Sain kaikeksi onnekseni pelkoon liittyvällä äitiyspolillani ajan toiseksi viimeiselle tutustumiskäynnille Kätilöopiston sairaalaan, vaikka raskausviikkoni eivät itsessään vielä tutustumiskäyntiin oikeuttaneetkaan. Koska mahduin kuitenkin vielä viimeisten ryhmien joukkoon, sain luvan mennä ja olin tosi onnellinen. Keskiviikkoisesta käynnistä oli ehdottomasti hyötyä!
Erityisesti luentomaisen neuvolan synnytysvalmennuksen jälkeen Kättäri-käynti tuntui hyödylliseltä. Pitkälti myös synnärikäynti oli luentoa, mutta koen silti, että sairaalavierailu on hieno juttu ja on edelleenkin todella harmillista, että tavasta luovutaan. Tsekkasin vierailun jälkeen HUS:n Vauvamatkalla – Opas odottajalle -sivut, jotka ovat toki kattavat, mutta eivät mielestäni korvaa oikeaa kontaktia kätilön kanssa ja synnytysairaalan näkemistä omin silmin. Esimerkiksi meidän tutustumisryhmässämme esitettiin paljon kysymyksiä kätilölle. Sellainen on paljon vaikeampaa nyt, kun käyntejä ei enää järjestetä. Yleensä minua risoo se, että aina ja kaikista säästökohteista valitetaan. Jostainhan ne leikkaukset on tehtävä, jos rahaa ei yksinkertaisesti ole. En vain ymmärrä, eikö tuota tutustumiskäyntiä voisi vaikka suunnitella jotenkin tehokkaammaksi, taloudellisemmaksi ja vaikkapa vähän lyhyemmäksi. Kunhan synnyttäjät saisivat jonkinlaisen kontaktin ihan IRL-kätilöön, olisi mahdollisuus esittää kysymyksiä ja edes vilkaista synnytyssalin puolelle etukäteen.
Mitään uutta en itse varsinaisesti nähnyt Kättärillä, sillä olin käynyt Haikaranpesässä jo pelkopolikäynnillä, jolloin kätilö käytti minua synnytyshuoneen lisäksi vielä siinä isommassa salissa, mistä löytyy esimerkiksi amme. Meille puhunut kätilö kertoi kuitenkin todella kattavasti kaikkea mahdollista kivunlievityksistä tukihenkilön tehtäviin. Yksi isistä pääsi jopa demonstroimaan ilokaasun käyttämistä ja kätilö kertoi, koska kaasua kannattaa hengitellä. Sen tarkoitus on siis taittaa supistuskivun pahimmat piikit, joten hengityksen oikea ajoittaminen on kaiken a ja o.
Mielenkiintoisen synnärikäynnin jälkeen neuvolan valmennus tuntui oikeastaan täysin turhanpäiväiseltä. Otan kyllä mielelläni kaiken tarjotun neuvon ja avun vastaan, mutta tuosta valmennuksesta jäi kyllä kaihertamaan muutama juttu.
Seuraavaksi luvassa vähän ei herkille -kamaa, joten skippaa, jos synnytyksen inhottavat jutut eivät napostele 🙂 Ärsyttämään perhevalmennuksesta jäi siis erityisesti juuri se paperista luennoiminen, ikivanha synnytysvideo (jolla näkyi esimerkiksi jotakin aataminaikaisia PIHTEJÄ ja imukuppeja) ja se, etteivät terkkarit tuntuneet puhuvan aivan suoraan asioista. Hoitaja esimerkiksi mainitsi, että synnytyssairaalaan mennessä synnyttäjälle voidaan antaa peräruiske. Ja jätti asian tähän. Siirtyi sujuvasti muihin aiheisiin. Mietin, kuinkahan moni tietämätön jäi miettimään asiaa. Mikä ruiske, miksi sellainen annetaan, koska, kenelle, mitä hyötyä? Itse tiedän tästäkin hommasta, koska kuten sanottu: imen itseeni synnytystietoa kuin sieni jo useampaa vuotta putkeen. Olisi ollut reilua puhua inhoistakin asioista niiden oikeilla nimillä, jotteivät moiset ruiskeet jää vaivaamaan ensisynnyttäjien mieltä. Sen sijaan Kättärillä rempseä kätilö kertoi, että ponnistusvaiheessa suolikin tyhjenee sille sijoilleen ja kannattaa ehdottomasti mainita mahdollisesta huonosta suolen toiminnasta sairaalaan tullessa, jolloin saa peräruiskeen. Täysi suoli kun voi jopa hidastaa synnytystä! Monet äidit myös kokevat, että on paljon mukavampaa synnyttää tyhjällä suolella, koska a) olo on kaikin puolin kevyempi b) ei tarvitse hävetä, kun kätilö joutuu inhottaviin siivouspuuhiin (tosin kätilö tietysti painotti, ettei tätä asiaa todellakaan tarvitse hävetä, arkipäivää heille) b) seuraavana päivänä ei välttämättä tarvitse rasittaa itseään vessareissulla (sillä alatiesynnytyksestä kipeytynyt äiti tuskin erityisesti haluaa kykkiä vessassa).
