Älä tee näitä virheitä eron jälkeen

Sori klikkiotsikko, mutta sain idean tähän postaukseen unessa ja siinä myös otsikko oli yhtä clickbait. Erostani on jo yli vuosi, joten voin jo kokemuksen jos en nyt syvällä, mutta jonkinlaisella rintaäänellä varoittaa sudenkuopista eron jälkeen. En ole ammattilainen, vaan annan nämä ohjeet kokemusasiantuntijana.

Uhriutuminen

Pahin virhe, jonka eron jälkeen voi tehdä, on sälyttää kaikki syyt exän niskoille. Älä silti hätäile, uhriutuminen on inhimillistä ja ehkä hyödyllistäkin alkushokissa. Viha ja katkeruus toista kohtaan ovat luonnollisia tunteita, mutta niistä on hyvä päästää irti ennemmin kuin myöhemmin. Kun toimintakyky palaa, on tärkeää kääntää katse itseen ja ennen kaikkea itseen. Vaikka toinen olisi käyttäytynyt miten kusipäisesti, loukannut ja nöyryyttänyt, parisuhteessa ja erossa on aina kaksi ihmistä, joista kumpikaan ei ole täydellinen ja joista kummallakin on varaa kasvaa ja kehittyä.

Kasvusta kieltäytyminen

Ero pitkästä suhteesta saattaa olla elämäsi paras juttu, vaikka se tuntuu aluksi päinvastaiselta. Se voi olla elämän mullistava oppitunti, mahdollisuus moninkertaisesti tyydyttävämpään elämään ja sysäys tärkeään itsensä kehittämiseen. Jokaisen pitäisi pitää kehityskeskustelut itsensä kanssa aika ajoin, mutta harvemmin siihen ryhtyy, jos elämä porskuttaa samaa tuttua ja turvallista rataa vuodesta toiseen. Siksi hirveä virhe, jonka eronnut voi tehdä, on tämän upean kehitysmahdollisuuden sivuuttaminen.

Mene eroseminaariin, lue kirjoja, kerää tietoa, käy nettivalmennus. Valmennuksista voin suositella Emilia Vuorisalmen Toivu sydänsurusta -verkkokurssia ja tietysti Kaisa Merelän Powerful Sexual Aware -valmennusta. Maanantaina aloitan Merelän Queen Salon -valmennuksen, joka on keskittynyt deittailuun, mutta sitä ei välttämättä kannata käydä välittömästi eron jälkeen.

Mieti tarkasti mitä haluat uudelta elämältä ja mene sitten määrätietoisesti sitä kohti. Tee ihania, nautintoa tuottavia asioita, harrasta, suhtaudu johonkin intohimoisesti.

Paniikkipariutuminen

Nyt kannattaa sitten hetki olla ihan vain itsekseen eikä rynnätä suin päin uuteen suhteeseen. Perheenjäsenten ja kavereiden hyvää tarkoittava neuvo on ärsyttävä, tiedän. Kun itse vuotaa verta sydämestään ja vakaassa parisuhteessa oleva kaveri kehottaa olemaan yksin, tekisi mieli sanoa jotakin vähemmän rakentavaa. Mutta kuten kliseissä yleensä, tässäkin piilee totuuden siemen ja varsi tärkeä sellainen.

On tosi helppoa vaihtaa lennosta toiseen ja jatkaa sitten samaa toksista rataa, sillä sitähän me ihmiset teemme. Emme tykkää muutoksista ja tekisimme mielellämme kaiken samalla tavalla kuin aina ennenkin. Tässä kohdin kannattaa kuitenkin muuttaa elämän ja omien toimintamallien suuntaa. En väitä, että jokainen ”liian nopeasti aloitettu” uusi suhde olisi tuhoon tuomittu. Itseään voi kehittää suhteessakin. Mutta en nyt ainakaan ihan ehdoin tahdoin lähtisi ensimmäisen vastaan tulleen matkaan ainakaan siksi, että yksin oleminen pelottaa.

Eikä yksin tarvitse jäädä. Itse en olisi kyennyt viettämään vuotta itsekseni. Olen tapaillut ja tavannut ihania tyyppejä, joilla kaikilla on jokin paikka sydämessäni vaikkakaan ei välttämättä enää elämässäni. Erityisesti viime syksynä minulla oli voimakas tarve täyttää jokainen lapsivapaa ilta uusilla tuttavuuksilla, jännityksellä ja treffeillä. Sanoin terapeutilleni, ettei näin varmaankaan saisi tehdä. Minun pitäisi varmaankin vielä surra, käydä eroa läpi yksinäisyydessä ja oppia olemaan yksin. Terapeutti kuitenkin kehotti kuuntelemaan tarpeitani. Onneksi kuuntelin: vuosi on ollut elämäni ikimuistoisin. Tarvitsin sataprosenttisesti vauhdikasta sinkkuelämää vuosikausien pitkissä suhteissa olemisen jälkeen.

Vasta nyt olen huomannut tarvitsevani yksin olemisen opettelua. Tai erityisesti sen opettelua, että siedän niitä tylsiä fomo-hetkiä, jolloin ei ole mitään bileitä, treffejä tai reissuja joita odottaa. Yksin osaan olla ja oikeastaan jännitän enemmänkin sitä, kuinka kykenen enää päästämään omaan tilaani ja aikaani jonkun toisen. Mutta se on vielä vaikeaa, että olisin tyytyväinen ja levollinen, vaikka mitään jännittävää ei olisi tiedossa lähipäivinä tai -viikkoina. Kun huomasin selaavani Tinderiä sillä mielellä, että etsin sieltä helpotusta tähän levottomaan olooni, päätin poistaa koko sovelluksen. Palaan sinne vasta sitten, kun olen oppinut sietämään sitä tyhjyyden tunnetta, joka tulee, kun ei ole mitään seikkailua, mitä odottaa.

Lipsahdan helposti siihen ajatukseen, että tarvitsen toista ihmistä tai parisuhdetta siihen, että voisin tehdä jotakin, vaikkapa matkustella. Mutta voin tehdä kaiken, mitä haluan, itseni kanssa. Haluan kyllä jakaa elämäni jonkun ihanan kanssa vielä joskus, mutta en missään nimessä halua tehdä valintaa ryhtyä parisuhteeseen yksinäisyyden pelosta vaan puhtaasta halusta jakaa elämäni juuri sen kyseisen ihmisen kanssa.

4 Comment

  1. Ihana kirjoitus, tosi hyvin myös avattu tuota omaa kokemusta tässä esimerkillisesti. Ihanaa että olet nauttinut sun viimeisestä vuodesta💙

  2. Hei mistä tuo ihana lila mekko on?:)

    1. H&M 🙂

  3. Kiva kirjotus. Mulla kesti huomattavasti pitempää että tajuta noi samat asiat, tai ehkä sä ilmasit niitä vähä eritaval ja kiva ajatella sun perspektiiviä. Tsempit sulle tulevaan. 🙂

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.