Stylisti Teri Niitti teki eilen karhunpalveluksen suomalaiselle imetyskulttuurille.
Myönnän, että olin Niitin päivityksen nähtyäni niin vihainen, että lävitseni kulki kylmiä väreitä. Olen viiden kuukauden kyynelten, tuskan ja turhautumisen sävyttämän imetystaipaleen jälkeen päässyt viimein siihen pisteeseen, että nautin täysin rinnoin oman lapseni ruokkimisesta. Kaiken sen itkun ja hampaiden kiristelyn jälkeen mies, joka ensin esittelee kikkelikarvojaan sosiaalisissa medioissa ja sen jälkeen vaatii imettävältä äidiltä säädyllisyyttä, saa sappeni kiehumaan pahemman kerran.
Tänään, kun suurin myrsky sisälläni oli laantunut, osasin ajatella asiaa useammalta kantilta. Tajusin, että imetysasiat todella tarvitsevat enemmän näkyvyyttä – vaikka sitten tällä tavalla. Ei tosin sen pahaa-aavistamattoman imettävän äidin kustannuksella. Olin ennen sitä mieltä, ettei imetyksestä tarvitsisi niin kohkottaa. Jokainen imettäköön niin paljon tai vähän kuin haluaa, missä ja milloin tahtoo. Niitin päivitys kuitenkin muistutti, että imetyksen ympärillä pyörii niin paljon tietämättömyyttä ja väärää tietoa, että siitä täytyy puhua avoimesti. Naisten täytyy voida imettää ilman pelkoa tuomituksi (tai salavalokuvatuksi!) tulemisesta.
Ajattelin itsekin ennen omaa lasta vauvoja yhtenäisenä massana. Kuvittelin tietämättömänä, että vauvat ovat samanlaisia temperamentittomia nyyttejä, jotka vain roikkuvat äitiensä rinnoissa koko vauvavuoden ajan samalla tavalla. Nyt tiedän, että jokainen vauva on erilainen ja jokainen vauva kehittyy koko ajan. Vastasyntyneenä oma vauvani söi pitkään ja hartaasti rintaani huomaamatta mitään, mitä ympärillä tapahtui. Pikkuhiljaa hän alkoi häiriintyä ympäröivistä äänistä ja ruokaillessa piti olla hiiren hiljaista. Nyt huomaan, että myös uudet paikat ihmetyttävät niin paljon, että syömiseen on hankala keskittyä. Hän tarttuu syödessään kaikkeen, mikä on käden ulottuvilla: paitani reunus, hiukseni, lakana. Hän puristaa pienillä käsillään rintojeni ihon melkein vereslihalle. Imetyksen peittävä huivi on sekunnissa lentänyt lattialle.
Ymmärrän, ettei Teri Niitti tiedä imettämisestä mitään. Hän ei voi koskaan kokea sitä itse. Toivon, että tämän kohun jälkeen hänellä ja monilla muilla olisi paljon uutta tietoa ja ymmärrystä asiasta, joka on niin monelle lapselle elinehto. Ja joka on niin monelle äidille herkkä ja tärkeä asia.
Minun elämässäni imetys on ollut yksi parhaista kokemuksista. Toivon hartaasti, että kaikki äidit, jotka vain haluavat, voisivat kokea imetyksen yhtä hienoksi elämänvaiheeksi kuin minä olen kokenut. Helppo tie se ei välttämättä ole, mutta minulle se on ollut moninkertaisesti kaikkien kyynelten arvoista.
Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä
Ehdottomasti paras blogikirjoitus tästä aiheesta. Kiitos!
AMEN!!! Ja aivan ihana kuva, tuossa jos joku näkee jotakin irstasta tai iljettävää, niin olisi itsellä peiliin katsomisen paikka.
