Kesän odotetuin ilta on takana päin. Painostin neljä ystävääni mukaan Pori Jazzeille, mutta olisin kyllä lähtenyt lauantaina Kirjuriin vaikka yksin – teiniaikojen superidolini Alanis Morissette oli nimittäin illan pääesiintyjä.
Kuuntelin aikoinaan Jagged Little Pill -levyn oikeasti varmaankin puhki ja rakastin sen jokaista biisiä. Osasin jokaisen kappaleen sanat ulkoa, ja ne ovat täydellisiä edelleen. Millainen lahjakkuus Alaniksen täytyy olla osatakseen kirjoittaa jotain niin ajatonta ja upeaa 20-vuotiaana. Luulen, etteivät omat senaikaiset taideteokseni kestäisi päivänvaloa…
Luukutin 15-vuotiaana You Oughta Know’ta kuin viimeistä päivää, kun sain poikaystäväni kiinni pettämisestä. Liikutuin kyyneliin nytkin, kun luin Helsingin Sanomien jutun ja konserttiarvostelun:
90-luku on ollut muodissa jo jokusen vuoden, mutta Morissetten kappaleiden vetovoima perustuu nostalgian sijaan kappaleiden ajankohtaisiin ja universaaleihin teemoihin. Keskisormi saa heilua korkeammalla kuin koskaan.
Konserttiasuksi valikoitui Kenzo x H&M:n röyhelötoppi ja isän (!) vanha farkkurotsi, jota tosin en lämpimässä kesäillassa pukenut kertaakaan päälleni. Kuvan Birkenstockit tosin eivät liity tapaukseen, olivat jalassani vain kotiovelta autolle, minne mustat nahkasandaalini olivat jääneet.
Täytyisi muuten alkaa kuunnella Alaniksen podcastia! Hän on puhunut siinä muun muassa erityisherkkyydestään. Jännittävää, miten nyt Jagged Little Pillin sanoituksia kuunnellessaan tajuaa monien niistä liittyvän juuri siihen Alaniksen ominaisuuteen…
Onneksi sain nämä parhaat mimmit jazz-seurakseni ♥
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.