Viime aikoina…

…olen…

kollaasi2

…mietiskellyt, mahtaako Sipelle tulla jo hampaita. Sormet ovat suussa jatkuvasti ja purulelut kiinnostavat. Tietysti muutenkin luonnollista tuon ikäiselle…//…herkutellut tällä reseptillä oikein urakalla. Pyöryköiden lisäksi olen tehnyt quornpihvejä, jotka olen jemmannut ciabattahampurilaisen tai pitaleivän väliin marinoidun punasipulin kanssa. // …käynyt herkuttelemassa ja juoruamassa ystävien kanssa ihanassa Bar Tapastassa. Ja samalla haaveillut tapaksista Kanarian auringon alla. Ehkä kevättalvella…? // …putkirullaillut Sipen kanssa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: hauskaa puuhaa vauvan kanssa ja täysin jumiutuneiden lihasten huoltoa. // …löytänyt yhteensä kahdeksan huulituotetta vauvan (!) hoitolaukusta. // …juhlinut ystävän kolmekymppisiä. // …elvyttänyt vanhaa saliharrastusta. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla tässäkin: yhteistä aikaa miehen kassa ja rapakunnon kohottamista. // …ottanut ihan iisisti näiden kahden rakkaan kanssa.

1 Comment

  1. Voisitko vähän kertoa treenamisestasi enemmän näin synnytyksen jälkeen? Itselläni on kohta 5 kuukautta synnytyksestä ja jumppailen vähän kotona,mutta hypyt ja hölkkääminen ei oikein vieläkään tunnu hyvältä. Lähes kaikki 22 raskauskiloa ovat poissa mutta kroppa on kyllä jotenkin niin löllö. Olisi kiva saada vähän inspiraatiota treenaamiseen!

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.