Kakkutikkari

Huomasin vasta perjantaina, että viihdyn paljon paremmin ihmisten ilmoilla tällä hetkellä tyköistuvissa yläosissa kuin väljissä paidoissa, joita vaatekaappini on pullollaan. Tykkään normaalisti käyttää pillihousuja ja niiden pariksi sopivat hyvin esimerkiksi väljät paitapuserot. Omasta mielestäni raskaana olevaa kuitenkin imartelee parhaiten vatsan pyöreyttä korostavat vaatteet.

Tosin alla olevissa asukuvissa näkyvä tyyli ei loppujen lopuksi näyttänytkään ihan siltä kuin piti. Olimme lähdössä siskon kanssa Jumboon vähän kiireellä ja juuri ennen lähtöä tajusin vilkaista peiliin ja huomasin, että marjapuuronpunainen pörrötakki ja raskausmasu eivät ehkä ole paras mahdollinen yhdistelmä. Sanoin, että näytän ihan valtavalta karvapallolta. Sisko oli kuitenkin jo mielessään ehtinyt yhdistää minut mielikuvissaan kakkutikkariin. Tottelinkin sitten koko päivän tuota nimeä. Täytyy tosin myöntää, että olen todellakin niin leivontapeukalo keskellä kämmentä -tyyppi, etten edes tiennyt, mikä on kakkutikkari. Kaikille muille yhtä urveloille tiedoksi, että tällainen:

cake_pops

Olen hankkinut vain yhden äitiysvaatteen, ja se on kuvissa näkyvät H&M:n housut. Trikoinen vatsakaistale on niin mukava, että harmitti, etten hankkinut näitä jo ihan raskauden alkumetreillä, kun tavalliset farkut alkoivat jo pahasti puristaa. Luulen, että käytän näitä raskauden jälkeenkin.

Saa muuten vinkkailla hyvistä äitiysvaatteista ja paikoista, joista niitä saa. Jumbon H&M:n äitiysvaateosasto ainakin oli pettymys. En ymmärrä, miksi haluaisin muuttua raskaaksi tullessani pukeutumistyylltäni keski-ikäiseksi mammaksi. Vaadin päästä johonkin vähän edgympään äitiysvaateliikkeeseen.

raskaustyyli1a

raskaustyyli1raskaustyyli1bTakki Lindex * // paita Zara // housut H&M // lenkkarit Converse // lompakko design by katri/n*

*saatu

Follow my blog with Bloglovin

9 Comment

  1. Täältä vahva suositus Topshopin ja Asoksen mammavaatteille! Farkut ostaisin Topshopista, Asokset ei ainakaan mulla pysyneet jalassa lainkaan.

  2. Mä käytin mammahousuja yli vuoden raskauden jälkeen… ne vaan oli niin mukavat kun pysty pyllistelemään vauvan kanssa lattialla huoletta sen resorin takia :P.. mut sit onneks tuli se hetki kun tajusin että nyt riittää. Mä löysin H&M:stä yhdet hyvät farkut, muuten siellä oli kyllä aika huonot valikoimat. Mamalicious oli ihan kiva (Vero Moda, Bebes…) ja tyköistuva. Kampin Bebes oli kiva kauppa pallomahan kanssa käydä. Pysty levähtään keskellä rauhallista kauppaa ja sieltä löytyy kaikkea kivaa ja hyvälaatuista.

  3. pistoolirapu says: Vastaa

    Ihan mielenkiinnosta, mistä löytyy tuollanen hieno miljöö? Ilmeisesti vanha navetta takana?

    1. Pyhän Laurin kappelin vieressä Vantaalla tuo paikka 🙂

  4. Ostin raskauden aikana tasan kolme mammavaatetta: farkut, t-paidan ja leggingsit. Kaikki H&M:stä. Ja mammafarkut todellakin ovat älyttömän mukavat! Ainoa todella harmittava asia raskauskilojen häviämisessä (synnytyksestä 5 viikkoa) onkin ollut se, etten voi enää niitä käyttää, koska eivät pyst jalassa. 😀

  5. Espritin äitiysvaatteet(kin) on mun mielestä kivoja! Nettikaupasta löytyy. Välillä katselen niitä huvikseni ja haaveilen toisesta vauvasta :). Housuja ostin H&M:stä ja äitiyssukkahousuja myös, varsinkin sukkahousut olivat mun mielestä mukavat ja ihan hyvälaatuiset.

  6. Lindexin MOM osoittautui minusta laadukkaaksi merkiksi. Hinnat ovat myös järkeviä, vaatteiden käyttöikä kun on varsin lyhyt. http://www.lindex.com/fi/naiset/mom/#!/page2/row3
    Onnellista odotusta, ihanaa kun saat tyttären!! Minulla on jo kaksi vanhempaa poikaa ja nyt 8 kuukauden ikäinen tyttövauva, arvaa vaan onko hänet kuorrutettu kaikkeen ihanaan ja pinnalliseen muotihömppään?? 😀
    Tyttövauvan pukeminen on vaan NIIIIN erilaista, saa palata lapsuuden lempileikkeihin.
    Aivan kuin ihana oma elävä barbie ;D

  7. Saakohan tuota takkia enää mistään? 🙂

    1. Saattaa vielä löytyä liikkeistä, mielestäni näin saman ainakin Jumbon Lindexissä kun siellä kävin viikonloppuna.

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.