Kotona

Viikko Harjavallassa takana ja olo tuntuu levänneeltä. Reilu viikko sitten niksahtanut selkäkin vaikuttaa jo suht omalta. Mies oli viisi päivää erossa tyttärestään ja oli mielenkiintoista kuulla, miten hän kokee Sipen muuttuneen vajaan viikon aikana. Minusta kun tyttö ei ole muuttunut sitten syntymänsä ollenkaan 😉 Miehen mielestä tyttö tarkkailee ympäristöään aivan eri tavalla kuin viikko sitten ja on näiden päivien aikana ehtinyt kasvaakin silminnähden.

Minun oli tarkoitus käyttää hyväkseni äidin lapsenhoitoapu ja käydä tytön päikkäreiden aikaan vaikka kasvohoidossa ja hierojalla, mutta olinkin laiska ja haahuilin vain kotona. Yhtenä iltana raahauduin sentään kylpyyn kynttilöiden ja viinilasillisen kanssa. Ja juuri silloin Sipe oli päättänyt räkättää hervottomana Dinon temppuilulle! Voi vitsit, miten olisin halunnut nähdä ja kuulla sen. No, rentoutumishetki kylvyssä teki toki sekin terää.

Lenkkeilytkin jäivät vähän väliin, kun jäin rypemään selkävaivojani. Vaikka kävely olisi varmasti tehnyt vain hyvää. Yhtenä päivänä tosin tein reilun tunnin vaunulenkin. Vastaan tuli yhteensä ehkä kymmenkunta ihmistä. Kaksi heistä oli Harjavaltaan hiljattain avatun vastaanottokeskuksen väkeä. Ja nämä kaksi olivat ainoita, jotka hymyillen tervehtivät minua. Tuli mielettömän hyvä fiilis näistä tervehdyksistä! Kumpa vain suomalaiset ymmärtäisivät, että kyllä me kaikki tänne mahdumme. Harjavalta on saanut ikävää julkisuutta vastaanottokeskusta vastustavista ääliöistä, mutta onneksi kaupungissa ahertaa myös joukko vapaaehtoisia, jotka yrittävät saada turvapaikanhakijoille mahdollisimman mukavat oltavat ja mielekästä tekemistä!