Messureissulla Seinäjoella

Vietimme tiistain ja keskiviikon maakuntamatkaillen Seinäjoella ja vähän Kristiinankaupungissa sekä Merikarviallakin. Asuntomessuilta ei ihan hirveästi jäänyt käteen, mutta tulipahan käytyä. Eniten olen messuilta ylipäätään jäänyt kaipaamaan sitä aitoutta ja persoonallisuutta, jota oikeista, asutuista kodeista huokuu. Mutta jota on ymmärrettävästi aika vaikeaa, mahdotontakin tuoda messukohteisiin. Enemmän messuilta taitaa saada rakennus- kuin sisustusvinkkejä, mutta huomaan usein takertuvani sisustukseen. Missionani oli esimerkiksi tutkailla kohteiden sisäovia, sillä en oikein osaa päättää, millaiset ovet tulevassa talossamme pitäisi olla. Viimeisen talon kohdalla kuitenkin huomasin, etten ollut vilkaissut ainuttakaan ovea. Ehkäpä ne eivät siis edes ole kovin tärkeitä juttuja, jos niihin ei kiinnitä mitään huomiota.

asuntomessut2

Lähdimme Seinäjoelle Harjavallasta ja Stokken kantoreppumme oli tietysti unohtunut Helsinkiin. Ajattelin, että se siitä kohteita yhdessä tutkimisesta sitten, sillä olisi mennyt turhan hankalaksi kuljettaa lasta ulkona rattaissa ja kantaa sisällä taloissa. Kysyin kaverilta aika kreivin aikaan, olisiko hänellä lainata kantoreppua – hän ehti napata repun juuri ja juuri mukaan matkaan, kun oli itsekin reissaamassa Harjavallassa käymään. Reppu on tuota parjattua vanhaa BabyBjörn -mallia, jossa happy hips -asennosta ei taidettu tietää vielä mitään, mutta hyvin toimi messuvierailun ajan. Lapsi viihtyi ihan hyvin, mutta Jaakko valitteli selkäänsä. Ainakin nyt on testattu sitten jotain muutakin kuin omaa Stokkeamme ja huomattu, että siinä on satsattu kantajan mukavuuteenkin. Meillä kantoreppu on ollut ihan ehdoton juttu, vaikka sitä on aika harvakseltaan käytettykin. Kannustan ehdottomasti ainakin menevämpiä perheitä hankkimaan repun ja kunnollisen sellaisen – ainakin jos käyttöä on yhtään enemmän. Ihan kantajankin kannalta.

Messuilta sain inspistä lähinnä pieniin yksityiskohtiin. Tässä muutama kuva jutuista, jotka kiinnittivät huomioni:

asuntomessut

Hauska tapetti lastenhuoneeseen!

asuntomessut1  Aivan ihanat, sirot ulkokalusteet.

asuntomessut4asuntomessut3 Suorastaan nerokas naulakko eteiseen. Mietin pitkään, haluanko ollenkaan mitään peiliovimöhkälekaappia tulevaan eteiseemme. Katselin siroja pieniä naulakkoja ja haaveilin ilmavasta eteisestä, ilman suuria huonekaluja. Tajusin kuitenkin, että säilytystila menee nyt ulkokuoren edelle ja meille tulee kiintokaappi eteiseen – ilman niitä peiliovia tosin. asuntomessut5asuntomessut19

Ei ihan omaa tyyliäni tämä Conssi-valaisin, mutta niin hauska idea, että piti napata kuva.

asuntomessut6

Jos meille tulee pihaan hiekkalaatikko, haluaisin että se olisi tällainen terassiin kauniisti integroitu.

asuntomessut7

Kotola

En taida olla ainut, keneen kohde 5 eli Kotola teki vaikutuksen. Tässä oli kaikin puolin hyvä pohjaratkaisu ja se olisi juuri sopivan kokoinen meidän perheen tarpeisiin. Voisin muuttaa saman tien, jos tämä tönö sijaitsisi pääkaupunkiseudulla ja hinta olisi kohdallaan. Olen haaveillut pihasaunasta ja tässä sellainen oli autokatoksen ja varastotilan yhteydessä. Ihan loistava ratkaisu! Rakastuin myös puun, betonin ja sementin karuun liittoon ja trendikkääseen mutta konstailemattomaan sisustukseen, jonka takana on Eeva Takkunen ja upeasta Raw design blog -blogista tuttu Peeta Peltola.

asuntomessut8 asuntomessut9 asuntomessut10

Tämä sauna oli ehkä messujen kaunein. Tykkään nykyään mahdollisimman luonnollisesta ja yksinkertaisesta tyyistä saunassa. Kauniiseen saunaan ei minusta tarvita muuta kuin vaaleaa puuta. Kaikki krumeluurit ja värit eivät innosta sitten yhtään.

asuntomessut11

Karu tyyli jatkui terassillakin.

asuntomessut12 asuntomessut13 asuntomessut14 asuntomessut15 asuntomessut16 asuntomessut17 asuntomessut18 Käyn vielä läpi kännykkäkuvia ja katson, josko julkaisen niitä vielä viikonloppuna. Kerron myös vähän meidän reissusta ylipäätään – se oli nimittäin kaikenkaikkiaan aika ihana ja ikimuistoinen 🙂

Onko joku muu käynyt Seinäjoen asuntomessuilla? Mikä teki vaikutuksen, mikä ei?

2 Comment

  1. Et varmaan kiinnittänyt huomiota sisäoviin, kun itse huomasin yhdessä välissä, että ne oli tosi monesta paikasta jätetty pois kulkemisen helpottamiseksi. Ja sitten näin vain tavallisia skaalan peili- ja laakaovia. Toki jotain muutakin saattoi olla, mutta nämä ratkaisut vain jäivät mieleen. Itse petyin sellaiseen ”pröystäily”, tuntui että monet talot oli tehty vain periaatteella mahdollisimman suurta ja kallista, käytännöllisyydestä viis. Esim olohuoneet oli naurettavan valtavia ja sitä kautta vaikeasti kslustettavia,mutta Makuuhuoneet taas aivan liian pieniä..

    1. Joo sen huomasin sitten siinä vikan talon kohdalla, että siinä oli sisäovia jätetty pois mutta yhden kolmipeilisen oven panin merkille ja mietin, ettei sellaisia ainakaan meille. Ja ihan samaa mieltä tuosta pröystäilystä!

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.