Viime vuodet ja etenkin kesät ovat kuluneet ihan pikakelauksella. Usein ennen kesää puhutaan, että tehdään sitten tänä kesänä sitä ja tätä, mutta suurin osa, elleivät kaikki suunnitelmat jää pelkiksi suunnitelmiksi. Tänä kesänä on ihan pakko saada jotain aikaiseksikin. Ei mitään stressiä, mutta tässä olisi meikäläisen to do -lista kesäksi. Tai oikeastaan vasta ensimmäinen osa sitä!
♥ Piknik kivalla porukalla jollakin Helsingin saarista
Pihlajasaari voisi olla hyvä vaihtis, kun Suomenlinnassa tuli jo käytyä. Tosin Suokkiinkin voisi mennä kernaasti uudelleenkin. Ensi kesän listalle tullee sitten muutakin seikkailua kotikaupungissa, kun tyttökin alkaa ymmärtää esimerkiksi kotieläinten päälle. Haltialan tila on ihana kohde muutenkin ja se saa varmasti ihan uusia ulottuvuuksia, kun pääsemme ihastelemaan eläimiä yhdessä lapsen kanssa. Korkeasaari jää kuitenkin tytöltä näkemättä ainakin niin kauan kuin minä saan päättää. Apaattisena kehää kiertävät villieläimet eivät kuulu meidän perheemme nähtävyyksiin.
♥ Juhannus landella
Viime kesänä vietimme juhannusta kotosalla Helsingissä. Sanomattakin selvää ettei jussi tunnu jussilta kotioloissa kaupungissa. En ole mökki-ihmisiä laisinkaan, mutta täytyy sitä nyt ainakin landekotiin juhannukseksi lähteä. Parin viikon päästä siis suuntaamme Harjavaltaan koko konkkaronkka keskikesän juhlaa viettämään. Tiedossa on toivottavasti hyvää ruokaa ja rentoa olemista. Ei sillä säällä niin väliä.
♥ Kaasoreissu
Olen suunnitellut pieni irtiotto arjesta -tyylistä minireissua lahjaksi kaasoilleni. Jep, häistä tulee syksyllä kuluneeksi jo kaksi vuotta, mutta tässä on nyt ollut kaikenlaista. Raskaus ja vauva vain pari mainitakseni. Olen vitkutellut reissua ihan tarkoituksella, jotta pääsen sitten itsekin nauttimaan ajasta Erikan ja Johannan kanssa rauhassa. Alustava plääni on tehdä yhden yön reissu kesän lopulla Haikon kartanoon.
♥ Lintsi
Huvipuistoretketkin saavat ihan uudella tavalla vauhtia, kun tyttö alkaa ymmärtää laitteiden päälle – eli ei ihan vielä. Olisi kuitenkin hauska mennä illaksi vaikka aikuisella porukalla Lintsille, käväistä hurjimmissa laitteissa ja syödä hattaraa.
♥ Pori Jazzit
Tästä ei keskustalle, tänä vuonna lähdetään jazzaamaan, satoi tai paistoi tai mitä ikinä. Pori Jazzit olivat ennen muinoin jokakesäinen must-juttu. Jazz-kadulla riekuttiin harva se päivä ja vähän aikuisemmalla iällä ostettiin konserttiliput, vaikkei itse pääesiintyjä olisi kiinnostanut yhtään. Mutta ah, Kirvatsi ja viiniä pahvitonkasta. Stingin keikka jazzeilla on muuten ehkä paras, jolla olen koskaan ollut. Nyt suunnitelmana on jättää tyttö isovanhempien hellään huomaan ja suunnata katsomaan isolla kaveripoppoolla Lauryn Hilliä. Tätä plääniä ei hevillä peruta!
♥ Brunssi kaupungissa
Toissaviikonlopun retki kaupungille toi mieleen kesät, kun asuin keskustan liepeillä. Kaupungin hulina, turistit, terassit…täytyisi useimmin lähteä ytimeen ihan vain kahville. Fiilistelemään. Tänä kesänä pitää järjestää ainakin kerran kiireetön brunssitapaaminen kaupunkiin. Onko jotain uusia must-brunssipaikkoja, joista en ole tietoinen?
♥ Ihanat 1-vuotisbileet
Tyttöhän ei vielä itse mistään synttäribileistä perusta, mutta haluan järkätä kivat pienet kekkerit lähi-ihmisille. Joku kiva teema, hyvää syötävää ja toivottavasti kiva ilma. Jaakko muuten tajusi taannoin ihan ekana vauvan lasketun ajan kuultuaan, että lapsi vielä kärsii syntymäpäivästään. Parka täyttää vuosia kesken kesälomien ja takuulla kaikki kamut ovat tulevaisuudessa aina jossain reissussa juuri tuona päivänä.
♥ Karma rock
Toinen vanhempien yhteistä aikaa -ilta. Mummi on jo bookattu hoitamaan beibiä, ei kun TAAPEROA, kun isä ja äiti lähtevät karmarockaamaan Harjavallan jokirantaan heinäkuun viimeisenä lauantaina. Minulla on jäänyt vain yksi Karma väliin sitten vuoden 1998 ja se kerta oli tietysti viime vuonna, kun satuin olemaan juuri kotiutunut synnytyssairaalasta. Harmittava takaisku tuo kertaluontoinen ohari tähän vakuuttavaan Karma-putkeen, mutta tänä vuonna otamme minifestareista jälleen kaiken ilon irti.
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.