Ihana kesäruoka: ananassalsa grillilohelle

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: KEIJU JA SUOMEN BLOGIMEDIA

Yhtä en ruoanlaitossani vaihtaisi: öljyistä parasta, rypsiöljyä. Olen valinnut aina rypsärin paitsi siksi, että se on terveellistä, pehmeää rasvaa ja siksi, että siinä on oliiviöljyyn nähden neutraalimpi maku.

Olen sellainen perustiedostava, mitä ruokaan tulee. Tunnen perusteet, esimerkiksi: pehmeä rasva good, kova rasva bad. Keijun Öljyakatemiaa päntättyäni muistin, että rypsiöljystä saa myös välttämättömät omega-3- ja omega-6-rasvahapot. Näitä rasvahappoja ihmisen elimistö ei pysty itse valmistamaan ja ne on siksi tankattava ravinnosta. Myös kalarasva on hyvä omegoiden lähde. Kannattaa siis käydä tutustumassa tuohon Öljyakatemiaan: sieltä saa paitsi tietoa erilaisista öljyistä (niiden terveysaspekteista ja esimerkiksi siitä, mitä eroa on kylmäpuristetulla ja perinteisellä kasviöljyllä) myös ihania reseptejä (aion kokeilla asap halloumiranskalaisia). Siellä voi myös testata tietojaan ja voittaa Keiju-tuotteita.

Rypsärifanina innostuin, kun pääsin kokkailemaan Keijun uusilla makuöljyillä, joita ovat siis huhtikuussa myyntiin tulleet sitruuna-, rosmariini ja valkosipulirypsiöljy. Etenkin valkosipulinmakuista rypsäriä olen lorotellut ruokiin jo pian pullollisen, sitä kun voi lisätä melkein jokaiseen ruokaan, joita tässä huushollissa kokkaillaan: pastaa, risottoa, pizzaa, you name it. Sitruunarypsiöljy taas sopii ihanasti salaatinkastikkeisiin, kaloille ja sitä voi käyttää leivonnassakin. Rosmariinirypsäristä taas ajattelin kehitellä jonkin ihanan leipätaikinan tai piirakkapohjan.

Kuvissa näkyy alkukesän hittidinneri, jota olemme valmistaneet jo monesti. Tein grillatulle kalalle ihanan ananassalsan, jota rakastavat kaikki, jotka sitä ovat syöneet. Tätä ollaan vedetty keitettyjen perunoiden ja kuvissa näkyvän hätävarasalaatin kanssa. Tuo salsa käy muuten hyvin myös muun grilliruoan kanssa. Grilliherkut olemme valelleet Keijun valkosipulirypsiöljyllä.


Ananassalsa 

(neljälle lisukkeeksi esimerkiksi lohen kanssa)
puolikas ananas
puolikas punasipuli
puolikas lime
tuoretta korianteria oman maun mukaan (itsehän heitän ruokaan kuin ruokaan puskallisen)
yksi punainen chili
kunnon loraus Keiju-valkosipulirypsiöljyä
suolaa ja pippuria

Tee näin: leikkaa ananas palikoiksi ja grillaa palat rusehtaviksi. Leikkaa grillattu ananas pieniksi kuutioiksi, silppua sipuli, korianteri ja chili. Sekoita ainekset kulhossa, raasta päälle vähän limenkuorta, purista joukkoon limen mehu ja kaada sekaan öljy. Mausta suolalla ja pippurilla. Helppoa!

Kreikassa alkupaloiksi tarjoillaan aina leipää ja oliiviöljyä. Suomalainen versio tästä on ruisleipä ja rypsiöljy.

Kukkakaalisalaatti

Pieni kukkakaali
puolikas kurkku
nippu kevätsipulia
loraus Keiju-valkosipulirypsiöljyä
suolaa ja pippuria

Kuvissa näkyy myös kukkakaalinen hätävarasalaattimme, joka syntyi nimensä mukaisesti häthätää, sillä olimme unohtaneet keittää vieraille perunat. Huomasimme tämän vasta siinä vaiheessa, kun kala oli jo grillattu emmekä voineet enää odottaa perunoiden valmistumista. Nämä ruoat ovat siis ihan autenttisesta dinneritilanteesta, eivät kuvauksia varten sliipattuja annoksia. Keiju-öljy pääsi oikein tulikokeeseen ja se oikeasti pelasti tilanteen tuoden makua harvinaisen simppeliin salaattiin. Meillä ei siis ollut edes salaattitarpeita, joten pyöräytin salaatin kaapista löytyneistä kukkakaalista, kurkusta ja kevätsipulista. Joukkoon kunnon tujaus Keiju-valkosipulirypsiöljyä, suolaa ja pippuria.

♥ Suomessa valmistetu Keijun rypsiöljyt sisältävät runsaasti omega-3-rasvahappoja ja niillä on Sydänmerkki ♥

 

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.