Olen konmarittajan vastakohta ja siten ehkä epäkiinnostava säilytysvinkkien antaja, mutta täältä pesee siitäkin huolimatta. Menen nimittäin monissa kodin organisoimiseen liittyvissä hommissa siitä, mistä aita on matalin – ehkä siellä ruutujen takana on tähän tyyliin samastuvia?
Kiinnitin kerran Facebook-feedissäni huomiota erääseen päivitykseen, jossa valiteltiin lapsiperheen pyykkirumbasta: ainaisesta pyykkäämisestä, pyykkien viikkaamisesta ja lajittelusta.
En aivan osannut samastua tähän tuskaan. Toki meidän perheen pyykkäämisiä helpottaa tietysti jo se, että lapsia on vain yksi. Mutta eritoten siihen vaikuttaa se, etten ota siitä kovasti stressiä.
Meillä kaikki käyttövaatteet säilytetään siinä kerroksessa, missä on kodinhoitohuone pyykkitorneineen. Jos joskus muutamme toiseen kaksikerroksiseen taloon, tämä on ehdoton vaatimukseni: vaatteita on voitava säilyttää samassa kerroksessa kuin missä ne pestään. Jos joutuisin kuljettamaan vaatteita kerroksien välillä, tätä kuljettamista ei tapahtuisi.
Niinpä siis talomme alakerran ainut makuuhuone on pyhitetty vaatehuoneeksi. En edes harkinnut vaatekaappeja yläkerran makkareihin, vaikka ne kuuluivat talopakettiin. Vaatehuoneessa säilytetään kaikki minun ja Jaakon vaatteet.
Lapsen vaatesäilytys sen sijaan on vähän erikoisempi. Käyttövaatteet säilytetään nimittäin koreissa kodinhoitohuoneessa. Harvemmin käytössä olevat vaatteet taas löytyvät Ikean isosta Hemnes-lipastosta tytön huoneesta.
Yleensä pesen lapsen vaatteet väreittäin kerralla ja huiskin ne sitten omiin laareihinsa kodinhoitohuoneessa: yläosat yhteen, housut toiseen ja alusvaatteet sekä sukat kolmanteen. Ei kummempia viikkaamisia eikä ainakaan mitään silittämisiä! Saatan joskus höyryttää lapsen juhlavaatteet, mutta silitysrautaa en harrasta. Noista laatikoista saa sitten helposti kaiveltua sopivat vaatteet aamulla.
Eteisessä meillä on Granitista ostettu säilytyslaatikko, jonne jemmaan ulkovaatteita, joita ei käytetä joka päivä. Joka päivä käytössä olevat vaatteet yleensä lojuvat näppärästi tuon laatikon päällä.
Ikean Stockholm-kaappi pelasti lapsenhuoneen lelusäilytysongelman. Kaappi vetää ihan tuhottomasti kamaa sisäänsä. Yritin etsiä kaappia pitkään käytettynä (koottuna!) ja kerran se oli Face-kirpparilla ihan hyppysissä, mutta ehti mennä toiselle ostajalla. Lopulta kävin hakemassa sen Ikeasta ja Jaakko kursi sen kokoon. Lapsi muuten sanoo, että iskä teki kaapin. Yhtenä päivänä hän kysyi, missä hänen palikkalelunsa ovat ja sanoin, että kaapissa huoneessasi. Hän kysyi: Ai iskän tekemässä? 😀 Nykyajan lapsen ajatuksia.
Olen sijoitellut kaappiin sekalaisia säilytyskoreja ja -laatikoita, joissa sitten säilytetään palikoita, palapelejä, kyniä ja muita lapsen kamoja. Järkevintä tietysti olisi, että säilytyslaatikot olisivat läpinäkyviä, jotta näkisi heti kaapin avattuaan, mitä missäkin on.
Sängyn alapuoli meillä on tietysti myös käytetty kokonaan säilytykseen. Sieltä löytyy isompi säilytysarkku, Lego-kori ja pari kannellista Ideakorun laatikkoa, joissa säilytytän muun muassa piirustuksia ja muuta lapsen taidetta.
Miten säilytät lapsen vaatteita ja leluja? Viikkaatko vaatteet säntillisesti kaappiin tai peräti silität kaikki vaatteet? Vai oletko vaatehuollon suhteen boheemimpi?
Hei mistä nuo ”pääkuvan” puunväriset aivan ihanat isot laatikot ovat?
Ne on Ikeasta, mutta muistaakseni poistunut tuote 🙁 voi ehkä vielä löytyä jostain poistomyynnistä (?)