Erityisesti koin, että sairaalakäynti antoi paljon pohtimisen aihetta omaan synnytykseen. Esimerkiksi toive ammeessa olosta ainakin avautumisvaiheen aikaan on koko ajan voimistunut ja käynnin jälkeen olin varma, että haluan ammeeseen, jos se vain suinkin on mahdollista. Lisäksi minulle on tullut vahva tunne siitä, etten haluaisi olla sairaalasängyssä synnytyksen (ponnistamisen) aikaan. Nämä ovat kuitenkin sellaisia juttuja, etten aio kehittää niistä päähäni turhaan mitään ehdottomuuksia. Pidän koko ajan mielessä, että jokainen suunniteltu juttu voi mennä ihan kankkulan kaivoon ja sitten harmittaa, jos niistä on kehittänyt jonkin pakkomielteen. Sen perusteella mennään, mitä eteen tulee.
Törmäsin muuten Kättärillä myös tuttuun kätilöön, joka mainitsi, että akupunktiota voi kokeilla, jos mielisi saada synnytyksen käynnistymään spontaanisti – kenties jo ennen laskettua aikaa. Minä kun olen aika varma, että tämä raskaus päättyy käynnistykseen. Innostuin tästä, sillä uskon kyllä vahvasti akupunktioon eikä tuota enää edes taideta vaihtoehtolääketieteeksi laskeakaan. Olen saanut sillä apua esimerkiksi niska-hartiaseudun jumeihin. Onko teillä kokemuksia akupunktiosta synnytyksen käynnistyksessä/ synnytyskipujen hoidossa?
Mikä toi on, kysyi mies kun synnytysjakkaran näki. Jakkarakin tuntuu muuten paljon mieluisammalta paikalta synnyttää kuin sänky. Vaikka Kättärillä käytössä oleva ei olekaan noin hienosti pehmustettu kuin tuo kuvan yksilö. Onko joku käyttänyt synnytyksessä?
Mulla käytettiin akupunktiota synnärillä apuna synnytyksen käynnistelyssä, ja kyllä se tuntui ihan selkeästi voimistavan ja tihentävän supistuksia. 🙂
Olen toisen lapseni synnyttänyt jakkaralla. Muutenkin olin toisessa synnytyksessä aktiivisempi itse, pysyin lähes koko avautumisvaiheen pystyasennossa. Heijasin lantiota ja käytin lämpimiä kaurapusseja alaselällä. Nämä toimi minulla ja vauva laskeutui nopeaan. Kätilö oli vasta tuomassa kokeiltavaksi jakkaraa (TYKSissä kahta korkeutta), kun samalla hetkellä iski ponnistamisen tarve. Jakkara alle ja ponnistamaan! Oli nopea ponnistusvaihe. Vauva oli etenkin viikkoihin nähden pieni, yliaikainen mutta alle 3kg, joten se osaltaan helpotti ponnistamista.
Ensimmäisessä synnyksessä ei kaikki osunut ihan nappiin, joten etsin aktiivisesti tietoa miten olla enemmän itse mukana edesauttamassa synnytyksen kulkua. Toisen raskauden aikana sitten osallistuin Aktiivinen Synnytys ry:n valmennukseen. Osasin laatia toivelistan jota sitten myös kätilöt kunnioittivat.
Todella sääli että sairaalakäynneistä ja valmennuksista luovutaan Helsingissä. Porvoossa onneksi jatkuu.
