Törmäsin Julian blogissa kiinnostavaan postaukseen Typerimmät ennakkoluulot ammatistasi. Julia tekee samoja hommia kuin minäkin, joten niiden ennakkoluulot ovat tuttuja. Erityisen kiinnostavaa oli siis kahlata postauksen kommenttiboksia, jossa ihmiset kertoivat omiin ammatteihinsa liittyvistä ennakkoluuloista.
Listasin tähän ennakkoluuloja omista ammateistani. Te saatte kernaasti kertoa kommenttiboksissa omista duuneistanne ja niihin liittyvistä olettamuksista!
(Freelancer-)toimittaja
Kun irtisanouduin huhtikuussa yhden Suomen suurimman median vakkaripestistä, sain osakseni huolestuneita kysymyksiä siitä, olenko nyt varmasti varmistanut, että minulla on jatkossa tarpeeksi töitä. Ymmärrän huolen, mietinhän itsekin pitkään, onko mitään järkeä lähteä duunista, joka on kaikkea muuta kuin itsestään selvyys.
Toisaalta vapailla toimittajilla on aivan turhaan sellainen Juliankin kuvailema rassukan maine. Ajatellaan ehkä, että freelancer ei vain ole saanut vakkarityötä mistään mediasta ja joutuu haalimaan itselleen jotain kirjoitettavaa. Todellisuudessa monet tekevät nykyisin saman peliliikkeen kuin minä, samoista syistä. Halusin valita itse omat työaikani ja työni. Halusin olla itseni pomo.
Ja uskallan väittää, että (kirjoittajan) töitä kyllä riittää, kun on ahkera ja aktiivinen. Ensimmäisen free-kuukauden jälkeen naureskelin huolestuneita kommentteja muistellessani. Olin tienannut suurin piirtein kolminkertaisesti sen, mitä aiemmin toimittajan palkkatyössä tienasin kuussa. Sittemmin tulot eivät ole olleet aivan yhtä suuret, koska olen alkuinnostuksen jälkeen alkanut arvostaa vapaata aikaa, jota vapaa työ tuo tullessaan. Voisin tehdä paljon enemmän töitä kuin tällä hetkellä teen, mutta olen yksinkertaisesti päättänyt olla tekemättä.
Toimittajan työtä kohtaan kokemani ennakkoluulot ovat sitten asia erikseen. Iltapäivälehden toimittajana olen törmännyt ihan törkeäänkin käytökseen. On ollut vähän outoa olla osallisena irl-keskustelussa, jossa yksi haukkuu iltapäivälehdet maan rakoon ja tietää varmasti, että porukassa on sellaisessa työskenteleviä ihmisiä. Minusta se on vain huonoa käytöstä. Muotitoimittajana sain usein palautetta jutuistani, että eikö nyt ollut mitään tärkeämpää uutista kerrottavana kuin jonkin julkkiksen asu. Kerroin aina ystävällisesti, että kaikilla on toimituksessa omat tehtävänsä ja vaikka kuinka olisi pressanvaalit meneillään, en voi alkaa kirjoittaa politiikanuutisia, jos tittelini on muotitoimittaja. Minusta on muutenkin aika turhanpäiväistä taivastella viihdeuutisia, niiden aiheita ja niiden tekijöitä. Niitä kevyempiäkin juttuja kaivataan ja luetaan, joten kannattaa käyttää aikansa ja energiansa johonkin muuhun kuin ylimieliseen kommentointiin.
Bloggaaja
Skumppaa lounaaksi, ilmaisia tavaroita ja matkoja, kultaa ja mirhamia (piti googlata mitä on mirhami). Tämä ennakkoluulo voi kyllä pitää paikkansakin (ilman tuota kultaa ja mirhamia -kohtaa). Jos kävisi aivan kaikissa tilaisuuksissa, joihin saa kutsun, voisi olla aika mukavissa skumppahuuruissa kaiket päivät. ”Ilmaisia” tavaroitakin saa, joskus niitä matkojakin.
