Kuulin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa käsitteestä nimeltä imetyskoru. Ensimmäinen reaktio oli kieltämättä sellainen turhaketuhahdus, mutta aika pian ajatus alkoi kuulostaakin ihan järkevältä.
Meidän tyttö nimittäin ainakin hapuilee koko ajan käsillään jotakin syödessään. Yleensä hänen pieni kätensä tarrautuu paitaani. Tai hiuksiini, jos poninhäntä on sattunut valahtamaan rinnalle.
Niinpä aloimme äidin kanssa mietiskellä, millainen voisi olla tyylikäs Ideakoru-imetyskoru. Onko teistä jollakin imetyskorua? Onko teillä ajatuksia, millainen olisi käytännöllinen imetyskoru?
Hankintalistalla vasta, kaupan korut ovat yleensä myrkyttömistä matskuista, koska vähän isommalla imetettävällä päätyvät myös herkästi suuhun.
Itse mietin myös imetyskorua juuri samasta syystä. Mutta sitten luin että sillä hapuilulla on ihan tarkotuskin. Se kuuluu siihen imettämiseen, herutteluun yms. Jos miettii koiranpentuja tai kissoja niin nekin painelee emänsä tissejä. Meillä jossain vaiheessa raavittiin mutta se on jäänyt pois ja nyt poika silittelee tissiä <3 se on niin suloista. Joskus jos hapuilee kädellä niin annan pojalle sormen ja siitä pitää kiinni ja heiluttelee omaa kättä tietyllä tavalla. Joten koru jäi hankkimatta ja nautin vauvan paijauksesta 🙂
Voi miten ihanan pienet sormet ❤
Itse törmäsin näihin ihaniin imetyskoruihin, nätin näköisiä ilman vauvaakin ja toisaalta vauvalle turvallisia vaikka imeskeltäväksi 🙂
https://www.facebook.com/bypinja
Mä kon kans ihaillut noita Pinjan koruja nyt pari päivää. Vaikuttavat laadukkailta ja ovat söpöjä! <3