Eikä oikeastaan vain lapsiperheen vaan ihan kaikkien! Monet maailman parhaaksikin valitun (TripAdvisor Travellers´Choise Award) vesipuiston, Siam Parkin liukumäistä ovat niin hurjia, että saavat raavaat ukkelitkin kiljumaan.
Kyseessä on siis thaimaalaisen tyyliin rakennettu vesipuisto, jonka perusti vuonna 2008 saksalainen Wolfgang Kiessling, joka omistaa tutun eläinpuisto Loro Parkinkin. Puisto on rakennettu aivan todella pieteetillä, pienimmätkin yksityiskohdat on selvästi tarkoin harkittu. Kuulemma alueen laitteet, patsaat ja puutarhat on suunnitellut bangkokilainen arkkitehtuurin professori. Olen itse sitä mieltä, että paikallisuus on aina kiehtovinta, eli tämäkin puisto olisi vielä kiinnostavampi, jos se olisikin luotu kanarialaiseen tyyliin. Mutta pääasia täällä kuitenkin vauhti ja leikkimielisyys!
Olin Itse Siam Parkissa jo kolmatta kertaa. Ensimmäisen kerran kävin puistossa aika tasan kymmenen vuotta sitten, kun olimme hyvien ystävieni kanssa (bile)lomalla Playa de las Americasissa. Toisella kerralla olimmekin Jaakon kanssa kaksin lomalla Los Gigantesissa (ihana paikka!) Noilla kerroilla sainkin eniten irti puistossa, kun viiletimme aikuisten kanssa menemään hurjimmissa liu’uissa ja pötköttelimme drinkit kourassa biitsillä. Muistan myös, että kikatimme Jaakon kanssa liukumäissä kuin lapset!
Nyt kolmevuotiaan kanssa tyydyimme lähinnä ihmettelemään jättimäisiä patsaita ja istuskelimme äidin kanssa vuoron perään pienimmille lapsille tarkoitettujen altaiden vieressä lapsen leikkiessä vedessä. Olisin tykännyt mennä lapsen kanssa Mai Thai Riveriin, jossa lillutaan rauhassa puiston ympäri uimarenkailla, mutta tässäkin oli pituusrajana 110 senttiä. Isompien lasten kanssa täällä jaksaisi varmasti kirmata vaikka parikin päivää.
Tämän lähteen mukaan Siam Park pyrkii ainakin vesiensä suhteen ympäristöystävällisyyteen, sillä koko sen vesimassa tulee merestä ja se lämmitetään osin maakaasulla. Vesi on 24-asteista joten itse kamalana vilukissana kiljuin tuskasta, kun kastoin varpaani lastenaltaaseen. Pitäisi olla superlämmin päivä ja juosta itsekin mäissä, ettei vilu yllättäisi.
Puiston suosituin mesta on tekoranta, jonka edessä on valtava allas. Veteen tehdään tasaisin väliajoin isoja aaltoja. Kuten kuvasta näkyy, jengiä on. Muistaakseni aiemmilla kerroilla puistossa vieraillessani ihmisiä ei ollut ihan näin paljon. Liekö nyt pääsiäisviikolla Kanarialla paljon turisteja.
Henkilökuntaa puistossa on muuten todella paljon. Joka paikassa joku tarkkailee uijia ja luoksemme kirmasi heti kolme miestä, kun lapsi kaatui ja satutti polvensa.
Tässä pienimpien lasten altaassa meidänkin napero jaksoi pulikoida tuntikausia.
Puiston ympärille on rakennettu todella kaunis ja vehreä viidakko.
Puiston sisäänpääsymaksu on aikuiselta 37 euroa. 3-11-vuotiaiden lippu kustantaa 25 euroa. Eli kyllä koko perheen pääsylipuista saa ihan kunnolla kaivaa kuvetta. Hiukan halvemmalla pääsisi (per lippu) jos ostaisi Twin Ticketin eli sellaisen lipun, jolla pääsee sekä Siam Parkiin että Loro Parkiin. Tämä Twin Ticket maksaa aikuiselta 64 euroa ja lapselta 43,50 euroa. En itse kuitenkaan halua käydä eläinpuistossa, jossa pidetään erittäin kyseenalaisia miekkavalas- ja delfiiniesityksiä.
Myös Siam Parkissa on eläimiä: haita ja muita kaloja, mustajoutsenia ja neljä merileijonaa. Merileijonat ovat todella sympaattisia otuksia, mutta vankeinahan ne tuolla ovat, ei siitä pääse mihinkään. Jos nyt jotakin positiivista niin nämä yksilöt vaikuttivat varsin tyytyväisiltä: ne tuntuivat leikkivän toistensa kanssa koko ajan ja menivät innoissaan tervehtimään altaalla käyviä hoitajia. Mutta kyllähän näitä(kin) mieluummin katselisi luonnollisessa elinympäristössään.
Muista ottaa omat sandaalit mukaan puistoon! Tuntui nimittäin vähän turhalta rahastukselta, että puistossa myytiin kympin tossuja, sillä maa ja tumma lautalattia ovat niin kuumia, ettei ilmankaan pärjää. Itse kärvistelin ilman tossuja ja kannoin vähän väliä lasta, jonka jalkapohjat ovat selkeästi aivan extraherkät.
Oletko tietoinen, että miekkavalaat esim. on kaikki pelastettu, kun ei ole voineet elää syystä tai toisesta luonnollisessa elinympäristössään? Tai että jokaisessa näytöksessä tuodaan esiin ympäristönsuojelu, on se sitten roskaaminen, rantautuneen eläimen pelastaminen tai lajittelu. Hieman lyhytnäköisesti ajateltu.
En lähtökohtaisesti kannata minkään villieläimen pitämistä vangittuna enkä varsinkaan ison valaan, oli sillä sitten mikä tausta tahansa. Ne ovat nimittäin vankeudessa myös erittäin vaarallisia:https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2015040719478527
Olipas kivoja kuvia! Olen jo pitkään haaveillut Siam parkkiin menemisestä 🙂