Silmiini osui tänään Me Naisten juttu terapiassa käymisestä ja siitä, miksei siitä ole aina kauhean helppo mainita muille. Olen ollut omasta terapiastani aika avoin, olenhan kertonut siitä blogissa ja Instagramissa tuhansille ihmisille. Tästäkin huolimatta huomaan tosielämän kohtaamisissa, ettei terapiasta mainitseminen ole täysin luontevaa. Olen sanonut joillekin puolitutuille ihmisille ”käyväni asioilla”, vaikka olen oikeasti lähtenyt viikottaiseen terapiaani.
Aloin miettiä, sanoisinko koskaan salille tai vaikka hierontaan mennessä, että ”käyn asioilla”. En ikinä. Salilla käymistä muistaisin taatusti oikein korostaa. Vaikka näistä kolmesta terapiassa käyminen lienee lopulta kaikista fiksuinta.
Mielenterveyden ongelmat eivät ole enää yhtä piinallinen tabu kuin joskus aiemmin, muttei terapiassa käyminen silti ole ihan niin mainstreamia, että siitä voisi puhella ilman mitään disclaimereita. En tiedä, onko tilanne toinen esimerkiksi Jenkeissä – sellaisen kuvan ainakin sarjoista ja leffoista saa. Että terapiassa käyminen on ihan normi.
Me Naisten jutun kirjoittaja kertoi maininneensa terapiastaan sukulaislounaalla ja joutuneensa samalla kiusallisen hiljaisuuden ympäröimäksi. Yksi sukulaisista oli lopulta rikkonut hiljaisuuden ja kysynyt huolestuneena, eihän jutun kirjoittajan kaikki rahat kulu terapiaan. (Psyko)terapia on valitettavasti aika kallista, vaikka siihen saisi Kelan tuen, mutten keksi paljon parempia rahareikiä kuin oma terveys.
Kenties vaikeimmaksi yleisöksi terapia- ja mielenterveysasiossa olen kokenut deittikumppanit. Jos olen maininnut kirjastani ja sen nimestä, olen rientänyt selittelemään, että enhän mä siis oikeasti mikään hullu ole. En kuitenkaan ole vielä törmännyt ihmisiin, jotka jotenkin kauhistelisivat taustaani. Kehottaisinkin luottamaan ihmisiin ja siihen, että suurin osa (etenkin meistä milleniaaleista) lienee ihan järkevää porukkaa, joka pitää terapiassa käymistä ainoastaan fiksuna vetona ja esimerkiksi synnytysmasennusta varsin tavallisena vaivana. Terapiaa kauhisteleville boomereille voikin sitten sanoa tiedätte kyllä mitä.
Toivon, että terapia on joskus yhtä yleistä kuin vaikka siellä salilla käyminen. Että ymmärrettäisiin, että terapiassa voi ja siellä kannattaa käydä, vaikkei olisikaan saanut mitään diagnoosia. Siksi lupaan nielaista jatkossa epämääräiset selittelyt ”asioilla käymisestä”.
Tässä muita kirjoituksiani terapiasta:
Puoli vuotta terapiaa takana – mikä on muuttunu (Kaikki)
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.