Bloggaamiseen liittyvät ennakkoluulot liittyvät aika usein siitä saataviin palkkioihin. Tästä ovat jo niin monet kollegani avautuneet, etten itse ala nyt perustella sen kummemmin sitä, miksi tästä(kin) työstä pitää saada palkkaa. Enkä tällä tontilla koe sitä oikeastaan edes tarpeelliseksi, koska en ole urani aikana tainnut saada kertaakaan kritiikkiä blogini kaupallisuudesta.
Jos kuitenkin vielä mietit, miksi bloggaamisesta saa rahaa, lukaise vaikka OP Mediaan kirjoittamani juttu Vannisen Sarasta. Hän avasi aika hyvin ja kiertelemättä, miksi hänen toiminimensä liikevaihto on 142 000 euroa vuodessa. Aika harva hyvin tienaava bloggaaja tekee aivan puhtaasti pelkkää blogia. Sara esimerkiksi on myös sisällöntuottaja ja konsultti – näitä hommia tekevät monet muutkin bloggaajat. Jutun pointtina on kuitenkin se, että jos oman kanavan seuraajamäärä on yhtä kuin suuren maakuntalehden levikki, sisältöyhteistyö siinä kanavassa maksaa rahaa, ei rasvapurkkia.
Harmittaa, että edelleen jotkut yritykset kuvittelevat, että on ihan ok tarjota yhteistyötä palkkioksi tavaraa, puhumattakaan alennuskoodeista! Jokainen voi miettiä, tekisikö omaa työtään tavarapalkalla. Tuskin. Miksi siis bloggaajan pitäisi? Sanoin juuri viime viikolla eräälle ulkomaiselle lelufirmalle, että ei, en valitettavasti tee yhteistyötä tuotepalkalla, sillä en voi maksaa asuntolainaani Legoilla (kyseinen firma ei ollut Lego). Ok, se oli ehkä turhaa kettuilua, mutta olin jo kerran sanonut samalle ihmiselle ystävällisesti, että olen yrittäjä ja veloitan työstäni aivan normaalisti rahaa.
Kirjailija
Voisin kuvitella, että kirjailija nähdään usein boheemina haahuilijana, joka kirjoittelee kirjojaan ja tienaa tästä aika hohdokkaasta työstä sievoisia summia. Todellisuudessa kirjan kirjoittamisesta ei tienaa paljon mitään! Satu Rämö on avannut kirjailijan tienestejä todella hyvin tässä postauksessaan. Kirjamyynti itsessään ei siis kartuta kirjailijan tilipussia juurikaan, sillä myyntimäärät ovat yleensä aika vaatimattomia Suomen kokoisessa maassa. Apurahojen avulla voi kuitenkin ylipäänsä jotenkin elää kirjoittamalla kirjoja. Toki jotkut ihan rikastuvatkin, mutta aika harvinaista se on.
Toisin sanoen en siis esimerkiksi itse kirjoittanut kirjaani rahan kiilto silmissä vaan puhtaasti siksi, että oli unelmani saada oma tarinani ihan oikeiden kansien väliin. En jaksanut hakea apurahoja (se on melko monmutkainen ja aikaa vievä prosessi) enkä välttämättä olisi niitä esikoiskirjailijana saanutkaan.
Mitä te muut teette työksenne ja millaisia ennakkoluuloja työhönne liittyy?
Näin vaatekaupan myyjänä sitä kuulee aivan liian usein, miten tämä työ on kivaa uusien vaatteiden viikkailua, kassaan nojailemista ja juoruilemista työkavereiden kanssa. Todellisuudessa tämä työ on kuitenkin ihan ”oikeaa” työtä siinä missä muutkin. Etenkin kiireisimpinä sesonkiaikoina päivät kuluu juostessa edestakaisin, tekemässä tuhatta asiaa samaan aikaan ja pitämällä koko ajan pahimpienkin kiireiden keskellä sen aspahymyn kasassa. Ihan samanlaista työtä siis kuin mikä tahansa muukin kauppatyöskentely.
Apua joo! Mullakin vähän kokemusta vaatekaupan (H&M) kassahommista eikä siellä ainakaan ollut koskaan yhtään luppoaikaa. Jos oli kassavuoro eikä asiakkaita sattunut olemaan, piti aina tehdä jotain hyödyllistä kuten henkaroida alusvaatteita.