Kirjoittelin helmikuussa, että meille oli aivan yllättäen muuttanut känkkäränkkä, jota en ollut edes tunnistaa. Tuntui kuin joku olisi varastanut hyväntuulisen tyttöni ja tuonut tilalle jatkuvasti kiukuttelevan pikkuihmisen. Tilanne helpottui huomattavasti, kun typy pääsi viimein liikkeelle. Kiukuttelu oli selvästi turhautumista siitä, että joutui rötköttämään maassa paikallaan vaikka veri veti jo liikkeelle.
Nyt tuntuu, että tilanne on vähän samantyylinen. Energiaa ja omaa tahtoa alkaa olla niin paljon, ettei kohta yksivuotiaan tytön (tai äidin) pää ole pysyä mukana. Tämänkin ikävaiheen kohdalla on ilmassa turhautumista: pitäisi ehkä jo saada sanottua enemmän ja liikkua paremmin kuin vielä pystyy. Muutenkin monet asiat muuttuvat ja ihmetyttävät. Lapsi alkaa kuulemma ymmärtää, että on isästä ja äidistä erillinen henkilö ja eroahdistus nostaa voimakkaastikin päätään. Ja niitä hampaitakin varmaan pukkaa kaiken lisäksi.
Tässä kohdin muuten tieto ei lisää tuskaa vaan päinvastoin. Tahdon ahmia tietoa yksivuotiaan tunne-elämästä, jotta ymmärtäisin sellaista paremmin. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla on aika asiallista ja napakkaa tietopakettia kaikista ikävaiheista, ravinnosta, sosiaalisuudesta, temperamentista ja niin edelleen. Esimerkiksi tähän vaiheeseen kuuluva takertuvuus on ainakin omalla kohdallani aika rankkaa. Toiset nauttivat ollessaan korvaamattomia, minä en niinkään. Välillä kun tyttöä kunnolla kiukuttaa, ei lohduttajaksi kelpaa iskä vaan ainoastaan äiti. Tuntuu, että tällä hetkellä se oman ajan tärkeys korostuu. Itse asiassa Jaakon mukaan heillä menee oikein hyvin tytön kanssa kaksin – jopa täysin ilman kiukkua. Kun tulen takaisin kotiin, saatan saada kymmenen märkää moiskausta kasvoilleni, mutta sen jälkeen mielenosoituksen alkavat helposti.
Tuntuu, etten ole oikein pysyä tässä ajankulussa mukana. Vastahan minun piti vain huolehtia maidollani vastasyntyneen ravinnon saamisesta. Nytkö jo pitäisi alkaa ihan kasvattaakin tuota lasta? Opettaa, mikä on oikein ja mikä väärin. Välillä tuntuu vaikealta, kun tahtoisi vain pitää hänet tyytyväisenä. Mutta nyt niitä rajoja pitää jo alkaa vetää.
Näitä soseita on muuten kulunut nyt pussitolkulla, sillä etenkin syömisen suhteen tytöllä tuntuu olevan kunnon Minä itse -meininki. Nämä tuntuvat olevan ainut keino saada lasta syömään edes hiukan. Sormiruokaakin toki menee, mutta siinä hommassa alkaa aika nopeasti taas hassunhauska Heitänpä kaiken kaaressa koiralle -meininki. Tytöstä on myös tullut melkoinen kerjääjä. Kun syön jotain, koira toljottaa ruokaani toisella puolella ja tyttö toisella puolella. Tyttö myös helposti hermostuu, ellei hän saa osaansa meikäläisen safkoista. Onneksi tässä kohdin koko perhe saakin alkaa vetää suurin piirtein samoja sapuskoja.
Onko muilla kotona känkkäränkkiä yksivuotiaita?
Äidin asu
Neule H&M (miesten)
Farkut H&M
Tennarit Adidas (nämä)
Laukku Balenciaga
Kello Daniel Wellington (miesten)
Tytön asu:
Neuletakki Lindex (saatu)
Paita Lindex
Housut 2nd hand Zara
Tossut H&M
postaus sisältää mainoslinkin
Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka
Meillä on kävelemään opetteleva 1v 1kk ikäinen kauhukakara joka kiukkuaa vähän väliä jostain ja turhautuu hetkessä kun ei heti onnistukkaan. Syöminenkin on tyssännyt, hetken maltetaan ja sitten lentää kaikki ja paskanen nauru päälle.
Ennen niin helppo ja rauhallinen tyttö ja nyt kun 1v tuli mittariin on aivan toinen ääni kellossa. Ehkä tää tästä piaan helpottaa hetkeksi ennen uhmaa. Alkaa olla pinna jo lyhyt itselläkin ja väsyttää koko ajan 😀
Täällä ilmottautuu toinen samanikäinen kauhukakara. Ei suostu menemään nukkumaan (yöllä eikä päivällä), ei suostu syömään vaan ruoka lentää sentään, ei saa pukea eikä vaihtaa vaippaa ilman huutokonserttia, jos menen yksin vessaan niin hakataan ja kiljutaan ovea vasten.. lisäksi kolistelee tahallaan laatikoita, repii verhoja yms. tekee kaikkia piruuksia joiden kyllä tietää olevan kiellettyjä.. ja koko ajan kitisee ja kiljuu. Samapa tuo kiljuminen minulle mutta naapureilla alkaa kohta mennä jo hermo. Periksi ei anneta mutta koskaan en enää hanki toista lasta rivitaloon. Omakotitalossa ei sentään tarvisi surra naapureiden puolesta. Nimimerkillä voiko tuon palauttaa johonkin 🙂 ?
Haha kuulostaa tutulta, mutta kyllä tää ei tästä kohta helpottaa! Älä turhaan murehdi naapurien takia, elämää tää vain on.
Sama meininki meillä (1v 1kk kanssa). Toissayönä meni kolmatta tuntia siihen, että poika tarkisti minuutin välein, että olen vielä vieressä. Kumpikaan ei saanut nukutuksi. Juuri tuo mainitsemasi hampaat-eroahdistus-oman tahdon ensimmäiset elkeet ovat meilläkin vaivoina. Kävely on onneksi sujunut jo pari kuukautta, joten se treeni on jo mallillaan. Nyt kiivetään täysin itsetuhoisesti joka paikkaan. Aika raskas vaihe tosiaankin.
Niin samaa meillä taas kerran! 😀 Poika siis reilu 11kk. Kävelee tosi sujuvasti, lähti 10,5kk iässä ja hetkeksi se itse liikeelle pääsy auttoi känkkikseen, mutta voi, voi tuo eroahdistus! Minun perässä kävellään ja itketään. Isä kertoo juuri samaa kuin teilläkin, eli kun he ovat kahdestaan ei ole känkkäränkkäilystä tietoakaan, eikä poika hänen perässään kulje itkien ja halua koko ajan syliin. Huomaan itsekin, että nyt tuntuu, että todella tarvitsee sitä omaa aikaa, on tuo takertuvaisuus sen verran raskasta. En myöskään koe suurta iloa korvaamattomuudesta, vaan se lähinnä ahdistaa. Toisaalta välillä tuntuu, että siitä tulee kierre, kun poika takertuu, itse yrittää vetäytyä ja poika takertuu entistä enemmän. Joskus on ollut todella huono omatunto siitä, että on on ollut pakko oman mielenterveyden vuoksi lähteä vaan pois omiin menoihin ja jättää poika isänsä kanssa, vaikka kuinka perääni itkisi. Toisaalta, isällä ja pojalla on kyllä aivan ihana ja läheinen suhde, kun ovat niin paljon viettäneet aikaa ihan kahdestaankin.