Ihana, kamala yrittäjyys

Hyvää yrittäjän päivää mulle ja kaikille muille yrittäjille! En voi vieläkään lakata ihmettelemästä, kuinka vielä muutama vuosi sitten olin sitä mieltä, etten kuuna kullan valkeana alkaisi yrittäjäksi. Ja nyt koen, että tämä oli elämäni paras urapäätös.

Pelkäsin aiemmin, että yrittäjän työ on jatkuvaa pelkoa seuraavasta palkkapussista, epätoivoista kontaktointia ja kaikenlaista hallinnollista kaaosta. Toistaiseksi en ole joutunut rukoilemaan töitä vaan olen saanut niitä pyytämättäkin niin paljon, että välillä työtä on ollut vähän liikaakin. Liiallinen työmääräkään ei kuitenkaan tunnu niin pahalta, kun on itse itsensä pomo. Toki olen tuntenut paineita siitä, että näyttäydyn luotettavana ja laadukkaana tekijänä asiakkailleni, mutta paineet ovat hyvin erilaisia kuin palkkatyössä.

No, sitä kaikenlaista yrityksen perustamiseen liittyvää säätöä on kyllä ollut ihan itkuksi asti. En olisi mitenkään selvinnyt ilman ihanaa yritysneuvojaani YritysVantaalla. Olenkin sanonut kaikille, jotka ovat kyselleet minulta apuja yrityksen perustamiseen, että kääntyvät välittömästi yritysneuvojan puoleen. Ihan mahtavaa palvelua ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Menin esimerkiksi perustamaan Osakeyhtiöni tutun yritysneuvojani luokse ja hän neuvoi puolessa tunnissa, miten homma hoituu. Myös liiketoimintasuunnitelman tein yhdessä yritysneuvojan kanssa. Kirjanpidonkin ulkoistan, joten luotan, ettei tässä tarvise ihan hirveästi enää itkeä 🙂

Yrityksenperustamisrumbassa olen itsekin oppinut yhtä ja toista enkä enää tunne itseäni yhtään niin uunoksi kuin alussa. Haluan siis kannustaa muitakin yrittäjämielisiä palkkatyöläisiä: kannattaa ainakin kokeilla! Yrittäjäksi ryhtyminen voi olla paras päätöksesi. Ja väittäisin, ettei haittaa vaikka olisit minun kaltaiseni en tajua mistään mitään -tyyppinen yrityksenperustaja. Joku osaa nimittäin aina auttaa.

Voin kertoa joskus enemmänkin yrittäjyydestä. Onko jotain mitä haluaisit tietää?

3 Comment

  1. Olisipa kiva kuulla enemmänkin ajatuksiasi yrittäjyydestä! Millaista sinulla oli siirtyä palkkatöistä yrittäjäksi, niin konkreettisella kuin henkisellä tasolla? Yrityksen perustamiskoukerot kiinnostavat myös. Itse olen viime aikoina kovasti mietiskellyt yrittäjänä toimimista, ensin sivutoimisena ja ehkä sitten joskus päätoimisena. Vinkkisi yritysneuvojasta tuli muuten aivan kreivin aikaan; viimeksi eilen googlettelin tuskaisena että eikö ole olemassa sellaista tahoa, joka neuvoisi yrityksen perustamisessa. Yritys + neuvo oli näköjään liian kryptinen hakusanayhdistelmä 😀

  2. Mistä hankit asiakkaita? Ovatko ne vanhoja tuttujasi joiden kanssa olet työskennellyt jo aiemmin, vai oletko markkinoinut palvelujasi uusille kontakteille?

    1. Mulla on käynyt niin iloisesti, että melkein kaikki työt ovat tulleet vanhoilta tutuilta. Työskentelin kahdeksan vuotta Iltalehdessä, joten kontakteja on kertynyt valtavasti, vaikken itse liikkunutkaan mihinkään 🙂 Tietysti osa mun yritystoiminnasta liittyy myös tähän blogiin ja sen asiakkaita hoitaa pääosin Suomen Blogimedian markkinointitiimi.

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.