Isänpäivälahjapaniikki?

*MAINOSLINKKEJÄ

Havahduin itse tänään (!) siihen, etten ole vielä hankkinut mitään isänpäivälahjaa Jaakolle. Olen suosinut yleensä ei-tavara-lahjoja, kuten matkoja, keikkalippuja tai muuta tekemistä. Viime vuonna olimme näihin aikoihin parisuhdematkalla Vierumäellä (jolta tämän postauksen kuvat) ja Krakovan-reissumme oli taas synttärilahja.

Jos olen tiennyt, että Jaakko haaveilee vaikka jostain tietystä asusteesta, kuten kellosta tai läppärilaukusta, on ollut kiva hankkia sellaiset, mutta jos mitään tarpeita ei ole, on minusta ihan turhaa ostaa mitään tavaraa, joka pahimmassa tapauksessa jää käyttämättä.

Onneksi keksin Jaakolle lahjan, jonka pystyi ostamaan ihan kotisohvalta näin viime tingassa. En nyt voi vielä täällä paljastaa, mikä se on, mutta päätin vinkata teille pari paikkaa, mistä voi ostaa lahjan vielä vaikka isänpäivänä.

Offerilla* on älyttömän hyvä paikka etsiä kivaa tekemistä alehintaan. Valikoima vaihtelee ja monesti sieltä löytää tosi hyviä diilejä. Olen itse ostanut sitä kautta esimerkiksi kotisiivouksen* monen monta kertaa parhaimmillaan puoleen hintaan. Samoin olen käyneet usein Offerilla-lahjakortilla usein syömässä ja erilaisisssa kasvohoidoissa. Isänpäivää silmällä pitäen kannattaa kurkata Tekeminen-osasto*. Voisin kuvitella, että esimerkiksi pakohuonepelit* tai esimerkiksi liput Extreme Esport -aktiviteettiarenalle* voisivat olla tykättyjä lahjoja. Jaakko arvostaisi varmasti myös jotain autopalvelua*, kuten auton sisäpuhdistusta, koska kuulemma sotken aina hänen autonsa enkä koskaan siivoa sitä…

Myös Elämyslahjojen sivuilla näytti olevan vaikka mitä tekemistä, mistä isäihmiset tykkäävät saletisti. Jaakko ei ainakaan pahastuisi esimerkiksi olutmaistelusta, ammunnasta eikä tandemhypystä (!)

Ajattelin näitä lahjoja nyt vain oman elämäni isien intressien kautta, mutta tokihan monet isät voivat tykätä myös vaikka kilpatanssin alkeista* tai rentoutuskellunnasta (olen muuten itse käynyt kellunnassa pari kertaa, oli rentouttavaa!)

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.