Mitä jos ottaisitkin Hoplopin urheilusta?

Meillä on kotona muutama kielletty sana ja yksi niistä on Hoplop – paitsi siis, jos olemme muutaman minuutin sisällä lähdössä Hoplopiin. Välillä olemme tehneet sen virheen, että olemme viikolla puhuneet Hoplopista, jonne olisi tarkoitus mennä viikonloppuna ja kaksivuotiaan on vielä vähän hankala hahmottaa monta päivää käsittäviä aikamääreitä. Liian aikaisesta Hoplopin lausumisesta voi siis seurata vain itkua ja lakkaamatonta omppimaan oppoppiiiiin -vaatimusta, joten puhumme tästä ajanvietteestämme usein Jaakon kanssa hoo-oo-peenä tai muuna vastaavana.

Tyttö hoksaa myös Hoplopin logon kaukaakin ja harmistus on valtava, jos kylttien näkemistä ei seuraakaan välittömästi pomppimista ja liukumista.

Lauantaina kävimme tutustumassa ihan uuteen Variston Hoplopiin, jonne sain blogin kautta vapaaliput. Otimme ystäväperheen mukaan testaamaan kaikki vempeleet, liukumäet, trampat ja muut. Varistossa on paljon samoja juttuja kuin ainakin Tammistossa (tulivuori, donitsiliuku ja niin edelleen) mutta myös ihan uusia härveleitä. Hauska yksityiskohta, joka pisti heti silmään Varistossa, on pienet portaat lippukassojen luona! Tuolla ei siis tarvitse nostella mukuloita kassan päälle ottamaan rannekkeitaan vastaan.

Variston puisto on kuulemma Suomen korkein – mitä oli muuten vaikea uskoa, kun on käynyt Porin Hoplopissa. Siellä puisto on aika pieni, mutta yhdestä kohdin superkorkea. Mutta täytyy se uskoa, Varistossa huonekorkeus on kahdeksan metriä. Niitä kiipeilyreittejä tuntui olevan enemmän kuin Tammistossakin. Olin välillä ihan eksyksissä kaksivuotiaani kanssa korkeuksissa, kun reitit tuntuivat vain jatkuvan ja jatkuvan.

Olen jo muutamaan kertaan tajunnut pukea Hoplopiin itselleni kunnon treenivaatteet ja ottanut reissumme puhtaasti liikunnan kannalta. Trampoilla hyppiessä ja korkeuksissa kiipeillessä tulee poikkeuksetta hiki ja parin tunnin aikana tulee huomaamatta liikuttua paljonkin. Paita oli ihan märkä vielä, kun palasimme kotiin.

Kun kiipeilen ympäriinsä ja yritän pysyä kaksivuotiaan perässä, käytän ihan ihme lihaksia ja liikun eri tavalla kuin missään. Etenkin me pitkät ihmiset joudumme laittamaan kroppamme aika mykkyrälle, jotta mahdumme kaikkiin putkiloihin ja rakoihin. Jaakon on vielä vaikeampi pysyä tytön perässä kiipeilyreiteillä.

Aiemmin ajattelin aina, että kiva sitten myöhemmin mennä Hoplopiin vain valvojan ominaisuudessa makoilemaan sohville, mutta tuo hyötyliikunta-aspekti on paljon järkevämpi.

Saa nähdä, tuleeko meillä vielä eteen Hoplop-synttärit. Olisi ainakin helppoa versus kotisynttärit kaikkine siivoamisineen ja leipomisineen.

Onneksi aamupäivisin on yleensä sen verran väljää, että saamme Jaakon kanssa trampat itsellemme. Ärsyttää, kun välillä joutuu tekemään tilaa oikeille lapsille 😉