Ah, lempiaiheeni. Olen kuullut ja lukenut mitä uskomattomimpia tarinoita hyvin henkilökohtaisten asioiden tiedusteluista ja kuullut uteluita lapsiluvusta itsekin. Tuntuu, että jokainen tietynikäinen ihminen on joutunut vastailemaan lapsikyselyihin, selittelemään valintojaan. Loukkaantumaan törkeistäkin sanoista ja kurjasta tahdittomuudesta. Olin raskaana pian häidemme jälkeen, joten säästyin onneksi itse kyselyistä siitä ensimmäisestä lapsesta. Olen kuitenkin harmikseni joutunut selittelemään aika monta kertaa sitä, ettemme näillä näkymin halua enempää lapsia. Olen kuullut jos jonkinlaisia syitä siihen, että päätöksemme on jollakin tavalla väärä.
Ymmärrän toisaalta ihmisten uteliaisuuden ja halun tietää, miten muissa perheissä toimitaan. Millaisia ovat muiden ihmisten tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet. Miksi jotkut toimivat eri tavalla kuin itse. Miksi jotkut toimivat eri tavalla kuin yleensä ihmisillä on tapana. Ymmärrän senkin, että omien lähimmäisten toivoo toimivan tietyllä tavalla. Minäkin toivoisin, että kaikilla lähimmillä kavereillani ja siskollani olisi pieni vauva viimeistään asap, jotta voisimme tehdä kaikkea mukavaa yhdessä lastemme kanssa. Toivon varmasti tulevaisuudessa aivan valtavasti, että oma tyttäreni saisi lapsen tai lapsia. Varmasti jopa suren hiljaa sisimmässäni, jos hän päättää elää lapsettomana. Ja tietysti hänen kanssaan, jos hän ei haluistaan huolimatta saa lasta.
En kuitenkaan ymmärrä tahdittomia uteluita lapsista varsinkaan, jos ikää ja elämänkokemusta on yhtään enemmän. Olen itse oppinut kantapään kautta, ettei lapsista kysellä lässyttämällä edes lähipiirissä. Joskus parikymppisenä intin malttamattomana eräältä läheiseltä ihmiseltä koska teille oikein tulee lapsia. Sain vastaukseksi, että lasta on yritetty jo lähes vuosi. Minun kohdallani tämä yksi kerta riitti opettamaan, ettei tuohon sävyyn kysellä henkilökohtaisia asioita koskaan, yhtään keneltäkään.
Minusta lapsihaaveista ja perheen koosta voi keskustella tietyssä piirissä, kunhan muistaa valita oikean sävyn. Koskas teille oikein tulee lapsia on väärä lähestymistapa. Kyllähän teidän täytyy tehdä esikoisellenne sisarus on väärä lähestymistapa. Oletteko ajatelleet, että haluaisitte vielä joskus lapsen/lisää lapsia on mielestäni ihan ok. Kunhan asian utelu jää siihen, kun ihminen kertaalleen vastaa kyselyihin tavalla tai toisella.
Minä olen elämässäni oppinut, ettei kannata milloinkaan, toistan milloinkaan onnitella naista raskaudesta, ellei asiasta ole ollut kyseisen henkilön itsensä kanssa jo puhetta. En onneksi ole koskaan itse erehtynyt onnittelemaan vatsan alueelta aivan jostain muusta syystä pyöristynyttä ihmistä lapsesta, mutta olen kuullut näin käyneen aika monelle muulle. Kannattaa muutenkin aina, toistan aina, pohtia kaksi kertaa ennen kuin avaa suunsa aiheesta toisen ihmisen raskaus. Esimerkiksi Ai teidän vauva ei ole vieläkään syntynyt, on todella vaarallinen aihe, sillä vauva saattaa hyvinkin olla kuin ollakin jo syntynyt, mutta äidin vatsa ei vielä aivan kuroutunut kasaan.