TYKSissä ei ainakaan annettu peräruisketta. Hyvä jos antavat. Vaikka ei siinä ponnistusvaiheessa sitä kyllä miettinyt! Itse asiassa kuopuksen kohdalla kun ponnistusvaihe pitkitty ja haettiin imukuppi avuksi (ja kun imukupilla avustetaan niin paikalle tulee myös lääkäri ja koska opetussairaala niin harjottelijoita) niin muistin siinä samalla et ponnistaminen tehdään niinkuin tekisi… No sitä itseään eli nro kakkosta 🙂 sen kun muistin niin johan alkoi tapahtua, kätilökin hihkui. Ja kyllä. Nro kakkonen tuli siinä samalla väännettyä mut se auttoi! Siis en keskittynyt lapsen ponnistukseen vaan tämän toisen asian ja lapsi tuli sit ”siinä sivussa” 😀 yleisöä oli mut ei kiinnostanut 🙂 ja nyt tiedän mistä ” ei tullut lasta eikä paskaakaan” on peräisin 😀
Aah, kakkajutut. 😀 Olin ihan järkyttynyt, kun kuulin ekan kerran, että kakka voi tulla ponnistaessa. Vähön ahdisti kyllä ennen synnytystä, tuleeko pöydälle, mutta ei sitä kyllä ihan suoraan sanottuna tuntenut ponnistaessa! Eikä hirveemmin ajatellutkaan. Keski-Suomessa ei anneta peräruisketta ainakaan rutiinisti. Ja yllättävän moni on sanonut, et vaikka vatsa olisi vikoina viikkoina ollut kovalla, on juuri ennen synnytystä suoli tyhjentynyt luonnostaan. Kai sekin on joku luonnon suunnittelema juttu. 🙂
Mäkin olin miettinyt ponnistamista jossain muualla kuin sängyssä. Jossain vaiheessa synnytystä istuinkin semmosen ”pöntön” päällä, että vauva laskeutuisi alemmas ja spinaalin kadottama ponnistuksen tarve palaisi. Mut ponnistin sängyssä sit kuitenkin, kun se tuntui siinä tilanteessa luontevalta ja olin jo aika väsynyt. Oli helppo levätä supistusten välillä.
Just tän takia toivoisin, että näistäkin asioista puhuttaisiin, koska en yhtään ihmettele, että asia järkyttää vaikka kätilöille arkipäivää onkin. Ja etenkin, jos asiasta voi oikeasti kehkeytyä isokin ongelma! Ja siis ainakin jos asiaa jo sivuaa niin olisi reilua puhua loppuun! Eikä vain sanoa, että sitten on joo sellanen juttu kuin peräruiske, mutta ei siitä sen enempää 😀
Mullekaan ei Kättärillä mainittu tuosta peräruiskeesta… Olin kyllä kuullut siitä kavereilta mutta unohdin pyytää sen! Jännä ettei sitä tarjota automaattisesti :/
Akupunktiossa kävin kahdesti ennen synnytystä, kaksi viikkoa ja viikko ennen laskettua aikaa. Ei vaikutusta -lapsi syntyi 40+3. Mutta voi olla että se helpotti ja nopeutti avautumisvaihetta, näin ainakin akupunktiohoitaja etukäteen ennusti. Eipä siitä ainakaan haittaa ole!
Mä synnytin ekan puoli-istuvassa ja tokan kontillani, tukea sairaalasängyn nostettuun päähän tukeutuen. Ponnistusaika oli molemmissa about sama, ekassa 15 min ja toisessa 16. Aion synnyttää taas kontillani, mikäli vain mahdollista. Oli helppo löytää ponnistuksen suunta ja työntää käsilläkin puhtia. Se tuntui jotenkin… luonnolliselta 🙂
Seisten olisin halunnut, tai jakkarassa, mutta en saanut. En muista syytä. Avautumisvaiheen olin tokalla kertaa kyllä pystyssä, ekasta en muista.
Täällä Tampereella on myös sairaalaan tutustuminen, mutta nyt käynti jäi vajaaksi, koska kaikki salit olivat käytössä. Pidin hassuna, että synnyttäjien vastaanotosta joutuu tarkkailuajan jälkeen menemään hissillä synnytyssaliin. Ei varmaan siinä kohtaa ole kiva hissitellä.
