Tänä kesänä on ollut jotenkin harvinaisen helppo pukeutua. Olen tehnyt ihan huippuja (ale)löytöjä enkä ole vielä kärsinyt vanhoista tutuista ei mitään päällepantavaa -momenteista ennen kotiovesta ulos lähtemistä. Mangon verkkoalennusmyynneillä vähän hurahdin ja täydensin vaatekaappia ihan kunnolla.
Jostain syystä en löytä irl-Mangosta ikinä mitään, mutta nettikaupassa olisin voinut klikkailla ostoskoriin joka toisen tuotteen. Juuri Mangosta tuntuu löytyvän myös kunnon materiaaleja. Tein jokunen vuosi itsensi kanssa sopimuksen, että kaihdan polyesteriä ja akryylia ja hankin uusia vaatteita harkiten, hyvälaatuisina ja aikaa kestävinä.
Näissä kuvissa näkyvät housut menivät heti heittämällä lempparipöksyjeni kärkeen. Ihan just tällaisia olen etsinyt koko kesän: rentoja, leveitä pohjemittaisia housuja, jotka ovat kuitenkin sen verran ryhdikkäät, että ne kehtaa vetää ylle esimerkiksi drinkeille ystävien kanssa. Siistin mallin saa aikaan ainakin korkea vyötärö.
Näiden alelöytöjen jälkeen pysyttelen kaukana kaupoilta. Paitsi, että noiden sinapinkeltaisten pistokkaiden lisäksi haluaisin samanlaiset täysin mustana – sitten kesäkarderoobini olisi täydellinen.
Alla näkyvässä tyylissä metsästimme tänään turvaistuinta tytölle. Haluaisin nimittäin uuden tuolin jo ennen Harjavallan-reissua, jolle lähdemme perjantaina. Tammiston Lastentarvikkeesta valitsemamme turvavyökiinnitteiset BeSafe Izi Combit olivat loppu (ja frankly, palvelu oli aika tylyä: myyjä ei ollut yhtään kiinnostunut esittelemään erilaisia istuimia, vaikka oikein yritin kysellä, mitä eroa on esimerkiksi ko. BeSafella ja Britaxin Multi-techillä). No, Tammiston VauvaPisteellä ei kyseistä merkkiä edes myyty ja kun viimein saavuimme hiukan kärttyisinä Flamingon Vauvatalo Johannaan, ovessa oli lappu Palaan pian. Emmekä enää ennättäneet jäädä odottamaan, kun paluuaikaa ei lapussa eritelty. HUOH! No, huomenissa sitten uusi yritys.
Laukku 2nd hand // korvikset H&M // muut Mango
Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka
Ihanaa nähdä muotikuvia vaatteista normaalipainoisen naisen päällä, lisää näitä blogiin,kiitos.