Lapsiluvusta keskustelu on varmasti aika arka aihe monelle, joten kannattaa olla selvillä vesillä, mitä keskustelukumppani on puheenaiheesta mieltä, ennen kuin lähtee sylkemään suustaan mitä tahansa. Exhibit A. Aika kultaa muistot. Tässäpä samanlainen itsestään selvyys kuin että hauki on kala. Eli sellainen, jonka jokainen on varmasti joskus kuullut ja jonka jokainen tietää. Äiti, joka on kokenut traumaattisen synnytyksen tai ei ole esmes nukkunut vuoteen ei välttämättä halua kuulla tätä sutkautusta ollenkaan. Tai Kyllä te joskus vielä haluatte lisää lapsia, on myöskin vähän huono ennustus siinä mielessä, että pariskunnan päätös olla kasvattamatta perhettään ei välttämättä liity mitenkään haluihin vaan puhtaaseen järjenkäyttöön.
Muistutuksena vielä sellaisille, jotka eivät ole oppineet kantapään kautta: Vapaaehtoinen lapsettomuus on aivan ok. Ihmisen ihan oma päätös ja sellainen, johon ei kenenkään pitäisi puuttua tai jota paheksua. Vapaaehtoinen lapsettomuus on yleensä aivan yhtä itsekästä kuin se, että haluaa lapsen. En ole vielä keksinyt yhtään epäitsekästä syytä hankkia lapsia. Lisäksi: aika monilla on vaikeuksia saada lapsia ja jotkut eivät voi saada lapsia. Lapsista kyseleminen on aina riski, sillä keskustelukumppani saattaa ihan hyvin olla lapsettomuushoitoja läpikäyvä ihmisraunio. Lapsiluku on jokaisen perheen oma asia: nolla lasta, yksi lapsi tahi kymmenen lasta ovat kaikki aivan ok juttuja. Sisaruksetta jääminen voi olla lapselle tragedia tai sitten ei. Oma sisarus saattaa olla ihmiselle hyvä tai sitten ihan tosi huono juttu. Tai jotain siltä väliltä. Kaikista sisaruksista ei aina tule läheisiä keskenään. Näitä asioita ei voi etukäteen tietää. Lisäksi ihmisellä voi olla muitakin läheisiä ihmisiä elämässään kuin sisarus: ystävä, serkku tai kuka ikinä.
Huonoja syitä tehdä lapsi:
Aiempi lapsi/ lapset tarvitsee sisaruksen.
Omat vanhemmat/appivanhemmat toivovat lapsenlasta.
Ainut syy tehdä lapsi:
Sekä henkilö itse että hänen kumppaninsa haluavat lapsen.
Millaisia kokemuksia teillä on lapsiuteluista? Oletteko joutuneet sellaisten kohteeksi itse tai oletteko erehtyneet itse utelemaan henkilökohtaisuuksia toisilta? Mitä mieltä olette, saako lapsihaaveista kysyä toiselta ollenkaan?
Tämä aihe näkyi olevan pinnalla myös Marja Hintikka liven avausjaksossa.
Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että juhannuksena syntynyt tyttömme jää ainoaksi, tai JOS toista meinataan, niin aikaisintaan viiden vuoden päästä, jos silloin vielä voin saada lapsia ilman hoitoja. Tämä ei todellakaan tunnu olevan kaikille ok, vaan jo synnytyksen jälkeen osastolle päästyäni yhden lapsen politiikkani kyseenalaistettiin, kun synnytykseni hoitanut kätilö tuli jututtamaan mua. Keskustelun jälkeen hän huikkasi lähtiessään, että tervetuloa takaisin, johon vastasin, ettei näin varmaan tule tapahtumaan. Hän vinkkasi, ja sanoi, että kyyyyllä te tulette vielä takaisin, olette sen oloinen pariskunta.
