Tunsin isänmaallista ylpeyttä Nico Rosbergin voitettua Formula-maailmanmestaruuden ja taisin tokaistakin, että mahtavaa, kun suomalainen voitti. Vaikka tiedän, ettei Nico geneettisestä puolisuomalaisuudesta huolimatta taida olla käytännössä ollenkaan suomalainen. Wikipedia särki juuri sydämeni kertoessaan, että Nico puhuu sujuvasti viittä eri kieltä, mutta suomi ei kuulu näihin kieliin.
Omisin mielelläni tän tyypin suomalaiseksi ♥
En tunne perheen taustoista tarkemmin mutta täytyy myöntää, että olen miettinyt, miksi joku ei haluaisi lapsensa tuntevan vanhempiensa juuria ja kieltä. Joudun loksauttamaan napaan asti valahtaneen leukani takaisin paikoilleen, kun kuulen ettei joku isä tai äiti puhu omaa äidinkieltään lapselleen. Vaikka kieli olisi muualla elävälle suhteellisen turha, kuten pikkuinen suomi missä tahansa muualla asuvalle. Tiedän, että käytäntö voi olla hankala, jos esimerkiksi suomalainen ihminen asuu perheineen muualla ja molempien vanhempien pitäisi puhua lapselleen pelkästään yhtä kieltä puolikielisyyden välttämiseksi. Tuntuisi silti oudolta ajatella, että puhuisi itse jotakin toista kieltä kuin suomea omalle lapselle.
Suomenruotsalainen kaverini kertoi, ettei aio puhua lapselleen (ainakaan pelkästään) toista kieltään ruotsia, koska suomi on hänen äidinkielensä. Nopea ensireaktioni oli, että voi ei, mikset, lapsi oppisi niin helposti ruotsin, jos se olisi äidin ja lapsen yhteinen kieli. Tajusin kuitenkin heti, että tekisin itse aivan samalla tavalla. Totta kai haluaisin puhua omalle lapselleni omaa kieltäni. Jos kieliä olisi kaksi, puhuisin sitä vahvempaa. Sitä, jolla voisin osoittaa välittämistäni kaikista parhaiten.
Tunnen aina jopa pienen kateuden piston rinnassani, jos jonkun etuoikeus on tulla monikieliseksi. Se on valtava rikkaus! Siksi on vaikea ymmärtää, miksi kukaan päättäisi olla puhumatta omaa äidinkieltään lapselleen. Minulla tosin ei ole parasta mahdollista kompetenssia lausua mielipiteitäni aiheesta, koska olen täysin yksikielisen perheen ja jopa kaupungin kasvatti enkä ole koskaan asunut missään muualla. Siksi olisikin mielenkiintoista lukea kokemuksia monikielisyydestä perheessä! Erityisesti, jos joku ei puhu lapselleen omaa äidinkieltään: millä perusteilla teit valintasi? Kertokaa kokemuksistanne!
Ai että, rakastan suomea. Naurettiin tätä Erikan kanssa pitkään. Kuva otettu täältä.
Meillä on kaksikielinen perhe, jossa molemmat puhuvat lapselle äidinkieltään, joten tämä kiinnostaa aihe minua luonnollisesti paljon. Taapero ei vielä kielitaidoillaan loista, mutta mielenkiinnolla odotan, miten kielten puhuminen kehittyy. Itse pidän kaksikielisyyttä todellisena rikkautena 🙂
Tällä hetkellä taaperolla on noin tusina suomenkielistä ja n. neljä englanninkielistä sanaa hanskassa.
Oma lapseni on vielä sen verran pieni, että sanoja ei tule mutta kaksikielinen hänestä tulee. Olen lukenut, että kaksikielisyydessä on kolme tasoa, joista haluan lapselleni sen korkeimman, eli absoluuttisen.
