Kosilla oli ihanaa!

Huhhei, kotona ollaan. Reissu meni todella kivasti ja vähän vaille kolmevuotias oli ihan huippua matkaseuraa! Ihana huomata, että näin todella viimein on. Että lapsen kanssa matkailu antaa enemmän kuin ottaa. Vielä viime kesän reissulla oli hankalampaa, mutta nyt on selkeästi helpottanut.

En olisi halunnut lähteä ollenkaan kotiin – se ero minussa on aina muihin matkalaisiin. Kun muut odottavat jo kotiin pääsemistä, minä haikailen lisäviikoista kaukomailla. Kun katselen ihanassa lämmössä turkoosia merta, en haluaisi lähteä koskaan.

Pesukone pauhaa ja matkakamat odottavat omien paikkojensa löytymistä, mutta oli silti ihan pakko vilkaista otettuja kuvia. Tässä nyt muutamia kivoimpia, palaan vielä ensi viikolla muiden kuvien ja Kos-vinkkien kanssa. Muutoin ensi viikolla luvassa on ainakin yksi kiva lastenkirjavinkki ja pari kesäruokareseptiä!

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.