Siis noh, sinähän sen päätät…
Mä olen jotenkin ihmeen kaupalla välttynyt kaikenlaisilta vauvauteluilta, vaikka olen ”jo” kolmekymppinen nainen! Mun havaintojen perusteella asiasta tiedustellaan nimenomaan enemmän naisilta kuin miehiltä. Minä ja mieheni olemme olleet yhdessä pian jo kymmenen vuotta, siitä viisi vuotta naimisissakin, mutta häiden jälkeenkään oikeastaan kukaan ei ole asiasta udellut. Itse olen keskustellut aiheesta kahden parhaan ystäväni kanssa, mutta hekään eivät ole oikeastaan udelleet tai ainakaan painostaneet aiheen suhteen mitenkään.
Viime vuonna alkoin potea ihan älytöntä vauvakuumetta, mutta miehen kanssa ei heti päästy yksimielisyyteen siitä, olisiko vauva tämän hetkiseen elämäntilanteeseen tervetullut. Kesällä olin miehen kaverin järjestämissä illanistujaisissa, joissa läsnä oli paljon myös lapsia. Yksi pieni tyttö kysyi multa, kenen äiti minä olen. Vastasin, että en vielä kenenkään. Eräs ikäiseni nainen, kahden lapsen äiti, totesi tähän, että senkus laitat miehesi tekemään niitä lapsia! Mietin, kuinka kamalalta tuollainen kommentti olisi tuntunutkaan, jos kärsisi lapsettomuudesta, kun se jo musta vauvahaaveiden keskellä tuntui iskulta palleaan – ihan niin kuin niitä vauvoja tuosta vaan ”tehtäisiin”. Nielin kuitenkin kiukkuni, kun siinä oli se kysymyksen esittänyt tyttö ja muitakin pieniä lapsia, joiden nähdä en halunnut meteliä nostaa.
Jutulla on kuitenkin onnellinen loppu, sillä nyt olen raskaana, tosin tämä on vasta aivan alussa. Saa nähdä, alkaako niitä uteluita (toisesta lapsesta) sitten tulla, jos tämä lapsi syntyy.
Aivan loistava kirjoitus ! Aihe joka saa itselläni hyvinkin nopeasti hermonystyrät kiristymään. Itseasiassa kirjoitin juuri pari päivää sitten postauksen samasta asiasta. Jos kiinnostaa käydä lukemassa: janinacharlotta.blogspot.fi
Olen seurannut blogiasi sen perustamisesta lähtien, koska olin kanssasi samaan aikaan raskaana vain neljän viikon erolla. Olen kirjoittamistasi asioista lähes poikkeuksetta samaa mieltä. Olen iloinen, että rohkenet tuomaan ajatuksiasi niin hyvin ja taidokkaasti esille. Kiitos mahtavasta blogista!
Tässäkin asiassa olen yhtä mieltä. Olen aikoinani itse kokenut hyvin kiusallisia raskausuteluita, kun kärsin kovasta ja työ- ja opiskelustressistä ja vatsani oli sen vuoksi ajoittain kovinkin turvoksissa.
Lapsiluku-utelut voivat muuten olla ärsyttäviä myös toisin päin. Kesällä meille syntyi toivottu kolmas lapsemme. Tämän jälkeen olenkin jatkuvasti saanut kyselyjä, että eikö tämä jo riitä, osaammeko käyttää ehkäisyä, mikä tuleva ehkäisymuotomme on, kuinka monta lasta meille oikein vielä tulee yms. Olen jopa kokenut painostusta kertoa, että kyllä tämä oli viimeinen lapsemme. Mieheni on saanut kuulla asiasta kavereiltaan yhtä lailla.
Kaikki lähipiirissäni ovat aina tienneet, ettenole kovin lapsirakas joten minulta ei asiasta ikinä kysytty. Kaikille tuli lähinnä vain yllätyksenä kun kerroin olevani raskaana 😀 Nyt kun meille on syntynyt esikoinen monet ovat jo sanoneet, että kannattaisi heti hankkia toinen. Varsinkin anoppini jaksaa tästä jankata. Siis haloo,synnytin 6 kk sitten! Pitäisikö sitä nyt taas olla raskaana? Kyllä me haluasimme toisen vauvan parin vuoden päästä mutta ahdistaa kun ihmiset heti jankkaavat toisesta. En minä nyt sentään mikään synnytyskone ole!