Itse asun Ruotsissa ja etuna on, että saan lapseni sekä suomenkieliseen päiväkotiin että myöhemmin myös kouluun. Vaivaa vaatii, lähempääkin kun löytyisi mutta mahdollisuus kaksikielisyyteen on niin iso lahja, että laiskuuteen se ei kyllä kaadu. Kotona puhun mieheni kanssa ruotsia ja vauvan kanssa a i n a suomea, ihan kaikissa tilanteissa. Mieheni ei puhua suomea ollenkaan, eikä siten ymmärrä keskustelujamme mutta se ei ole minun eikä vauvan ongelma. Kieliähän ei saa sekoittaa, vaan se on vanhempi per kieli. Koska puhumme kotona keskenämme miehen kanssa ruotsia ja iso osa ystävistä ruotsinkielisiä tulee ruotsi automaattisesti ja suomi tarvitsee kaiken tuen. Toivoisin absoluuttista kielitaitoa, huonolla suomella ei nyt kummoista tee, ainakaan työmarkkinoilla. Kysymys on sydämen asia. Tiedän vastaavassa tilanteessa olleen tytön, joka valitsi toisin koska mies ei ymmärtänyt. Nyt, muutamia vuosia myöhemmin aihe on sen verran kipeä, että se on lähes tabu. Katumus on lienee suuri, mutta nyt hän kokee jo olevan liian myöhäistä. Harmi.
Tämä on hyvin ajankohtainen aihe meidän perheessä, jonne on syntymässä vauva lähiaikoina. Minun äidinkieleni on suomi, mieheni ruotsi ja keskenään puhumme suomea. Molemmat tulemme puhumaan omaa äidinkieltämme lapselle. Olen erittäin onnellinen, että lapsemme saa ”ilmaiseksi” kaksi kieltä. Minulle yksikielisenä tämä tuntuu olevan erittäin iso juttu ja mieletön etuoikeus tulevalle lapsellemme. Pohdittavana on tulevaisuudessa, miten saamme tuettua molempien kielien kehitystä lapsen kasvaessa.
Aihe kiinnostaa täälläkin! Ei tosin ihan vielä ajankohtaista, sillä vasta häät työn alla 😀 Mutta jokatapauksessa, mies on kanadalainen ja puhuu englantia äidinkielenään, minä suomea ja ainakin tällä hetkellä taas asutaan vielä kolmannessa maassa. Varmasti molemmat puhutaan tuleville lapsillemme omaa äidinkieltämme, mutta mielenkiinnolla jään odottamaan että selviää miten homma käytännössä toimii..
Tunnen perheen joka asuu Saksassa, mutta jossa isä on ruotsalainen ja äiti suomalainen. Vanhemmat puhuvat keskenään englantia. Alkuun he yrittivätkin puhua lapselleen omaa äidinkieltään, muttei se ollutkaan hyvä idea, sillä tyttö rupesi puhumaan semmoista siansaksaa (sekoitellen neljää erikieltä keskenään), mistä kukaan ei ymmärtänyt mitään. Tyttö on nyt 7-vuotias ja käy puheterapeutilla. Terapeutilta tuli suositus, että vain yhtä vahvaa kieltä käytetään.
Asun meksikolaisen (espanja) mieheni kanssa Belgiassa (ranska) ja puhumme keskenämme englantia. Lapsemme on vasta 4 viikkoa, joten vielä en osaa sanoa tästä neljän kielen koktailista mitään 😉 Mutta aihe kiinnostaa tietysti minuakin.
