Pelkopolilla

Kerroin jo aiemmin synnytyspelostani ja että olin menossa juttelemaan peloistani kätilön kanssa. Nyt kun olen käynyt pelkopolilla ja sen lisäksi päässyt vielä juttelemaan synnytyslääkärin kanssa synnytyksestä, voin ilokseni todeta, että synnytyspelko on väistymässä. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä, ettei pelkoa ole vaan tilalla on ihan terve jännitys. Lääkärikäynnin jälkeen jopa ensimmäistä kertaa odotin, että pääsen kokemaan synnytyksen.

Pelkopolilla kätilön kanssa jutusteltu oli mukavaa, sillä keskustelu käytiin synnytyshuoneessa Kätilöopistolla. Jo synnytyssairaalaan tutustuminen auttoi kohdallani paljon! Huomasin, ettei huone ollut kylmä, kliininen ja sairaalamainen vaan paljon lämminhenkisempi kuin luulin. Synnytysosasto oli hiljainen ja rauhallinen. Sain käväistä myös allashuoneessa ja tuo nurkkaus, missä allas oli, näytti ihan joltain pikku-spalta 😀 Aloin miettiä, pitäisikö allasta jopa kokeilla synnytyksessä.

Oli ihanaa huomata myös, että pelkoni otetaan vakavissaan eikä mitään sanomaani vähätellä. Tavallisten ihmisten kanssa synnytyspelosta ja peloista ylipäätään jutellessa törmää aika usein sanoihin en kyllä ymmärrä, mutta pelkopotilaisiin tottunut kätilö on varmasti kuullut älyttömimmätkin syyt pelkoihin. Tuntui hyvältä, että kätilö kirjasi ylös pelkojani ja toiveitani, ja tiivistelmä lähetettiin minulle vielä kotiin. Synnytyksen hetkellä tiedot ovat myös hoitajien ja lääkärien nähtävillä.

Huomasin, ettei kohdallani juuri auta hyväntahtoinen tsemppipuhe, joka varmasti monille muille on kullanarvoista. Kätilö oli lämmin ja kannustava, lupasi että kätilöt ovat sairaalassa minua varten ja auttavat kaikin keinoin synnytyksessä. Mikä on tietysti hienoa, mutta minulle tärkeintä oli kuulla lääketieteellistä faktatietoa synnytyksen kulusta ja käytössä olevista kivunlievitysmenetelmistä ja etenkin puudutuksista. Siksi hyödyin ehkä vielä enemmän tapaamisesta synnytyslääkärin kanssa. Lääkäri oli asiallinen nuori mies, joka kertoi rauhallisesti niistä kohdista synnytystä, joita eniten pelkään. Ja mikä tärkeintä: ilman sitä kauhuvärikynää. Hän ei vähätellyt esimekiksi repeämien pelkoani, mutta sanoi, ettei ole syytä pelätä. Tosin lääkärikäynnin jälkeen mielessä käväisi, että se sehän oli MIES, mistä se mitään tietää, mutta pyyhin nämä ajatukset nopeasti mielestäni.

Pelkoni ovat osin johtuneet epäluottamuksesta hoitohenkilökuntaa kohtaan, mutta päätin että ainakin yritän luottaa täysin hoitajiin ja lääkäreihin synnytyksessä. Ajattelin myös, etten haluaisi enää kuunnella tavallisten äitien kokemuksia ja vinkkejä synnytykseen, koska jään helposti turhaan pelkäämään yksittäisiä kokemuksia tapahtuvaksi omalle kohdalleni. Monet eivät ymmärrä, edes synnytyspelosta kerrottuani, olla jakamatta kanssani niitä inhottavampia juttuja, mistä olen ollut ihmeissäni. Mitä tahansa voi sattua, ja monelle äidille onkin käynyt ikäviä juttuja, mutta minun on turha murehtia muiden synnytyksiä. En haluaisi kuulla juuri vinkkejäkään, koska jokainen synnytys on erilainen. Ne asiat, jotka ovat toimineet toisilla, eivät toimi välttämättä minulla ja toisin päin. Jos esimerkiksi epiduraalipuudutus on ollut huono idea jollekin, se saattaa olla ehdottoman hyvä juttu minulle. Uskon ja luotan siihen, että ammattilaiset tietävät nämä asiat paremmin.

(Odotukseni-sovelluskin muistutti asiasta….)

Olen kuitenkin kuullut myös hyödyllisiä ja tärkeitä asioita synnytyksestä synnyttäneiltä ihmisiltä. Jotkut ovat jopa sanoneet, että menisivät koska tahansa uudelleen synnyttämään. Että kokemus on niin mahtava. Olen myös nähnyt videolta yhden ystäväni synnytyksen ja se oli niin hieno ja koskettava, että pyyhin kyyneleitä silmäkulmista. Kyseinen synnytys oli kuitenkin niin nappiin mennyt, etten edes uskalla toivoa sellaista omalle kohdalleni. Yksi parhaista hetkistä pelkojeni kannalta on kuitenkin ystäväni lohdutuksen sanat siitä, ettei synnytyksen ollessa käynnissä ehdi pelätä. Silloin elää vahvasti sitä hetkeä ja ottaa vastaan ne asiat, jotka eteen tulevat. Se oli pieni ahaa-elämys. Myös eräs teistä lukijoista kommentoi minulle samasta aiheesta. Ajatus oli huojentava, kun sen tajusin. Näin itseni jotenkin ihan eri valossa synnyttämässä. Ymmärsin, että supistusten ollessa käynnissä, keskityn supistuksiin ja niistä selviämiseen, pohdin ehkä mahdollisia kivunlievityskeinoja ja puhun niistä kätilön kanssa. Ponnistusvaiheessa taas keskityn ponnistamiseen ja se jos mikä on lyhyt hetki. Tilanne on uusi ja se varmasti jännittää, mutta tuskin ehdin pohtia syvällisesti pelkojani siinä vaiheessa.

Kotimatkalla äitiyspolilta bussissa mietin, kuinka älyttömän hyvin odottavia äitiä hoivataan ainakin täällä Helsingissä. En ole viime vuosina käyttänyt ollenkaan julkisen terveydenhuollon palveluita ja muulloinkin olen suosinut aika pitkälti yksityistä puolta, mutta näin raskaana ollessa julkisesta puolesta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Aivan raskauden alussa (kun aika mateli!) harmittelin, miksei ensimmäinen ultratutkimus voisi olla aiemmin – tuskaisaa odottaa vauvan kuulumisia viikolle 12. Tuo tuntuu nyt niin pieneltä murheelta, kun mietin, kuinka hienosti esimerkiksi synnytyspelkoni ja minimaalinen hyppäys sokeriarvoissa on otettu huomioon. Neuvolapalveluissa ja synnytyssairaaloissa tehdään leikkauksia, mutta ainakin omat asiani ovat rullanneet hyvin ja olen kokenut, että minusta ja vauvasta ihan todella huolehditaan. Kiitos HUS!

Seuraa blogia Bloglovinissa // Facebookissa // Blogilistalla // Instagramissa