Loistava kirjoitus! Tämä on kyllä aihe, joka saa savun nousemaan päästä, ainakin minulla. Onnekseni oma perheeni ja sukuni on sen verran järkevää sakkia, etten sieltä suunnalta ole kuullut koskaan tämän kaltaisia uteluja. Työpaikallani asia onkin sitten vähän eri. Olen nuorin naisvaltaisessa tiimissämme, jonka muut jäsenet ovat 40-50-vuotiaita. Kun keväällä aloimme etsiä omakotitaloa poikaystäväni kanssa, siitähän se riemu repesi: ”No, joko sulla on vauvakuume?” ”No ei ole, ja tuskin tuleekaan” ”Älä noin sano, kohtahan tekin alatte lapsia hankkia! Ei kuule mene enää kauaa”. Ei helvetti. Vaikka utelut toistuivat muutaman kerran, sain tässä vaiheessa vielä hillittyä itseni. KUNNES eräässä kahvipöytäkeskustelussa, jossa päätöstäni olla hankkimatta talouteemme toista autoa ja kulkea töissä pyörällä kritisoitiin argumentilla ”No kyllä kuule sitten kun teilläkin on lapsia…” mullakin jo meinasi napsahtaa päässä: ”Entä jos ei hanki lapsia?!” ”Ai, öhh, joo.. minä nyt vaan aattelin kun se on semmoinen normi…” Voi perkele, ihan oikeasti. Saapa nähä palataanko tähän aiheeseen huomenna, kun täytän 27v. Tässähän nimittäin ollaan jo kovastikin lapsentekoiässä!
Erityisen sydäntäsärkevää oli kuunnella ystäväni häissä puheita, joissa lähisukulaisetkin toivoivat parille syntyvän paljon lapsia ja pian. Yleisessä tiedossa kuitenkin oli, että ystäväni suvussa on lapsettomuutta.
Pitääpä vielä korjata: ystäväni sukulaiset siis puheissaan kehottivat hankkimaan niitä lapsia.
Todella hyvä kirjoitus. Itsekin olen ollut varsinki häiden jälken pahin ”vauvakyylä” ikinä, ja katsellut että milloinkohan alkaa lapsia tulla. Onhan se toki todella yleistä, että häiden jälkeen monet haluavat lapsen. Olen kuitenki myös oppinut, että lapsen saaminen ei ole itsestään selvyys. Nyt kun kaveripiiri alkaa olla siinä iässä, että pitkiä parisuhteita on useammilla, ja rillutteluvuodet alkavat olla jo nähty, niin lapset alkavat olla melkein kaikilla haaveissa. Valitettavasti olemme saaneet huomata, että hirveän monille se onni ei tulekaan heti.
Kamalin tilanne oli kun minun babyshowereilla anoppini toivotti ystävälleni ihania häitä, jotka olisivat parin viikon kuluttua, ja sitten tokaisi että sittenhän seuraavaksi ovatkin vuorossa tällaiset vauvajuhlat. Hän tarkoitti täydestä sydämestään pelkkää hyvää, mutta ei vaan tiennyt että ystävämme käyvät lapsettomuushoidoissa, ja ovat toivoneet jo lasta usean vuoden ajan.
Toivoisin kaikille hieman tahdikkuutta ja varovaisuutta perheasian kanssa. Vaikka se onkin luonnollinen ja ihana asia, niin valitettavan usealle se on kipukohta ainakin jossain kohtaa elämässä.
