Stokkelta jo ennen Sipen syntymää saamamme Scoot-cityrattaat pääsivät tositoimiin Kanarian-reissullamme. Tykästyin näihin alusta alkaen, mutta reissulla viimeistään hoksasin, ettemme tulisi toimeen ilman näitä. Olen tietysti siinä mielessä jäävi sanomaan, sillä en ole kokeillut muita (matka)rattaita, mutten silti usko, että olisin näin tyytyväinen kovinkaan moniin muihin vastaaviin.
Käytin Scooteja syksyllä selkänoja makuuasennossa, kun Sipe oli ihan pieni. Kun rattaisiin virittelee Stokken Softbag-makuupussin, vastasyntynytkin kulkee näissä hyvin. Meillä tuota Softbagia ei ole, mutta yhdistelmävaunujemme koppa täytti tuota virkaa tovin ihan kohtalaisesti. Myöhemmin talvella käytin Elodie Detailsin lämpöpussia. Lämpimällä ilmalla nuo kuvassa selkänojan reunalla näkyvät ilmanvaihtoikkunat pitävät huolen ilman kiertämisestä.
Kävelimme yhtenä päivänä kahdeksan tuntia pitkin Inglesin rantakatuja ja tyttö viihtyi aivan erinomaisesti kasvot menosuuntaan, kun sai katsella maisemia. Vauvan asentoa pystyy näissä muuttamaan todella nopeasti ja näppärästi. Kun tyttö nukkui, istuinkoppa oli työntäjään päin ja selkänoja aivan ala-asennossa ja vauva siis makuuasennossa. Iso ja tukeva kuomu suojasi auringolta (kuomussa SPF 50+ UV-suoja) lisävarusteaurinkovarjon kanssa. Kun tyttö oli hereillä, käänsimme istuinosan niin, että Sipe kulki kasvot menosuuntaan ja nostimme selkänojaa pystyyn. Scootit olivat käytössä myös buffet-ravintolassa, vaikka syöttötuolejakin oli tarjolla. Istuinosa on rattaissa korkealla ja siksi ne käyvät hyvin vaikka juuri syöttötuolista. Kun tyttö alkoi olla tyytymätön paikallaan oloon, saatoin kääntää hänet katselemaan buffetin menoa ja vähän työnnellä samalla vauhtia. Näin pystyy aika usein ostamaan vartinkin lisäaikaa 😉
Ennen reissua olen käyttänyt rattaita alkutalvesta siinä vaiheessa, kun tyttö ei enää viihtynyt ollenkaan yhdistelmävaunujensa vaunukopassa. Myös silloin, kun tiedossa on bussilla liikkuminen, tekee mieli kuskata tyttöä mieluummin Scooteissa kun järeämmissä vaunuissamme, jolla yleensä teemme pidempää lenkkiä. Scootit kun ovat paljon kapeammat. Aivan ensimmäinen vaunureissuni bussilla ei mennyt ihan nappiin, kun yritin kaikin voimin sulloutua toisten vaunujen viereen bussissa. Ei onnistunut ja jouduin jäämään pysäkille odottamaan seuraavaa.
Työntökahvaa pystyy kätevästi säätämään eri korkeuksille. Olemme mieheni kanssa molemmat tavallista pidempiä, mutta saamme kahvan sopivalle korkedelle.
Otamme Scootit aina mukaan myös ostoskeskuspörräilyihin. Rattaat ovat aivan supernäppärät pienissä tiloissa ja niillä pystyy vaivatta sukkuloimaan jopa vaatekauppojen pienillä käytävillä. 360 astetta kääntyvät etupyörät (jotka saa tarvittaessa myös lukittua) mahdollistavat helpon liikkumiseen: rattaat kääntyvät niin sulavasti, että välillä ihan ihmettelen sitä. Scoot tarkoittaa muuten englanniksi sännätä ja säntäily näillä todellakin onnistuu 😀
Ainut, mitä mieheni kanssa keksimme rattaista purnattavaa, on säilytystila. Mikä tietysti korostui reissussa, kun lähdimme koko päivän kävelyretkelle ja mukaan oli otettava puolet omaisuudesta. Ihan pieni lisätila rattaiden alaosaan ja mahdollisuus kiinnittää johonkin pusseja ja nyssyköitä olisi kuitenkin ehkä vielä poikaa, mutta pärjäämme ehdottomasti näinkin. Monelle tämäkin tila varmasti riittää, mutta meillä ainakin tuntuu olevan aina niin paljon kamaa mukana, että kaipailemme siksi aina lisätilaa milloin mihinkin. Autommekin takakontti on ehkä suurin mahdollinen sedan-auton kontti, hehe.
