”Tänään mä olin kyllä huono äiti”

Sanoin Jaakolle sunnuntaina saunassa. Olimme olleet Hoplopissa, missä onnistuimme kadottamaan kaksivuotiaan, vaikka meitä oli kaksi aikuista vastaan yksi lapsi. Harpoin pienen paniikin vallassa leikkipuiston käytäviä ja ajattelin jo etukäteen sitä valtavaa häpeää, jonka kohtaisin kun joutuisin sanomaan ääneen henkilökunnalle, etten löytäisi pientä lastani. Siinä vaiheessa en vielä osannut pelätä, että mitään sen vakavampaa olisi käynyt, sillä Hoplop-riemussaan ilakoivaa lasta ei taatusti saisi ulos puistosta ilman huutoa.

Lopulta löysin lapsen pallomerestä ystäväperheemme kanssa. Rohkea tyttö kyllästyi pikkulasten leikkitilaan ja lähti itsenäisesti etsimään kiinnostavampaa puuhaa ja löysi ystävänsä pallomeren liepeiltä. Kaverini oli laittanut viestinkin minulle, että lapsi on heidän kanssaan. En siinä härdellissä tajunnut katsoa puhelinta.

Myöhemmin tämä vuoden mutsi joutui vaihtamaan vaipan Hoplopin vessassa, mutta oli taas vaiheeksi unohtanut varavaipan kotiin. Vedin sitten lapsen housut jalkaan ilman vaippoja ja ilmoitin, että täytyy lähteä kotiin asap, ettei käy vahinkoa ilman vaippaa. Muutaman minuutin kuluttua vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, ja Jaakko pyyhki ravintolan serveteillä lattiaa.

Varavaatteita nyt ei tietenkään ollut mukana. Puin lapselle housuiksi oman paitani, jonka hihat toimivat lahkeina ja käärin lapsen paitahousuineen autoon. Siinä tohinassa pieni pääkin kopsahti auton kattoon.

Mitä tuohon otsikkoon tuli, niin tietysti iskäkin olisi voinut pitää lastaan paremmin silmällä ja muistaa ottaa varavaipan mukaan. Tuohon toteamukseeni hän vastasikin: ”Joo, tänään me ei oikein onnistuttu”.

Jep, ei oikein nyt onnistuttu. Mutta kukapa onnistuu ihan joka hetki sataprosenttisesti? Hävetti tuo kohellus niin paljon, että mumisin siinä kaverillenikin, että kun on pää vähän pehmeä stressistä ja maanantaista sunnuntaihin -työnteosta, niin unohtui vaippa ottaa mukaan. Mikä sekin kolkuttaa huonona omatuntona äidin päässä: jatkuva työnteko ja siitä aiheutuva hajamielisyys.

Olen todella epämukavuusalueellani myöntäessäni tämän kaiken, mutta päätin, että kirjoitin tästä kun luin Timen artikkelin äitimyytistä. Siitä, kuinka pitäisi koko ajan olla täydellinen. Mikä aiheuttaa sen, että odotukset, häpeä, syyllisyys ja riittämättömyys piinaavat äitejä vuorokaudet ympäri. Täydellisyydentavoittelukin voi olla monin tavoin vahingollista, jopa hengenvaarallista.

Puhutaan enemmän siitä, millaisia olemme kuin millaisia toivoisimme olevamme ja millaisia muka pitäisi olla. Ehkä omakin olo vähän helpottuu, kun huomaa, etteivät muutkaan ole täydellisiä. Täydellinen äitihän olisi suorastaan kauhea, epäinhimillinen!