Erosta ja yksinäisyydestä

Kun päätös lopullisesta erosta tuli, päällimmäinen tunteeni oli pohjattoman surun lisäksi yksinäisyys. Vaikkei elämä muuttunut käytännössä juuri silloin mitenkään. On tosi eri asia olla yksin mutta yhdessä kuin yksin eronneena. Tiedättekö, mitä tarkoitan?

Yksinäisyyden tunne helpotti onneksi aika nopeasti. Ymmärsin, etten ole yksin – päinvastoin. Minulla on ympärilläni paljon läheisiä ihmisiä, jotka pitävät minusta huolta. Erot opettavat aika paljon juuri niistä ihmisistä. Aika usein erot muistuttavat myös, että olisi pitänyt pitää parempaa huolta niistä ihmissuhteista parisuhteen aikanakin. Liian usein elämä alkaa pyöriä liikaakin sen yhden ja ainoan ihmisen ympärillä.

Pian tunsin olevani oikeastaan paljon vähemmän yksinäinen kuin aiemmin. Kun kerroin somessa erosta, sain lukuisia kutsuja kahville, skumpalle ja lounaalle sellaisiltakin ihmisiltä, joita en ole nähnyt vuosiin – ja jopa tuntemattomilta. Tajusin yhä voimakkaammin, että tästä alkaa Elämä 2.0. Sosiaalisempi ja vähemmän yksinäinen elämä.

Olen innoissani uudesta elämästäni kaupungissa ja kaikista uusista mahdollisuuksista. Tuntuu, että melkein kaikki on mahdollista. Tuntuu, että teemme lapsen kanssa paljon enemmän kaikenlaista ja paljon Helsinkiä on vielä koluamattakin. Haaveilen syksyisistä matkoista museoihin, kävelyistä Töölönlahdella ja vierailuista kivoihin kahviloihin. Leikkipuistotreffeistä ja extempore-kyläilyistä. Asioista, jotka eivät todellakaan ennen olleet arkipäivääni.

Yksinäisyys nosti kuitenkin päätään viime viikolla. Keittiöremontti ei ottanut edistyäkseen ja oli tuhat muuta hoidettavaa asiaa töiden ohella. Mä en pysty tähän yksin, ajattelin, kun kaikkien juoksevien asioiden ohella piti hoitaa myös yhden neljävuotiaan elämä. Kun pähkäilin yksin remonttibudjettia ja astianpesukoneen paikkaa, mietin kuinka paljon helpompi tällaisia asioita on hoitaa jonkun toisen kanssa. Siis soitin kyllä itkuisia puheluita äidille, pyysin kyytiä pöytäkaupoille autolliselta ystävältä ja pakotin siskon kanssani Ikeaan, mutta tarkoitan, että on helpompaa, kun on joku jonka kanssa jakaa esimerkiksi yhteisen kodin remontti. Kun joku on täsmälleen samassa veneessä. Tämä keittiöremontti ei koske kenekään muun kotia eikä kenenkään muun taloutta. Se tuntuu välillä yksinäiseltä.

Toisaalta tästä kaikesta on saanut myös valtavasti voimaa. Ostin ensimmäisen täysin oman kodin, hoidin siihen keittiöremontin ja ostin kokonaisen keittiön. Taisin hoitaa myös ensimmäisen sähkösopimukseni! Jotenkin sellainen on aina jäänyt toisen vastuulle. Tästä kaikesta on tullut tunne, että selviän kaikesta. En tarvitse ketään – ainakaan muita kuin läheiseni, jotka eivät koskaan lähde viereltäni. Tulevaisuudelta tietenkin toivon, että jaan elämäni toisen kanssa. Mutten tarvitse häntä.