Somessa on muutamana päivänä kiertänyt upean Maaret Kallion alulle panema haaste #olisinpatiennyt. Siinä ihmiset kertovat nuoruuskuvansa yhteydessä, mitä toivoisivat silloisen itsensä tienneen itsestään ja elämästä.
Uskon niin vahvasti siihen, että kaikella on tarkoitus, etten oikein osaa katua mitään. En usko, että olisin juuri tässä, jos elämä olisi edennyt jollain toisella tavalla. Uskon, että ne kaikki paskuudet oli omalla kohdallani vain käytävä läpi. Se oli minun polkuni ja niin sen kuului mennä. Jos nyt saisin päättää, voisin mielihyvin jättää välistä kokonaisen vuosia kestäneen myrkyllisen parisuhteen, mutta en aio olla mistään katkera. Niin sen kuului mennä.
Haluan kuitenkin tiedostaa virheeni ja haitalliset ajattelutapani, jotta voisin opettaa tytärtäni olemaan hitusen nuorta itseäni viisaampi. Itsenäisyys on hyve, jota arvostan valtavasti ja teen kaikkeni onnistuakseni ohjaamaan lastani itsenäisemälle tielle, kuin mitä itse kuljin. En olisi tarvinnut mihinkään poikien huomiota, jota jostain syystä niin palavasti himoitsin. En olisi tarvinnut poikaystävää kannattelemaan itseäni – olisin pärjännyt ihan itse!
Usko omaan itseen ja kykyihinsä on uskomattoman kallisarvoista. Sitä yritän opetella nyt, koska parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toivon, että voin antaa lapselleni kullanarvoisen, vahvan ja itsenäisen naisen mallin.
#olisinpatiennyt-tunnisteella varustetussa IG-kuvassani on uskomattoman epävarma, hiljattain jätetty, sydämensä ennenkuulumattoman pahasti särkenyt 15-vuotias. Muistan kuinka ajattelin, että olen kertakaikkisen ruma ja vääränlainen, jotta kukaan poika voisi hyväksyä minut sellaisenaan ja olla särkemättä sydäntäni. Pitäisi olla muodokas ja kaikenlaista muutakin, mitä minä en ollut. Luoja, miten toivon, ettei tyttäreni koskaan kokisi huonommuutta siitä, ettei kelpaa jollekin pojalle.
Mitä sellaista te tiedätte nyt, mitä ette tienneet vielä teinivuosina?
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.