Kiitos paljon postaustoiveista, heti tuli lisää ideoita ja inspiraatiota. Tartun ensimmäisenä toiveeseen kirjoittaa kummiudesta.
Kuulun siis kirkkoon ja onneksi myös Jaakko. Minulle oli tärkeää, että myös lapseni kastetaan. Kummeja en kuitenkaan valinnut sen perusteella, mikä heidän virallinen tehtävänsä on. Sipen neljästä kummista nimittäin vain yksi kuuluu kirkkoon. Kastepappi oli vähän pahoillaan tästä, mutta selitin hänelle asian ja anoin sitten seurakuntamme kirkkoherralta lupaa vain yhteen viralliseen kummiin. Luvan siis saa käsittääkseni aina, se vain vaatii vähän byrokratiaa. Kerroin papille myös, että kristillinen kasvatus ei joka tapauksessa tule olemaan meidän tyttäremme kummien tehtävä. Sen hoidan minä itse sekä lapsen isoäidit.
Johannaa olin oikeastaan pyytänyt kummiksi jo ennen kuin edes odotin vauvaa. Hänen avomiehensä taas on Jaakon hyvä kaveri, joten tämä oli aika itsestään selvä valinta kaikin puolin. Minun siskoni ja hänen aviomiehensä valinta kummeiksi oli oikeastaan mieheni toive, vaikka siskoni on minulle läheisin ystävä maailmassa. Minulla oli joskus aiemmin sellainen ajatus, ettei sisaruksia tarvitsisi pyytää kummeiksi, sillä heidän kanssaan on tekemisissä muutenkin. Hylkäsin lopulta tämän ajatuksen, sillä ehkä kuitenkin on parasta, että kummien kanssa ollaan tekemisissä joka tapauksessa eikä kummiudesta tule kenellekään minkäänlaista taakkaa. Että täytyy väkisin nähdä, kun kerran nyt ollaan kummejakin. Haluan, että suhteet tärkeisiin ihmisiin ovat ihan luonnollisia eikä mitään kirkollisen tehtävän velvoittamia. Siispä mietimme Jaakon kanssa, että valitsemme kummeiksi ystävät tai perheenjäsenet, joiden kanssa olemme eniten tekemisissä ja näin kummivalinnat olivat lopulta tosi selvät.
En oikein osaa vieläkään tarkalleen sanoa, mitä toivon kummeilta. En ainakaan vaadi mitään! Sen sanoin heille jo aluksi. Sanoin, ettei todellakaan tarvitse stressata mitään lahjoja koskaan. Mukavaa yhdessäoloa porukalla, se on ehkä toivottavin skenaario. Ehkä ajattelen myös vähän naiivisti, että sylikummi Johanna voisi olla se cool aunt Johanna, jota tyttö imitoi pukeutumisessa ja jolle ehkä joskus voi kertoa salaisuuksia. Toisaalta Johannan mies voisi olla se, kuka tulee mukaan, kun lähdetään iskän kanssa vaikka luistelemaan tai golfaamaan.
Johanna sanoi eräänä päivänä, että meidän täytyy tuoda tyttö joku kerta heille hoitoon ja mennä Jaakon kanssa kahdestaan vaikka leffaan. Se on oikeasti parasta, mitä pienen lapsen vanhemmille voi tarjota. Johannalla ei itsellään ole lapsia, mutta hän on niitä ihmisiä, jotka osaavat ihan luonnostaan olla vauvojen ja lasten kanssa. Luottaisin epäilyksettä hänen ja hänen avomiehensä vauvanhoitoapuun! Minulla itselläni on kaksi poikaa kummilapsina, enkä ole osannut tällaista lahjaa antaa lasten vanhemmille. Minun rahkeeni nimittäin eivät olisi riittäneet lapsien, ainakaan vauvojen hoitamiseen. Toivottavasti nyt, kun olen pakostikin saanut kokemusta, voisin ehkä joskus vielä lahjoittaa kummilasteni vanhemmille omaa aikaa.
Millä perusteella te olette valinneet / aiotte valita lapsenne kummit?