Ajankohtainen aihe myös meille, jonne syntyy keväällä pikkuinen. Olen itse kasvanut kaksikielisessä perheessä, jossa äiti puhui minulle omaa äidinkieltään suomea ja isä taas ruotsia. Virallinen äidinkieleni on ruotsi. Mieheni on myös suomenruotsalainen ja näin ollen yhteinen kotikielemme on ruotsi. Olemme kuitenkin päättäneet että minä tulen puhumaan lapselle suomea. Jollakin tavalla tämä tuntuu (ainakin tässä vaiheessa) luontevalta vaihtoehdolta-näinhän myös oma äitini teki. Suomessa on edelleen aika vaikea pärjätä ilman suomenkielen osaamista, ja haluamme tottakai antaa lapselle mahdollisimman kattavan paketin asioita jotka helpottavat hänen elämää mm. suomenkielen, vaikka se ei ensimmäinen kotikielemme oikeastaan edes ole. Seuraavalla neuvolakäynnillä ajattelinkin kysyä jos heillä on lisäluettavaa/ materiaalia kuinka parhaalla tavalla tukisimme tätä kaksikielisyyden kehitystä. Sen verran tiedän että kaksikielisten lasten kanssa pitää olla kärsivällinen, he tavallisesti oppivat ensiksi puhumaan vaan yhtä kieltä, vaikka ymmärtääkin myös toisa kieltä, ja saattaa kestää ennenkun toinen kieli ns loksahtaa paikoilleen ja lapsi oppii käyttämään molempia kieliä rinnakain.
Mielenkiintoinen aihe. Itse olen täysin yksikielinen, mutta ystäväni kohdalla olen havainnut kaksikielisyydessä pienen ongelman. Tai ei se minulle ole ongelma, mutta ystävälleni on. Hänen vanhempansa ovat suomalaisia, mutta perhe on asunut Kanadassa lähes koko ystäväni lapsuusajan. Lukion hän on käynyt Suomessa, joskin IB-linjan. Kotona perheessä on puhuttu suomea, mutta kaikki kouluun ja opiskeluun liittyvä keskustelu on käyty englanniksi. Sisaruksen ovat keskenään puhuneet englantia ja ystäväni nuorempien sisarusten puheesta on aina kuultanut läpi vahva kanadalainen aksentti. Nykyään ystäväni asuu Kanadassa ja on siellä naimisissa kanadalaisen miehen kanssa. Omaan korvaani englanti on hänelle se vahvempi kieli. Puhuessaan ja kirjoittaessaan suomea ystäväni tekee paljon virheitä ja hänen sanavarastonsa on suppea. Mutta hänen mukaansa Kanadassa ihmiset kuulevat hänen puheestaan, että englanti ei myöskään ole hänen äidinkielensä. Eli hän osaa kahta kieltä hyvin, mutta ei kumpaakaan täydellisesti. Hän kokee tästä asiasta valtavaa alemmuudentunnetta ja suree sitä, että ei voi käydä kummallakaan kielellä haastavia keskusteluja. Toisin sanoen hän tuntee itsensä usein tyhmäksi muiden seurassa.
Veljenpoikani puhuu molempien vanhempiensa kanssa näiden äidinkieltä. Isän kanssa suomea, äidin kanssa ruotsia.
Nyt kun kaveri on 2,5 vuotias, on upeaa huomata miten kielet hiljalleen osuvat kohdilleen, ja lapsi itse jo hahmottaa kenelle sukulaiselle puhutaan mitäkin kieltä. Ja viime viikonloppuna junassa kun pikkuinen osoitti ikkunasta järveä ja sanoi ”Katso, vatten!”, hän heti itse korjasi mummolle ja minulle ”Siis, vatten eli vettä!” 😀
Olen vieraiden kielten opettaja ja puhun lapselleni suomea, ruotsia, venäjää ja englantia. Lapsen kuulo ja puhe harjaantunut erinomaiseksi.
