Kuten aiemmin kerroin, sisustusvalinnat ja muut kevyemmät asuntoprojektihommat inspiroivat nyt paljon enemmän kuin haudanvakavat lattia- ja laattavalinnat. Sopivan kepeää kesätekemistä on selailla Pinterestin loppumatonta kuvavirtaa ja haaveilla uudesta omasta kodista. Mainitsinkin, etten halua uuteen kotiin kokovalkoista sisustusta vaan odotan innolla, että pääsen leikittelemään väreillä.
Tällä hetkellä olen ihan hulluna pinkkiin sisustuksessa. Jep, juuri sellaiseen kylmään tummaan pinkkiin, jota olen pitkään vihannut. Olen ihan koukussa Pinterestin sisustuskuviin, joissa on jokin pinkki tai roosainen yksityiskohta. Jopa kokonainen seinä, joka on maalattu pinkiksi, näyttää silmiini todella ihanalta. Ja etenkin, jos pinkkiä on yhdistetty kultaan.
Kollaasista löytyy tuo elegantti roosainen sohva, mutta itse haaveilen sinisestä (plyysi?)sohvasta. Sain jopa Jaakonkin innostumaan ideastani. Yksi ihan must-juttu uuteen kotiin olisi pari näyttävää kullan-/kuparinväristä kattolamppua. Olohuoneessamme on korkeutta peräti kuusi metriä ja valaisin saa ja sen pitää olla kookas. Mieluiten kaksi samanlaista valaisinta kahdessa eri koossa ja vähän eri korkeuksilla.
RIIPPUMATTO Ellos // RAHI Ellos // KULTAINEN SILKKIPUSSILAKANA Stockmann // AALTO-MALJAKKO Stockmann // SOHVA Stockmann // VILTTI Room21 // VALAISIN Ellos // Hevoskynttilä Zara Home // SOHVAPÖYTÄ Taloon.com //
Törmäsin sattumalta tuohon marmorisohvapöytään Taloon.comissa. Sivustolta löytyy vähän kaikkea rakennusromppeista sisustusjuttuihin ja yllätyin, kun bongasin sieltä noinkin kivan huonekalun. Kun pöytä on vieläpä alessa, aloin vakavasti harkita sen tai samanlaisen neliönmallisella tasolla. Olemme tosin elokuun lopusta vailla kotia monta kuukautta, joten en ehkä juuri nyt shoppaile sitten kuitenkaan huonekaluja. Mutta te, jotka shoppailette, tiedoksi, että vielä isommalla alella saa marmoripöydän kromijaloilla.
Mistä ja mitä kautta löysitte kodillenne tontin? Ollaan miehen kanssa alettu miettimään josko rakennettaisiin omakotitalo mutta kohtuuhintainen tontti puuttuu.
Me ostettiin uudiskohde eli ei tarvinnut metsästää tonttia 🙂 ennen ostopäätöstä silmäilin tontteja ja vaikutti kyllä harvinaisen ärsyttävältä hommalta 🙁 lisäksi pk-seudulla tontit sikahintaisia.
Voi mä olen jo nähnyt untakin tuosta Odd Mollyn riippumatosta! 😀 Se on ihana, mutta valitettavasti riippumatto ei meidän partsille taida oikein sopia.. :D</3