Parisuhdetta ei voi hoitaa liikaa

Torstainen Haikon-reissu oli just niin ihana kuin odottaa saattoi. Hotlasta ja muusta erikseen vielä myöhemmin, mutta halusin tulla nyt ensin kannustamaan muitakin varaamaan sitä kahdenkeskistä aikaa pikkulapsiarjen keskellä, jos se vain suinkin on mahdollista! Eikä tarvitse lähteä välttämättä hotellilomallekaan vaan käydä vaikka leffassa tai syömässä.

Pienten lasten vanhempien pitää ihan todella raivata kalenteriin parisuhdeaikaa, jos sellaista haluaa viettää. Ihan itsestään sitä ei taida ilmaantua. Olen huomannut, että ainakin meidän perheessämme vietetään aika helposti joko perheenkeskistä aikaa tai sitten omaa aikaa, jolloin toinen on lapsen kanssa ja toinen omissa menoissaan. Parisuhdeaika on jäänyt ihan todella retuperälle, vaikka allekirjoitan tietysti edelleen aivan täysin sen, että parisuhteen hyvinvointi on koko perheen kannalta kaikista tärkeintä.

Vaikka meillä onkin sujunut oikeinkin hyvin näin pariskuntana (olen arvellut yhdeksi syyksi sen, että murtovarkaat veivät Xboxin), ei parisuhdetta voi mitenkään hoitaa liikaa. Suhteen hoitaminen on ehkä klisee, mutta minusta se kannattaa ottaa vakavasti viimeistään lisääntymisen jälkeen. Kukaan tuskin voi väittää, etteikö suhde muuttuisi edes jonkin verran lapsen saamisen jälkeen.

Kun olen puhunut perheellisten ystävien kanssa parisuhdeajasta, monet sanovat, että on tärkeää viettää aikaa kaksin, jotta huomaa, että se tunne, miksi ylipäätään aikoinaan pariuduttiin, on tallella. Toisinaan vähän unohdettuna arjen tohinoissa, mutta tallella kuitenkin. Että vaikka se kahden hengen perhe on historiaa ja pienen ihmisen tarpeet pitää useimmiten laittaa kaiken muun edelle, on tärkeää edes joskus muistuttaa itselle, millaista olikaan olla ihan kaksin.

Meidän parisuhteeseemme on alusta alkaen kuulunut vahvasti yhdessä autossa istuminen. Olemme tavanneet työpaikalla, olleet siinä samassa työpaikassa koko suhteemme ajan ja kulkeneet yleensä työmatkat yhdessä Jaakon autolla. Muistan, kun syvässä babybluesissani nyyhkin vauvan syntymän jälkeen samaisen auton takapenkillä, että tästä eteenpäin joudun sitten istumaan täällä takana. Että kaikki on nyt aivan peruuttamattomasti muuttunut, tämä autolla liikkuminenkin. Tuon hormonihuuruisen episodin jälkeen ensimmäinen kerta kaksin autossa, minä pelkääjänpaikalla istuen, oli sekin tärkeä etappi 😀

Koska kaikki on sujunut leppoisasti sen jälkeen, kun itse pääsin elävien kirjoihin masennukseni jälkeen, olemme ottaneet aika rennosti parisuhteen hoitamisemme suhteen. Ajattelemme molemmat, että ehdimme taas olla kaksin niin paljon kuin sielu sietää, kun lapsi on isompi. Tiedostan kuitenkin, että tämä on vaarallinen ajatusmalli. Voi olla, että kun se aika sitten joskus koittaa, ei se kaksin oleminen tunnukaan enää hyvältä. On vaikeaa kuvitella, että juuri meille voisi käydä niin, mutta en haluaisi ottaa riskiä. Meidän kahdenkeskinen onnemme kun on luonnollisestikin juuri tämän nykyisen perhemallimme tärkein edellytys.

Meidän eka reissu yhdessä, risteilijällä Tukholmaan alkukesästä 2011. Istuttiin tuntikausia laivan kannella ja juteltiin lonkeroiden äärellä. Näitä fiiliksiä on ihan kullanarvoista palauttaa mieleen!