle on se, kuinka arvokas ihmiselämä on. Isä sanoi minulle jo lapsena, että ihminen on niin ainutlaatuinen, että olisi aivan valtavaa tuhlausta heittää oma elämä hukkaan. Kuinka pienestä on kiinni, että juuri sinä olet syntynyt!
Tämä ajatus on ollut vahvasti mielessä oman tyttäreni synnyttyä. Miksi juuri hän valikoitui tähän maailmaan syntyväksi? Hän on kertakaikkisen arvokas ja minun vastuullani on tehdä aivan kaikkeni, että hän arvostaisi omaa itseään ja elämäänsä. Toista samanlaista ihmistä ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule olemaan.
Isäni oli aika vanha isä. Hän syntyi vuonna 1938. Olin pienestä pitäen hirveän huolissani siitä, koska isästä aika jättää. Muistan aina kun hän lupasi ala-asteikäiselle minulle, että minulla on itselläni 80 lasta ennen kuin hän kuolee. Tätä lupausta isä ei voinut pitää ja lauantaina surin erityisesti sitä, ettei hän koskaan tavannut tytärtäni.
Toivon, että voisin myöhemmin huomata, että isäni eläisi tyttäressäni jotenkin. Erityisesti toivon, että Sipe perisi edes vähän isoisänsä älykkyydestä. Isän matemaattinen lahjakkuus hyppäsi totaalisesti minun ylitseni – toivottavasti Sipe saisi edes pienen tujauksen sitä.
Arvostetaan vanhempiamme ja lastemme isovanhempia, kun he vielä ovat täällä!
Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä
Olipa kaunis ja liikuttava teksti, ihan kyyneleet nousi itsellä silmäkulmiin, kun tätä tekstiä luki.
Minun isäni kuulostaa hyvin paljolti samanlaiselta isältä kuin sinunkin isäsi. Meillä ei ole koskaan rakkauden tunnustuksia tehtyä, halauksia jaetaan ehkä syntymäpäivinä. Isäni kuitenkin näyttää rakkautensa olemalla tukena ja juurikin teoilla. Jämyn kuoren alla on kuitenkin herkkä ja rakastava mies. Eilen juuri tämän taas sain huomata, kun ammuin vihdoinkin ensimmäisen hirveni (metsästys siis on minun ja isäni yhteinen harrastus) ja isäni tuli kättelemään ja onnittelemaan kyyneleet silmissä.
Minullakin on -38 syntynyt isä (olen 33). Hän on tosin elossa. Sen sijaan äitini kuoli, kun olin 12 ja voi, kun häntä kaipaan!! Asia korostui juurikin omien lasten syntymän jälkeen. Olisi niin ihana, että hän olisi tavannut lapseni. Onneksi hän kuitenkin ehti tulla mummoksi isoveljeni lapsille ja nähdä edes heidät.
Ihana postaus <3. Kiitos! (Oma isäni sopii myös tosi hyvin kuvaukseen jurosta satakuntalaisesta miehestä/isästä :).)