Todella hyvä kirjoitus! Kiitos Irene kun puit sanoiksi omia ajatuksiani. Itse en myöskään tajunnut ennen vauvan syntymää imetyksen koukeroista ja nimenomaan tuota, että vauvat ovat erilaisia. Luulen että suurin osa näistä tyypeistä, jotka vaativat äitejä imettämään piilossa tai peitettyinä eivät tosiaan tiedä imetyksestä mitään. Tai sitten he ovat äitejä joiden vauvat ovat olleet erityisen helppoja tässä suhteessa. Tai eivät ole ikinä poistuneet kotoa vauvan kanssa. Mua naurattaa pelkkä ajatuskin että yrittäisin laittaa jotain huivia meidän neidin päälle kun syö 😀 Ei kyllä tämän heilujan kanssa onnistuis. Kolme ensimmäistä kuukautta oli niin kiinni tississä, että siinä olis kyllä jäänyt kahvittelut ja kavereiden kanssa juttelut välistä, jos aina olisin johonkin vessaan menny imettämään. Puhumattakaan kiukkuisista ihmisistä jotka jonottaa vessaan puol tuntia, kun meitsi olis siellä vauvan kanssa 😀 Mulla oli pari ekaa kuukautta rintakumi käytössä, sitä kun olis koittanut jossain huivin alla virittää rintaan kun vauva huutaa nälkää… Huh.
Tosi hienoa kuulla, että imetys sujuu tällä hetkellä hyvin. Meillä myös ollut erinäisiä haasteita, mutta koko ajan on tullut helpommaksi ja mielestäni imetys on todella hienoa. Anoppini sanoi ennen lapsen syntymää, että äitiyden onni on se kun lapsi on rinnalla. Nyt todella ymmärrän mitä hän tarkoitti <3
Eikä! Ihana, mieletön, upea kuva ja kirjoitus <3
Kaunis imetyskuva <3 Hyvin kirjoitit. Toiset vauvat syö missä vaan, toisille kelpaa vain se rauhallinen paikka. Niin, ja mahtavasti olet tsempannut, onnea! <3
Upea kirjoitus Irene! Ja olen iloinen, että imetys on ollut sinulle niin positiivinen kokemus sillä muistan kun olit hieman epäileväinen sen suhteen. Itselläni on 3 lasta ja oikeastaan se napanuora katkeaa vasta kunnolla kun imetys loppuu 🙁 mutta ei puhuta siitä vielä! Hyvää uutta vuotta Irene ja perhe!
Musta tässä oli niin upeaa nähdä juuri tämä positiivinen puoli asiassa; hyvin moni lähti puolustamaan imetystä, moni sellainenkin joka on aiemmin halunnut olla asiasta hiljaa.
En tiedä ketään äitiä, joka haluaisi imettäessä jotenkin esitellä rintojaan, joten en edes ymmärrä, mistä sellainen ”tissit tiskiin”-ajattelu tulee. Kyllähän siinä toki jotain saattaa nähdä, jos oikealla hetkellä rinravarustusta katsoo. Mutta ei siksi, että äiti haluaisi.
Hyvä kirjoitus ja allekirjoitan kaiken!! ?
Se on totisinta totta, että vinoutunut on sen ajatusmaailma, jonka mielestä imetys on jotain luonnontonta tai itsensä tietentahtoen esittelyä.. ?
Vaikka tuo Teri vajosi tempullaan jonnekin erittäin syvälle mun silmissä, oli kyllä mustakin niin upeaa nähdä kaikki ne vapaata imetystä puolustavat kommentit!!!
Itsekin tässä jo toista vauvaani imettänyt vähän missä tahansa, ja onneksi mitään negailua en ole saanut osakseni, mutta tämä kohu silti rohkaisee jatkossa olemaan entistäkin vapautuneemmin 🙂
Itsellä ei imetys onnistunut ja se harmittaa kovasti. En kokenut saavani tarpeeksi tukea enkä sitä osannut vaatiakkaan. Jos lisää lapsia tulee, toivon todella imetyksen onnistuvan. Hieno teksti!
Hyvä kirjoitus ja äärettömän kanis kuva! Itsekin imetän kohta 6kk täyttävää vauvaani, niin jotenkin nää imetyskuvat on niin tunteikkaita <3
Täytyyhän pienen ravintoa saada, muttei julkisuus ole välttämätöntä.
Voi, aika tarkkaan vuosi kirjoituksesta ja nyt hänen poismenonsa. Surullista! Törmäsin postaukseen vasta nyt, kun Teri Niittiä googlasin. Blogi vaikuttaa erittäin hyvältä, teksti poikkeaa positiivisesti muista lifestyle-blogeista runsaammalla sanavarastolla ja muutenkin rikkaammalla tarinankerronnalla. Mukavaa alkanutta vuotta! 🙂