Mä liputan jakkaran puolesta! Kuka skeidallakaan käy maaten.. Luonnollisimman tuntuinen asento, ainaski meikäläisen kohdalla. Mutta makuasia varmaan tuokin. Suosittelen kuiteski koklaamaan, jos vaan mahdollista:)
Haha no niinpä 😀 😀
Synnytin viikko sitten kättärillä eikä kyllä tarjottu ruisketta 🙂 mutta siinä tosi tilanteessa (ponnistaesa) ei kyllä tosiaan mieti mitään muuta kuin sitä, että täähän survotaan ulos vaikka henki menisi:D mä myös mietin tota akupunktiota käynnistämiseen (lauttasaaressa taitaa ainakin olla paikka joka tekee sitä) kun olin varma, että raskaus menee yli kuten äidilläni ja siskollani kaikki raskaudet. En sitten ehtinytkään mennä kun tyttö päättikin tulla viikon etuajassa, eli aina ne omat tuntemukset ei pidäkään paikkaansa. Mä synnytin lopulta perinteisesti puoli-istuvassa asennossa, tuntui parhaalta eikä siinä vaiheessa muutenkaan tehnyt mieli enää liikkua mihinkään 🙂
Mulla oli myös varsinkin alkuraskaudessa melko kova synnytyspelko ja erityisesti pelkäsin, että millaista kohtelua saisin kätilöiltä, mutta kaikki kiitos ja kunnia kättärin supereille kätilöille! Mulla ehti vaihtua hoitaja neljä kertaa (pitkä synnytys) ja kaikki neljä oli tosi ihania ja kannustavia! Tosi paljon tsemppiä tulevaan koitokseen ja toivottavasti kaikki menee hyvin ja pelosta huolimatta saisit positiivisen kokemuksen 🙂
Sitä ei varmastikaan yleensä tarvita, vaan sitä pitäisi osata pyytää. Mikä on vähän tylsää, koska monikaan ei varmasti osaa 🙁
Ekan synnytin sängyssä puoli-istuen. Olin tipassa (antibioottia kun vesien menosta oli jo aikaa) joten liikkuminen vähän hankalaa plus jo niin väsynyt etten olisi jaksanut olla jalkeille. Toka lähti syntymään niin vauhdilla että kotona makuulle odotin ambulanssi ja yritin olla ponnistamatta. Makuuasennossa oli helpoin pidätellä. Ehdin saada ammattiavun ponnistusvaiheeseen. 😀
Toinen tuli maailmaan ns syöksysynnytyksellä, onneksi olin jo Kättärillä raskausmyrkytyksen takia seurannassa, mutta loppujen lopuksi hädin tuskin ehdin synnytyssaliin ja kun tuli tarve ponnistaa niin kätilö sanoi, että ”odota, että saan hanskat käteen!” – no joka tapauksessa, vaikka olin jo yhden alatiesynnytyksen kokenut (ja kyllä, kakkinut siinä samalla), niin nyt kun lapsi oli vauhdilla tulossa niin huusin kaksikin kertaa kätilölle, että ”kakka tulee!”. 😀 Vaikka toki tiesin/olisi pitänyt tietää, että vauvahan se sieltä! Ja niin normaalia kuin nämä jutut synnytyksessä ovat, niin en ole tähän mennessä kehdannut kertoa kellekään. Kukaan kun ei ollut mukana synnytyksessä. 🙂
Täällä Pohjois-Suomessa ei ole ollut mahdollisuutta jakkaraponnistamiseeen, tai ainakaan sitä ei ole minulle tarjottu (vaikka toive siitä oli annettu). Tunne kyllä on jäänyt, että olisi ollut helpompi ponnistaa jakkaralla kuin ekassa synnytyksessä 2h maaten O_o
Mäkin jännitin ja pelkäsin synnytystä aika paljon etukäteen. Asiat jotka eniten ahdistivat olivatkin hyvin simppeleitä. Peräruiskeesta hoitaja kysyi jossain vaiheessa kun supistukset alkoivat että haluanko ja halusin. Käännyin sängyssä kyljelleni ja toimitus oli nopea ja arkinen (hah). Menin heti vessaan ja istuin siellä vartin. Siinä se. Epiduraalin laittoa jännitin myös, sekin oli ihan pala kakkua. Synnytyksen jälkeen suihkussa käyminen, ulostaminen, pissaaminen sujui ilman ongelmia ja kipuja jo samana päivänä. Itsekin imin synnytystarinoita itseeni hullun lailla etukäteen. Mieli jotenkin koosti kaikkein kauheimmat kokemukset yhteen nippuun ja sen kuvittelin olevan realistinen näkemys synnytyksestä. No ei ihan ollut. Oli toki kivuliasta mutta ei mitenkään mahdotonta. Selviät siitä kyllä loustavasti, tsemppiä loppuraskauteen!
Kiitos paljon rohkaisevista sanoista!! 🙂
Googlaileppa ”relax birth” laitetta/tuolia. Mun suurena haaveena oli että olisin päässyt semmoiseen synnyttämään, mutta se ei onnistunut omalla kohdalla. Relax birth -laite toive täytyy kertoa jo heti synnyttämään ilmoittautuessa, vinkkinä, jos innostut yhtä paljon kuin minä. Ja synnytyksen jälkeen sain muuten akupunktiosta apua unettomuuteen/ylikierroksilla käymiseen ja maidonnousuun- toimi. Kannattaa kysellä siis vielä lapsivuodeosastollakin akupunktio-taitoisen kätilön perään ?