Sitterissä

Jos minun pitäisi valita yksi vauvantarvike, joka ei ole ns. virallisesti aivan pakollinen hankinta mutta ainakin meidän elämässä ihan must-juttu, se olisi sitteri. Ja vielä eräs tietty sitteri. Kaverit suosittelivat minulle jo ennen vauvan syntymää BABYBJÖRNin sitteriä, mutta ajattelin, että pärjäämme ihan hyvin siskon vanhalla ”tavissitterillä”.

Kun sitten sain valita pari tuotetta testiin Lekmeriltä, ei ollut kuitenkaan epäilystäkään, ettenkö nappaisi valikoimasta juurikin tuota kehuttua sitteriä. Ja se on osoittautunut ihan kullanarvoiseksi.

bb10

Sitähän sanotaan, että vauvan paras paikka sylin jälkeen on lattialla. On tietysti ihan selvää, että lattialla vauva oppii tekemään ne tärkeät peliliikkeet ja lopulta kampeaa sieltä jaloilleen – kunhan häntä siellä lattialla pidetään. En ole kuitenkaan suhtaunut tähän lattia-aikaan mitenkään ihan hysteerisesti.

Sipe ei viihdy hirveän usein tai ainakaan pitkiä aikoja lattialla, mutta sitterissä hän kiikkuu sitäkin mieluummin. Yritän kuitenkin pitää huolen niistä lyhyistä ajoista lattialla, mutta totuuden nimissä tyttö taitaa useammin olla sitterissään. Silti hän kuitenkin kääntyi selältä vatsalleen kolmen kuukauden ja viikon ikäisenä eli ihan hyvissä ajoin! Nyt hän pyörähtelee jo hyvin molemmilta kyljiltä vatsalleen. Uskon, että vauvat tekevät tarvittavat liikkensä sitten, kun on heidän henkilökohtainen aikansa, eikä välttämättä sen perusteella, kuinka paljon heitä milläkin alustalla pidetään. BB:n sitteri on ergonominen, joten pidän tyttöä siinä hyvillä mielin ja beibi itsekin vaikuttaa tyytyväiseltä 🙂

bb8

Meidän tyttö on kova potkimaan ja nauttii ihan valtavasti siitä, että saa sitterinsä heilumaan jalkojaan potkimalla. Sitteri on myös pelastanut monet hetket, kun arkiaskareita on pitänyt hoitaa, mutta olen ollut vauvan kanssa kaksin. Ennen hotellireissulle lähtöämme minun piti esimerkiksi miehen töissä ollessa pakata, käydä suihkussa, kuivata tukka, meikata ja siivota keittiö – ja tietysti hoitaa vauvaa. Siirtelin sitteriä ympäri asuntoa ja Sipe seuraili suurella mielenkiinnolla tuolistaan, kun hoitelin askareitani. Erityisesti suihkuttelua hän katselisi pitkäänkin ja keittiön kuuraaminenkin on mielenkiintoista kaikkine kolinoineen. Ei siis itkun itkua ja hommat hoituivat!

BABYBJÖRN Babysitter Balance Softin sanotaan olevan on pehmeämpi ja modernimpi versio merkin klassikkositteristä. Siinä on kolme eri käyttöasentoa: leikki, lepo ja uni. Sipen kokoisia vauvoja kannattaa pitää mahdollisimman makaavassa asennossa koko ajan. Sitteri sopii vastasyntyneestä n. kaksivuotiaaksi (3,5-13 kg). Tuolin saa näppärästi pieneen tilaan ja kulkee esimerkiksi meidän mukana tänne Harjavallan mummilaan. Väriksi valitsin makuni mukaisesti hopea-valkoisen, mutta valikoimista löytyy myös muun muassa musta-harmaata ja khaki-beigeä.

bb3bb9bb6bb7bb13

bb4  bb11bb2 bb12

Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä

2 Comment

  1. Hei. Mitä mieltä olet ollut sitterin värin käytännöllisyydestä? Onko hankala pitää puhtaana?

    1. Väri on tosi hyvä, vaikka tyttö siihen melkeinpä kerran pari viikossa kakkaakin 😀 Ensimmäisellä kerralla olin ihan että no siinä meni se sitteri ja yritin hinkata rätillä puhtaaksi, mutta kun uskalsin ekan kerran laittaa pesuun niin huomasin kuin kätevä tuo on pestä ihan pesukoneessa! Kankaan saa tuosta näppärästi irti ja takaisin, pesun jälkeen se on ihan kuin uusi. Sinapinkeltainen olisi siis mukamas käytännöllisin väri, mutta kyllähän sekin pestä pitäisi, kun se likaantuu 🙂

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.