Plussaa muuten myös siitä, että rattaat menevät helposti kasaan. Ne ovat kulkeneet kätevästi niin oman auton takakontissa, taksin kontissa kuin kanarialaisessa veneessä. Vuokrasin muuten Airshell-suojan rattaille lentomatkan ajaksi, sillä halusin välttyä kaikenlaisilta kolhuilta. Suosittelen! Vajaa 18 euroa viikolta on pieni hinta siitä, että vaunut/rattaat pysyvät hyvässä kunnossa lentokenttien rajussakin menossa.
Tuo kuvissakin näkyvä lisävaruste, aurinkovarjo osoittautui reissussa aivan pakolliseksi. Tilasin rattaiden väriin paremmin sopivan harmaan varjon hyvissä ajoin ennen reissua Ozbabylta. Varjoa ei alkanut kuitenkaan kuulua ja peruutin koko tilauksen, koska varjo ei olisi ehtinyt matkallemme. Se olisi päässyt perille kuukauden kuluttua tilauksesta, mikä on mielestäni aika pitkä aika odottaa yhtään mitään tuotetta. Buu. Onneksi Stokken PR-henkilö auttoi minua supernopeasti ja kertoi, että heillä olisi antaa käyttöömme beigenvärinen varjo. Huh. Sain kapistuksen näppeihini vielä samana päivänä ja parin päivän päästä siitä lähdimmekin jo reissuun. Aurinko olisi paistanut pahasti rattaisiin, ellei varjoa olisi ollut. Minä olin jatkuvasti säätämässä varjoa oikeaan kulmaan, ettei aurinko pääsisi osumaan vauvaan yhtään. Tuo inhottava säitelypommi. Rattaisiin kuuluva sadesuoja on myös muuten ihan lyömätön. Mukana tulee sadesuojan lisäksi hyönteissuoja, mutta tuo aurinkovarjo on tosiaan erikseen ostettava lisävaruste.
Selkänojaa voi säätää kolmeen asentoon: pysty, puolimakaava ja makaava asento. 5-pistevaljaat pitävät isommankin taaperon varmasti mukana matkassa. Scootit voivat olla käytössä vielä 15-kiloisella lapsella.
Mietin, että olisin napsinut enemmän kuvia Scootien monista ominaisuuksista, mutta eivätköhän ne näy tällä firman omalla videolla kaikista parhaiten:
Jos nyt kaiken testailun jälkeen ostaisin vastasyntyneelle tavaraa, keskittyisin varmasti Stokkeen. Scoot V2 -malllin istuin nimittäin sopii yhteen adapterin avulla Stokken Crusi-vaunujen runkoon. Scootin runkoon saa kiinnitettyä myös Stokke iZiGo by BeSafe -turvakaukalon. Meillä on Scootien lisäksi siskon vanhat iCoo-yhdistelmävaunut ja kaverin vanha Gracon turvaistuin eikä näissä ole ollut valittamista, mutta on varmasti näppärää, kun kaikki kamat ovat samalta merkiltä ja näin yhteensopivia. Hintaahan Stokkeilla on, mutta varmasti ihan syystäkin. Scootit kustantavat esimerkiksi noin 600 euroa.
Millaiset city-/matkarattaat teillä on käytössä? Mitkä ovat rattaiden tärkeimpiä ominaisuuksia?
Meillä on matkiksina Mountain Buggyn Nanot. Ne ovat kevyet ja menevät kasattuna super pieneen tilaan, mahtuen jopa hattuhyllylle lentokoneen matkustamossa. Ovat silti kohtalaisen tukevat ja renkaat ovat hyvän kokoiset, joten ollaan tykätty tosi paljon.
Jos tarvitsisimme tuollaiset ”seuraavan kategorian” matkarattaat, jotka ovat lähempänä ”oikeita” yhdistelmärattaita, harkittaisiin varmasti noita Scooteja. Ovat sen verran pätevän näköiset. Itse asiassa jos nyt ostaisin yhdistelmät, ostaisin varmasti jotkut Stokket. Silloin kun asia oli meille ajankohtainen ei Stokken rattaat olleet vielä noin kivoja. Nyt aion itse jo hankkiutua eroon meidän isoista yhdistelmistä heti kun kuopus lakkaa nukkumasta päiväunia ulkona. Sitä aikaa varten hankin jo odottamaan Brion Ponyt, niillä on hyvä sitten sahata koti-leikkipuisto-lähikauppa bermudan kolmiota.