Sipe täytti eilen neljä kuukautta. Jaksan jatkuvasti ihmetellä, miten siitä onnettomasta möykystä, joka neljä kuukautta sitten näki päivänvalon ensimmäistä kertaa, on niin nopeasti tullut ihan omanlaisensa tyyppi (ja niin iso!).
Tyttö on kyllä harvinaisen huoleton. Hän on tyytyväinen mihin ikinä menemme ja mitä ikinä teemme. Keskiviikkona jätimme hänet ensimmäistä kertaa Helsingin isovanhempien huomiin vajaaksi pariksi tunniksi ja lähdimme hikoilemaan salille. Tekipä kertakaikkisen hyvää päästä liikkumaan kunnolla ja mummo sekä ukki saivat nauttia tytön seurasta sydämiensä kyllyydestä. Sipe sai olla herkeämättömän huomion keskipisteenä eikä ollut osoittanut minkäänlaista tyytymättömyyttä.
Sipe oppi kääntymään selältä vatsalleen kolmen kuukauden ja viikon ikäisenä. Nyt hän ei juuri selällään enää viihdykään. Vatsallaan hän pinnistelee jo niin rehvakkaasti, etten ihmettelisi, jos lähipäivinä löytäisin hänet jostain ihan muualta kuin mihin hänet jätin! Viikon sisällä hän on myös selvästi alkanut kiinnostua enemmän ympäröivistä esineistä ja yrittää tarttua ihan kaikkeen, mikä ilmestyy lähietäisyydelle. On vanhemmillekin helpompaa, kun vauvaa voi viihdyttää leluilla ja tyttö natiskelee olostaan lattialla ja sitterissä lelujaan hypistellen ja maistellen.
Niin ihana, minun vauvani!
Onpa ihana seurata teidän vauva-arkea. Olen jo pidempään seurannut blogejasi, mutta nyt esikoista odottaessa on Mutsie päässyt minun suosikkilistalleni todella! Jotenkin samaistun paljon sjatuksiisi äitiydestä ja innolla odotan itsekin, että saan pikkuisen syliin. Onnea teille
Voi että, sun postauksista (varsinkin tästä!) huokuu niin ihanasti äidinrakkaus. Mukavaa luettavaa tämä blogi. 🙂
Mistä tuo ihana body on? 😀
Söpöt pullukat sääret ja reidet – vähän niinkuin miulla. 😉