Niin, todellakin lapsiluku on JOKAISEN perheen oma ja henkilökohtainen asia, myös heidän, joilla on ihan oikeasti viisi, seitsemän tai kymmenen lasta (tai enemmänkin). Itse olen yhden lapsen äiti, mutta ympärilläni on myös suurperheitä, jotka joutuvat paljon kokemaan paineita muilta tuntemattomilta montako lasta ”saa” olla. He ovat omasta tahdostaan suurperheiden vanhempia. Ja se olkoon heidän oma asiansa, niin kuin teille se, että haluatte pitää perheenne vain yksilapsisena.
Hyvä kirjoitus! Minua näin 29-vuotiaana eniten ärsyttää kommentit ”ei kannata jättää lastentekoa liian myöhäiseksi ettet jää ilman”. Nauran aina päälle että juu en ja nauran päälle vaikka todellisuudessa tekisi mieli vain itkeä. Olen ollut viimeiset viisi vuotta ihan hirveässä vauvakuumeessa mutta mieheni ei ole vielä lämmennyt ajatukselle. Kerroin tästä asiasta yhdelle ystävälleni, jolla on jo lapsia kun hän vaatimalla vaati, että heti meidän häiden jälkeen mekin tekisimme lapsen. No vastaus hänen puoleltaan oli, että etsi uusi mies joka haluaa lapsen tai ”unohda” ottaa e-pilleri. Olin järkyttynyt. Mitä tuohon voi edes vastata? Muutenkin on alkanut tuntua, että itse naimisiin meno oli virhe, koska sen jälkeen utelut, vaatimukset ja ihmettelyt tulevasta vauvasta vain lisääntyivät. Naimattomana oli helpompaa vitsailla kysymyksille ”no milloin te menette naimisiin?” Paljon kepeämpi aihe itselleni.
Multa ei ole oikeastaan lapsilukua tiedusteltu, toki lähipiirin ja joidenkin äitikavereiden kanssa joskus juteltu aiheesta. Ensimmäisen lapsen odotusaikana sain pari aika häkellyttävää kyselyä: ”Mikset tehnyt aborttia?”. Ison mahan takaa sitten vastailla että no juu en. Vaikka raskaus ei ollut suunniteltu, eikä elämäntilanne silloin(kaan) ollut se perinteisin, niin syntyvä vauva oli toivottu ja rakastettu ulkoisista puitteista huolimatta.
Mielestäni voi myös kysyä, kuten kirjoititkin, haluaisitko lapsia? Se on melko selkeä kysymys, johon voi helposti vastata ehkä, katsotaan nyt, halusi tai ei, ja ohittaa kysymys siten. Itseäni ainakin kiinnostaa, haluaako joku läheinen lapsia vai ei, kysyn kyllä kysymyksen mutta jos huomaan vastauksessa epäröintiä, jätän keskustelun aina siihen.
Itse olen aina ollut hyvin avoin lapsihaaveideni kanssa ja puhunut, että jos en tapaa sopivaa hankin itse. Toki tilanne ei kohdallani ole koskaan ollut sellainen, että olisin joutunut kohtaamaan lapsettomuuden, joten asia voisi olla toinen silloin. Me emme kuitenkaan voi yhteiskunnassa elää hyssytellen ja varpaillaan, jos joku nyt sattuisi loukkaantumaan, vaan kyllä asioista voi kysyä kerran, ja sitten jättää asian siihen. Onhan se rasittavaa kun joutuu samaan kysymykseen vastaamaan lakkaamatta, mutta näin nyt vain on. Mutta tämä siis koskee kysymistä ja asian sikseen jättämistä sen jälkeen. Erikseen ovat nuo ”hyvää tarkoittavat” neuvot ja ”odotas vain” lausahdukset, joita inhoan_sydämeni_pohjasta. Itse olen lähinnä törmännyt niihin man plaining kontekstissa, vanhemmat, keski-iän ylittäneet miehet kertovat minulle kuinka minä tulen kokemaan tiettyjä asioita, kun he nyt vain sattuvat tietämään elämästä, ja ilmeisesti myös minun sielunelämästäni kaiken. Pääni räjähtää samantien.