Me kasvatamme kolmikielistä lasta. Mies puhuu lapselle toista kotimaistaan ranskaa, minä suomea ja puolison kanssa kommunikoimme englanniksi. Kaksivuotias lapsemme ymmärtää kaikkia kolmea kieltä, vaikka englantia hänelle ei yleensä puhuta suoraan. Toistaiseksi hän itse puhuu suurimmaksi osaksi suomea, koska minä olen ollut paikalla 24/7, mutta tietää kyllä keihin suomi ei uppoa. Ensi vuodelle tavoite on, että lapsi viettää vähän vähemmän aikaa suomenkielen parissa, eli äiti takaisin töihin, että saadaan ranskaa vahvistettua. Englannin ehtii ottaa kunnolla haltuun vähän myöhemminkin. Hassua on, että nykyisessä asuinmaassamme jotkut tuntemamme suomalaiset puhuvat lapsilleen englantia, koska lapset itse puhuvat mieluummin sitä. Kuulemani mukaan on kuitenkin ihan normaalia, että jossain vaiheessa lapset tekevät näin, mutta palaavat kyllä lopulta vanhemman puhumaan kieleen, jos vain äiti ja/tai isä jatkaa kielen käyttöä eikä luovuta.
Meillä on hiukan teidän tyttöä vanhempi poika 🙂
Me asumme Englannissa ja mieheni on britti, kotikieli on englanti mutta minä puhun pojalle Suomea aina kun ollaan kaksistaan kotona, asioilla taikka muiden ihmisten kanssa. Jos koko perheemme on liikkeellä ja tekee jotain yhdessä puhumme Englantia. En usko että poika oppii Suomea samalla tavalla kuin Suomessa asuva, mutta olen aina sanonut että jos pystyy keskustelemaan iso-isovanhempien kanssa niin olen onnellinen. Omat vanhempani asuvat ulkomailla myöskin joten he puhuvat englantia tarpeeksi hyvin jos poika ei Suomea niin hyvin opikaan.
Itse kasvoin kaks/kolmikielisenä, eka suomi/Saksa ja sitten suomi/ englanti ulkomailla asumisen takia. Välissä oli aikaa, noin 3 vuotta, jolloin puhuin Suomea pari kertaa viikossa vain vanhempien kanssa…sitten menin suomalaiselle firmalle töihin ja he sanoivat että luulivat minun olleen ulkomaalainen aksenttini takia.
Minulle juuret ovat todella tärkeä ja haluan opettaa kaikille lapsilleni sen, mistä minä olen kotoisin ja tietenkin heidän toisen puolen heritagen (mikä se onkaan sitten suomeks :))….21 vuotta ulkomailla jättää jälkensä ja välillä pukkaa aika kriisiä että mikä nyt onkaan se kotimaa!
Meillä minä puhun puolitoista vuotiaalle suomea ja isänsä ruotsia, ja asumme Ruotsissa. Muuten kotikieli on ruotsi. On ollut huikeaa nyt viimeaikoina kun poikamme on oppinut sanoja, tällä hetkellä sanavarastoon kuuluu enemmän suomea kuin ruotsia, vaikka hän on yhtä paljon molempien vanhempien kanssa kotona. Molempia kieliäkin hän tuntuu ymmärtävän yhtä hyvin.
Pakko kyllä sanoa että on vaikeaa joskus puhua vain suomea pojalle ja joskus sekoitan ihan vahingossa molempia kieliä samaan lauseeseen. Eiköhän hän silti opi molemmat kielet 🙂 Ja on ihanaa että mies oppii samalla pojan tahtiin suomea!
Suomenkielinen päiväkoti olisi huippu, mutta sellaista ei ole täällä meidän kaupungissa.
Niin, ja joku sanoi että heikolla kaksikielisyydellä ei paljoa tee mutta kyllä vain! Olen ruotsinsuomalaisessa firmassa töissä ja usea työkaveri puhuu huonoa suomea jossa on paljon vaikutteita ruotsista. Silti minä ja monet asiakkaamme todella arvostamme heidän vähäistäkin kielitaitoaan!
Tunnen todella monta kolmekymppistä ruotsalaista, joiden toinen vanhempi on suomalainen mutta täällä kuulemma silloin aikoinaan neuvolassa sanottiin että puhukaa lapselle vain yhtä kieltä (=ruotsia) ja he KAIKKI sanovat nyt aikuisina että voi kun olisi oppinut lapsena molemmat kielet!