Me ei kummatkaan enää kuuluta kirkkoon eikä poikaa kastettu. Hän saa sitten myöhemmin itse päättää riparista yms. Meillä ei myöskään valekummeja pyydetty. Sisarukset toki oltaisiin voitu pyytää mutta itsellä oli ajatus että kummien myötä lapsen elämään tulisi enemmän aikuisia, ehkä sitten ”pakotettuna” 😉 Meillä molemmilla suku rajoittuu ihan lähiperheeseen joten sen myötä olisi ollut pari ihmistä lisää. Mutta valitettavasti siinä kohtaa kun mietittiin ketä pyydettäisiin, ei tullutkaan ketään mieleen. Toki kavereita meillä on ja joidenkin lapsille ollaan kummeja. Mutta jotenkin siinä kohtaa elämää ei kukaan kavereista ollutkaan sellainen, kenet välttämättä haluttaisiin lapsen elämään.
Me pyydettiin kolmeviikkoiselle poitsullemme kummeiksi ne kaksi ystäväpariskuntaa, joiden lasten kummit me itse ollaan. Valinta meni luontevasti niin, meillä kun ei ole kummallakaan sisaruksia, ja noiden ystäväperheiden kanssa ollaan joka tapauksessa tiiviisti tekemisissä. Minä ja mieheni ei kuuluta kirkkoon, mutta ollaan saatu kokea olevamme bonus- tai haltiakummeina yhtä tärkeitä kuin lasten kirkolliset kummit – pakanuudesta huolimatta meidät on ristiäisissäkin otettu kauniisti huomioon myös pappien taholta, mikä on tuntunut kivalta.
Muakin on kieltämättä jäänyt harmittamaan, kun ei olla osattu tuolla tavalla ottaa kummilapsiamme (joista vanhin on nyt kolme vee) hoitoon ja antaa vanhemmille omaa aikaa, vaan ollaan nähty yleensä aina koko perheiden voimin. Me ei oikein olla ennen omaa vauvaa oltu niin luontevasti lapsi-ihmisiä… Jos nyt saatais uusi kummipienokainen, tilanne olis varmasti eri! 🙂
Mä olen miettinyt tulevien lasten kummeja paljon. Mulla itselläni on kummitäti ja -setä. He ovat eronneet kun olen ollut pieni ja kummisetääni en ole pitänyt yhteyttä. Miksi väkipakolla pitäisi? Kummitätini taas on yks läheisimmistä aikuisista mitä itselläni on. Käyn hänen luonaan jopa enemmän kuin isälläni. Tosin syy on paljon se, että itsellän on työjuttuja paljon Helsingissä ja majoitun yleensä kummitädilläni joka asuu Helsingissä.
Olemme aina viettäneet kummitätini kanssa aikaa. Käyneet syömässä, kierrelleet kirppiksiä ja muuta tälläistä. Meillä on paljon yhteistä ja se on kivaa. En tiedä miksi mutta olen pienestä asti sanonut kummitätiäni Kummiksi. Vieläkin 21-vuotiaana puhelimessani lukee ”Kummi” ja kutsun häntä sillä nimellä. Kummin mielestä se on hauskaa ja kummitätini kutsuu minua Roosa-Rosmariiniksi. Oikea nimeni on vain Roosa.
Uskon, että läheiset välit kummitätiini ovat pysyneet aikuisiälläkin, koska kummitätini on pitänyt yhteyttä, vienyt syömään ja pyytänyt yökylään. Olemme viettäneet aikaa ilman mitään pakkopullaa. Nyt aikuisena se tuntuu taas luonnolliselta jatkaa tätä.
Haluaisin omille lapsieni kummien olevan yhtä ihania. (Pelkään, ettö aiheutan paineita kummeille! Tiedän, että oma suhteeni kummiini on harvinaisen läheinen) Haluaisin, että kummit haluavat luonnostaan pitää yhteyttä lapseemme. Että kummit olisivat niitä, jotka voisivat joskus ottaa lapsen yökylään, opettaa lapselle asioita, joita vanhemmat emme pysty. (Oma kummitätini on innokas käsityönharrastaja. Oma äitini on taas poropeukalo. Nykyään työskentelen asustesuunnittelijana) Toivon lapsellamme olisi elämässä luotettavat aikuiset, johon he voisivat turvautua kun iskä ja äiti tuntuvat maailman typerimmiltä.