Paras ostos
Jos taaperolta kysyttäisiin se olisi tämä piipaa-auto. Tyttö on ollut pitkään hirveän kiinnostunut erilaisista ajoneuvoista ja huomaa jokaisen vastaan tulevan (tai jossain kaukana vilahtavan) bussin, rekan, junan, ratikan, lentokoneen ja etenkin piipaa-auton. Kuuntelin pitkään taaperon innokkaita huudahduksia mielenkiintoisen kulkupelin ohittaessa meidät ennen kuin tajusin, ettei hänellä ole juurikaan autoleluja. Olen ollut vähän laiska ostelemaan leluja, sillä tuntuu, etteivät lelut oikein jaksa lasta kotona kiinnostaa. Kotona mieluisimpia leikkivälineitä ovat kaikki mahdollisimman kielletty, kuten äidin meikit.
Tämä poliisiauto on kuitenkin ollut aika hitti. Minusta oli maailman liikuttavinta, että tyttö pääsi isänsä kanssa isoon lelukauppaan valitsemaan lelun ja hän valitsi itse tämän piipaa-auton.
Paras muotihankinta
Eikä maksanut paljon! Muutaman euron panostus päivittää aika kivasti kevättyylin. Päässä vilisee niiiin monta asua, joihin verkkosukat voi yhdistää. Seuraavaksi kokeilen tennareiden kanssa! Hankintalistalla ovat vielä verkkosukkahousut.
Paras naamanpelastaja
Millaista olikaan elämä ennen Vita Liberataa? En halua edes ajatella. Olen saanut testiin uutuuspurkkeja ja ihan taattua VL-laatuahan nämä ovat. Saan jatkuvasti kehuja pirteän päivettyneestä pärstästäni. Vitskut eivät ole itseruskettavista halvimpia, mutta kutsun näitä kyllä silti maailman halvimmiksi kasvojenkohottajiksi.
Paras muutos
Siis tämä kikkaratukka se vain jaksaa yllättää vanhempansa harva se päivä. Uusin mullistus on se, että hän on keksinyt osaavansa ihan hyvin nukahtaa sekä yö- että päiväunilleen ilman vanhempiaan! Aika kätevää roudata typy vain sänkyynsä, muiskauttaa hyvän yön pusu poskelle ja siirtyä katselemaan televisiota viereiseen huoneeseen. Eikä tätä edes tarvinnut opettaa tytölle! Jaakko oli vain yhtenä iltana kokeillut, toimisiko uusi tapa ja tyttö oli jäänyt protestoimatta yksin yrittämään unen päästä kiinni. Tuntuu, että nyt hän nukahtaa jopa helpommin, kun vieressä ei ole äitiä, jonka päällä olisi hirveän hauska kiipeillä ja jota olisi ihan vähän pakko nipistellä ennen nukahtamista.
Parhaat bileet
Parhaat kekkerit järjesti omalle kaverilleen ystäväni Aurora, jonka järkyttävän upeaan uuteen asuntoon pääsin viimein käymään (tsek Instagram: aurorapontinen). Kyseessä olivat siis babyshowerit ja kun kyse on Auroran järkkäämistä pippaloista, ruoat ja leipomukset olivat ihan megahyviä. Tuolla naisella ei ole jauhopeukalo keskellä kämmentä, sanotaanko näin.
Babyshower-lahjaksi kiikutin hyväksi havaitsemiani Madaran vauvatuotteita sekä Sophie Giraffen vauvakosmea (tuotteet saatu).
Taisi olla 4v synttärini tulossa,kun olin vakaasti perheen toisena tyttönä päättänyt haluta pikkuauton lahjaksi. Sain jotain muuta ja muistan,että vastustin asiaa ja lopulta sain itse valita kaupasta rautaisen rekan missä oli täyspitkä perävaunu! Se oli niin tärkeä,että säily aikuisuuteen ja mun omillekin lapsille asti ja nyt omien poikien käytössä vaurioitinu ja hävitetty. Ihanaa,että ootte myös myöntynyt ostamaan pikkuauton 🙂 voi se tytöllekin olla tärkeä asia!
Hyvää nimipäivää! 🙂