Piti tulemani tänne höpisemään pitkät pätkät siitä, kuinka kivaa eilen oli, mutta nyt lyö kyllä aika tyhjää. Tämä päivä taitaa mennä eilisistä Karma-krebailuista toipumiseen, sen verran lujaa meni. No, yritetään…
Eiliset festarit olivat siis kahdennetkymmenennetviidennet laatuaan. Meikäläiselle nämä taisivat olla kahdeksannettoista. Karmarock on aina ollut the kesätapahtuma harjavaltalaisille ja muistan, että kouluaikoina ne olivat varsinaiset kesänpäätösbileet. Nyt aikuisiällä Karma-päivä on tärkeä mahdollisuus tavata vanhoja kavereita. Ei musiikillakaan niin väliä, Karmaan on päästävä jokaisena heinäkuun viimeisenä lauantaina.
Vaikka en ole muuten mikään festarikävijä tai musiikkidiggari ylipäätään, joku esiintyjistä tekee meikäläiseenkin aina vaikutuksen. Toissakesänä se oli Anssi Kela, eilen Atomirotta. Ihan mahtavan energinen keikka ja oli kieltämättä aika hauskaa litistyä festarikansan voimasta kiinni keikkalavaan, saada päällensä vähän solistin hikeä – ja napata siinä samalla muutama ihan kelpo otos.
Näihin keikkakuviin illan kuvasaldo sitten melkein jäikin: yleensä kun sattuu olemaan sairaan hauskaa, kuvat jäävät ottamatta. Jotain häröjä snäppejä (irenenaakka) puhelimen uumenista tosin kyllä löytyy…
Kutsuimme kaverit meille drinkkibileisiin ennen festareita ja koko alkuilta meni höpistessä parhaiden ystävien kanssa ja moskovan muuleja sekä ananasmojitoja lipitellessä. Muutamme kuukauden päästä ja päätimme yrittää eroon yli äyräidensä pursuilevasta viinakaappimme sisällöstä. Tyttö oli mummin sekä pappa- ja tätipuolensa hellässä hoivassa koko illan ja kaikki oli mennyt taas tosi hyvin 🙂
Enää Karma ei onneksi ole merkki kesän päättymisestä. Jaakolla alkoi vasta kesäloma ja nyt otetaan siitä kaikki ilo irti. Suunnittelen jo innoissani kivoja kesäreissuja. Tiistaina suuntaamme Seinäjoelle asuntomessuilemaan.
Kiitos kesä, Karma ja kaverit!
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.