Esikoiskirjani Hullu kuin äidiksi tullut on ihan pian käsissäni enkä malttaisi millään odottaa. Ensimmäinen juttukin siitä on julkaistu, tietysti Iltalehdessä. Juttu tulee uuden vuoden lehteenkin, mutta nyt se on jo netissä. Juttu koostuu pääosin kirjani kahdesta luvusta, joten jos haluat käydä kurkkimassa hiukan kirjan sisältöä ennakkoon, käy lukemassa juttu Iltalehdestä.
2 Comment
Vastaa
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.
Heippa!
Täällä aktiivinen blogin seuraajasi, joka harvoin kyllä kommentoi… mutta
en malta odottaa, että pääsen lukemaan kirjaasi!
Kuvailet niin hyvin niitä tunteita ja ajatuksia kirjassasi mitkä kävivät myös itselläni mielessä.
2 viikon päästä esikoiseni täyttää 1v. Kulunut vuosi on sisältänyt paljon itkua, epävarmuutta, pinnistämistä, teeskentelyä kuinka hyvin minä äitinä voin, kunnes neuvolassa otettiin puheeksi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Jollain tavalla koin, että iso taakka katosi harteilta ja ymmärsin ettei kaikki ole hyvin tai voi pistää hormonien piikkiin. Vuosi on ollut raskas ja yksinäistä vaikka puoliso on ollut tukena. Tuntuu että äitiys on vienyt kaiken, kukaan ei muista mun olemassa oloa.. vai voiko sen pistää syn.jälk. masennuksen piikkiin? :'(
Halusin sanoa; olet rohkea ja taitava kirjoittaja, joka inspiroi ja voimaannuttaa. 🙂 Kaikkea hyvää tulevalle uudelle vuodelle!
Kiitos tuhannesti sanoistasi. Voin vakuuttaa, että elämä helpottaa koko ajan, kun lapsesi kasvaa. Avoimuus ja vertaistuki auttavat myös. Ihanaa uutta vuotta teille, kaikki järjestyy 🙂