Toppahaalari hakusessa

Tuntuu, että tänä vuonna skipattiin syksy ja mentiin suoraan talveen. Olimme joitakin päiviä sitten leikkipuistossa ja katsellessani lumen peittämää hiekkalaatikkoa mietin, että juurihan istuin tuossa laatikon reunalla treenitrikoissa, aurinko paistoi ja oli kuuma! Nuo lumikinokset luojan kiitos sulivat jo pois.

Hankin hyvissä ajoin tytölle sadevaatteet syksyä varten, mutta asua tuli käytettyä ehkä kerran. Tuntuu, että sellainen vesilätäkkösyksy meni ihan kokonaan ohi, vai jäimmekö me vain sisälle? Onneksi ostin reilun koon ja sadeasu mennee tytölle ainakin keväällä, ellei jopa ensi syksynäkin.

Syysvaatteiden hankinnassa olin niin ajoissa, että kompensoin tuota yllättävää säntillisyyttäni nyt unohtamalla kokonaan talvivaatteiden hankinnan. Olemme nyt käyttäneet mummon kirpparilta ostamaa liian isoa Name Itin haalaria, mutta niitä pysyviä talvikelejä ja päivähoitoa varten pitäisi hankkia nyt sopivankokoinen haalari, jossa olisi ne vesipilariarvot kondiksessa.

Ja kuten vaunujen, turvaistuimien ja muidenkin lastentarvikkeiden kohdalla ostopäätöstä ei voi tehdä aivan heppoisin perustein. Täytyy ainakin konsultoida tarkkaan muita vanhempia ja lukea toki uusimmat testitulokset. Minua kaikenlaiset vertailut alkavat aina auttamatta haukotuttaa, mutta kai se on pakko edes jotain aiheesta tietää tai muuten jäinen loska imeytyy lapsen vaatteiden läpi, kun äiti perusti ostopäätöksensä haalarin väriin.

Bäst i testin haalaritestissä noissa kymmenessä parhaimmassa haalarissa ei näyttäisi olevan niin suuria eroja, etteikö noista voisi valita mitä tahansa (?) Testivoittajaa, kympin saanutta Gneisin Supershapea näytettäisiin toimitettavan vain Ruotsiin, mutta esimerkiksi Lekmerin valikoimista löytyvät Tensonin ja Didriksonin haalarit saivat nekin kelpo arvostelut (Tensonin haalarit melkein 40 prosentin alessa!)

Mitkä teistä ovat hyvän talvihaalarin ominaisuuksia?

haalari1

Tensonin pinkki haalari // Ticket to Heavenin harmaa haalari // Didriksonin violetti haalari

postaus sisältää mainoslinkkejä

8 Comment

  1. Suosittelen noista kolmesta tuota keskimmäistä mallia. Hankalia puettavia nuo missä tiukat hihansuut eikä hihoissa/lahkeisSa kuminauhakiristystä. Etenkin pukemaan opettelevalle.

  2. Meillä on Didriksonin haalari ja se on kyllä tosi hyvä! Koko on tosi reilu, koko 80 on meillä vielä tosi reilu kohta 1,5 veelle. Viime vuoden (tai toissavuoden?) mallia myydään XXL:ssä tosi hyvään hintaan, muistaakseni 49,90e! Ko. malli taisi olla kyseisenä vuonna talvihaalaritestin voittaja 🙂

  3. Tyylitaina says: Vastaa

    Taaperoikäiselle kannattaa valita väljä haalari, helppo pukea ja alle mahtuu pakkaskeleillä villahaalari.
    Taaperot istuu lumessa joten etsi malli jossa on pepun päällä ylimääräinen eristekerros.
    Vesipilareihin ei kannata hirveesti kiinnittää huomiota, sohjokeleillä haalarin päälle puetaan riittävän
    väljät kurahousut (taaperoille henkselimalli).
    Näillä eväillä pärjäät talvella kaikissa keleissä.

    1. Hyviä vinkkejä, kiitos!!

  4. Meillä on ollut reiman, racoonin ja molon talvivaatteita ja kaikki ovat olleet hyviä, lämpimiä, kestäviä, kosteuden pitäviä. Päiväkodissa kostealla sade ja loskasäällä laitetaan aina kurikset päälle, joten vesipilareilla einoileasti ole niin paljon väliä. En itsekään laittaisi pelkkää haalaria märälle säälle, sillä haalareita ei suositella pestävän montaa kertaa. Niistä katoaa lämpoarvot. Lisäksi mielstäni haalarissa kannattaa olla pienillä kireät lahkeen ja hihansuut. Kireähkö vyötärö myös plussaa ainakin hoikilla lapsilla. Tuulensuojat vetskareissa ja tarra kiristysmahdollisuus hihan ja lahkeen suissa plussaa.. moni on kehunut myös noita ticketin, didriksonin ja myös stadiumin omaa merkkiä.

  5. Meillä on pojalla didriksonin haalari eikä oo ollut kovin kestävää sorttia. :/ Po.p:n ulkovaatteet taas on kestäneet monelle lapselle, samoin reiman. Didriksonia en enää osta.

  6. Minäkin pähkäilin pitkään toppista taaperolle. Didriksonin haalari oli ykkösenä, mutta päädyin Stadiumista löytyvään Everest-merkkiseen haalariin, se on tähän asti ollut paras toppis mitä meillä on ollut! Siinä on paljon paremmat polvi ja peppusuojat kuin didriksonissa. Kannattaa käydä katsomassa 🙂

    Päiväkodissa puetaan ne kurikset aina loskakeleillä eli vedenpitävyys ei ole tärkeintä haalarissa.. Kauhean vaikeaksi tehty tämäkin asia, eikä sitä täydellistä haalaria löydä kuin kokeilemalla! Joku sopii toiselle mutta toiselle taas ei. Voi olla että itsekkin ostan seuraavan haalarin jotain toista merkkiä jos Everest ei toimikaan 😀

  7. Meillä kokemusta Didriksonin haalarista. Se on loistava myös suojakeleille ja kestää myös loistavasti kulutusta. Paras haalari ulkoiluun, mitä meillä on ollut, vaikka haalari on ihan märkä, niin koskaan ei ole sisävaatteet kastuneet!. Meillä on kokemusta racoonin, molon, popin ja ticketin ulkovaatteista alle kouluikäisen käytössä, popin ulkoiluvaatteet ovat myös hyvälaatuisia, mutta hinnaltaan noita didriksonin ulkovaatteita suosin, koska eivät häviä kyllä popin laadulle yhtään!

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.