Olen tällä hetkellä vielä raskaana, ja mikään tai kukaan ei ole ärsyttänyt samalla lailla, kuin nämä miehet, jotka kertovat minulle asioita ”odotapa vain/sitten näet” mentaliteetilla. Heillä ei ole hajuakaan elämästäni ja minä päätän ITSE miltä se tulee näyttämään syntymän jälkeen. Olen ajatellut ostaa heillä kirjan aiheesta man plaining jäädessäni pois töistä. Ehkä he lopultakin tajuaisivat.
Osuit naulan ja jälleen kerran. Omalla kohdallani kyselyt alkoivat häiden jälkeen jolloin olin juuri päättänyt panostaa vielä hetken uraani (27v), vaikka vauvakuumetta olin potenut jo useamman vuoden. Kesällä anoppi sitten paukautti vähän tökerösti että joko on pulla uunissa ja kyllä pitäisi jo olla ettei tule ongelmia. Hän oli ehkä mielessään asettanut suuret odotukset lapsenlapsille häiden jälkeen ja oli vähän tuohtunut kun homma ei mennytkään kuin elokuvissa. Noh vähän ehkä suutahdin mutta en sen enempää vaivannut kommenteilla päätäni – varsinaisesti ne ovat alkaneet vaivata vasta viime aikoina nyt kun yritystä on takana pian puoli vuotta ja edessä voi olla vielä kauankin odotusta. Ajattelemattomat sanat näköjään uppoavat syvälle näin herkissä asioissa.
Minulla on vähän asiaan liittyen mutta aika asian vierestä samantyyppisiä kokemuksia ihmisten uteliaisuudesta, liittyen nimittäin häihin. Meillä on lapset ja talo jne. eli koko setti mutta emme ole naimisissa. Mies ei halua naimisiin/häitä ja itselleni ei asialle ole niin paljon väliä (eli jos mies kosisi, voisin mennä mutta koska tiedän hänen ajatuksensa avioliitosta, en kosintoja odottele enkä avioliitosta haaveile. Näin on oikein hyvä :)) Mut lähipiiri ja suku. ”Milloin te menette/miksette mene/joko menette?” Onneksi tämä ei ole lapsiluku-asiaan verrattavissa ei kyselyt eivät loukkaa ja pahoita mieltäni. Mutta kyllä ne toistuvat kyselyt silti ärsyttävät…
Olisi mielnekiintoista tietää, että mitä näiden kyselijöiden päässä on liikkunut (vai onko liikkunut muurahaisia enempää), kun ovat moisia kyselleet.
Itselleni kamalin kokemus, oli, kun hierontapöydällä mahallaan maatessani, mieshieroja tokaisi: no milloinkas on lasten hankinnan vuoro. Tilanne kun noin muutenkin on suht herkkä, että on toisen koskettavana, ei helpottanut se yhtään että en välttämättä voi sairauden takia saada edes lapsia. Tokaisin sitten siihen hämmennyksissäni, että en tiedä. Vastaus oli jotakuinkin se, että kyllä 30-kymppisen pitäisi tietää. Loppui siihen käyntiin.
Huh, vieläkin oksettaa koko tilanne ja se viha mikä siitä nousee.
Sä puhut asiaa. Tämä sun teksti pitäisi julkaista vaikka hesarissa niin että ihmiset ymmärtäisivät.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 14v, ja sen koko ajan olen kuunnellut lapsiuteluita. Vaikka alettiin tosi kakarana seurustella. Aluksi lapsettomuus oli vapaaehtoista, pikku hiljaa toive omasta lapsesta heräsi vaikka ei vielä vuosiin aloitettu yritystä. Nyt vajaa vuosi ollaan yritetty ja nyt ne utelut vasta sattuu (sattui jo ennen yrityämistä kyllä). Ihmettelen, ettei utelijat tule ajatelleeksi, että olemme olleet ikuisesti yhdessä, meillä voisi olla asian suhteen ongelmia. Oikeasti ollaan vaan opiskeltu eikä lapsi ole mahtunut kuvioihin.
Varsinkin nyt kun täytin 30, minun ainut tehtävä tuntuu olla synnyttää vauva! Ja kyllä minä haluaisinkin, mutta kun vauvoja ei saa kuin ”apteekin hyllyltä”.
Minun päätelmäni mukaan kaikista eniten lapsien perään kyselevät keski-iän ylittäneet naiset, joilla omat lapset on jo isoja tai jopa lapsenlapsia. Olen käynyt 10 v ajan samalla kampaajalla ja nyt joudun vaihtamaan koska lapsista kyseleminen ei lopu.
Eräs ystäväni myös jaksaa kysellä vauvoista aina kun en jaksa lähteä baariin. Minun täytyy siis olla raskaana!
Kaikista hienotunteisempia ovat ystäväni, joilla ei vielä ole lapsia. Tuntuu, että he ymmärtävät. Ja niin minäkin ymmärsin, ennen kuin aloin edes yrittämään. En taida olla ikinä kysynyt vauvoista keneltäkään.
Voi kunpa kaikki lukisivat tämän tekstin ja ymmärtäisivät sen sisällön!
Meillä miehen vanhemmat ’kirjaimellisesti’ kokoajan kysyvät: ”ookko raskaana?” Milloin teille tulee vauvoja” jne. kaikki kysymykset liittyen vauvoihin ja vauvojen hoitoihin. Me olemme halunneet lasta jo vuoden verran mutta ei vain vauvaa kuulu. Niin näihin kysymyksiin on todella vaikea vastata purskahtamatta itkuun, ettei herätäisi ihmetystä heissä. En halua kuitenkaan kertoa että olemme yrittäneet näin kauan, sillä en halua ylimääräsiä uteluita sitä asiaa kohtaan myöskään.
Loistava kirjoitus!
Meillä on yksi lapsi ja olisimme halunneet toisenkin, mutta sain peräkkäin kaksi keskenmenoa ja loput lapsihaaveet haudattiin keskenmenojen myötä. Vaikka tapahtuneesta on jo kohta kolme vuotta, ihmisten lapsiluku-utelut satuttavat edelleen. Eniten ottaa päähän anopin ”haluaisitko pikkuveljen tai -siskon” utelut lapseltamme, vaikka hän hyvin tietää tilanteemme. Kaikeksi onneksi meillä on ihana ja terve lapsi, josta olemme maailman kiitollisimpia.
Tämän myötä olen päättänyt, etten kysele koskaan keneltäkään missään tilanteessa lapsentekoaikeista enkä kommentoi kenenkään lasten lukumäärää.
Kyselin ennen itsekin muilta, että milloin niitä lapsia tulee, kunnes ystäväni yritti tulla raskaaksi. Hänen elämästään tulikin rankka koettelemus, kun hän kävi läpi keskenmenoja, surua, itkuja ja epätoivoa. Hänellä kuitenkin tärppäsi ja raskaus sujui vaikeuksista huolimatta loppuun asti ja hän sai lapsen. Samoihin aikoihin tulin itse myös raskaaksi. Neljän ja puolen kuukauden raskauden jälkeen kuitenkin kaikeksi järkytykseksi menetimme vauvan. Uutta raskautta on nyt yritetty, mutta tärppiä ei vain kuulu. Voi olla, ettei koskaan kuulukaan. Jos joku erehtyisi nyt lapsista kysymään, hän tulisi saamaan aikamoisen kyyneltulvan ja itkuryöpyn eteensä. Vaikka ”milloin teille tulee lapsia” on monen mielestä harmiton heitto, niin toiselle ”heitto” voi olla yksi elämän vaikeimmista ja kipeimmistä asioista.